Yrityskaupat ja niitä edeltävät järjestelyt 10/2017

Yrityskaupat ja niitä edeltävät järjestelyt 10/2017

Liiketoiminnan luovutus tehdään yleensä pääpiirteissään kahdella tapaa, joko myydään yrityksen osakkeet tai yrityksen liiketoiminta. Ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä sukupolvenvaihdos tai yrityskauppa. Vastuukysymyksistä johtuen tavallista on, että jos olet myyjä, haluat myydä osakkeet ja jos olet ostajana, haluat ostaa liiketoiminnan. Yrityksen arvonmäärityksestä on myös oma kirjoitus hieman alempana.

Osakekaupan ja liiketoimintakaupan eroa voisi kuvata seuraavasti. Vaikka myyjä omistaisikin kaikki osakeyhtiön osakkeet, hän ei omista yrityksen liiketoimintaa ja sinne hankittua omaisuutta henkilökohtaisesti. Ne omistaa itse osakeyhtiö. Näin ollen liiketoimintaa myytäessä myyjänä on yhtiö, ei yrittäjä, ja kaupasta saatavat rahatkin menevät yhtiöön.

Yrityskauppaa edeltävät järjestelyt

Usein avoin tai kommandiittiyhtiö kannattaa muuttaa ensin osakeyhtiöksi ja myydä sen jälkeen yhtiön osakkeet. Yritystoiminnan luovutukset on yleensä helpointa ja verotuksellisesti edullisinta tehdä juuri osakeyhtiössä. Jatkossa kirjoituksessa keskitytään vain osakeyhtiön liiketoiminnan luovutukseen tai osakekauppaan.

Yrityksiin on usein kertynyt sellaista omaisuutta, joka ei välttämättä kuulu yrityskaupan yhteydessä myytävään liiketoimintaan. Tällaista omaisuutta voivat olla sijoitukset, kiinteistöt tai vapaa‐ajan asunnot, jotka halutaan jättää yrityskaupan ulkopuolelle. Liiketoimintakaupassa ei tällainen omaisuus muodosta ongelmaa. Jos kuitenkin halutaan yritysjärjestely toteuttaa osakekauppana, voi eräänä vaihtoehtona olla yhtiön jakaminen jakautumismenettelyllä kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toisaalta, jos yhtiössä huomattavan paljon varoja pankissa tai sijoituksissa, voidaan yhtiön tasetta `keventää` ylimääräisten osinkojen maksulla tai yhtiön omien osakkeiden hankkimisella yhtiöllä. Jälkimmäisessä käytännössä jaetaan yhtiön ylimääräinen varallisuus omistajille ja näin pienennetään ostajan, usein velkarahalla rahoittamaa, kauppahintaa.

Jakautuminen

Tällöin yrityksen ”myytävä” liiketoiminta jätetään toiseen yritykseen ja muu omaisuus toiseen yritykseen. Liikehuoneisto tai kiinteistö voidaan jakautumisella jättää toiseen yhtiöön ja vuokrata ne liiketoimintayhtiön ostajalle. Tämä järjestely alentaa ostajan tarvitseman rahoituksen määrää ja myyjä säilyttää toimitilojen omistuksen sekä saa niistä vuokratuottoa jatkossa. Osakeyhtiön jakautuminen ei aiheuta verotuksellisesti seuraamuksia, jos yrityksen omistus ei järjestelyn yhteydessä muutu. Verottaja on viime aikoina kiristänyt tulkintaansa yritysjärjestelyiden verotuksessa, joten yrityksen myyjän kannattaa varautua siihen, että ennen jakautumista voi olla tarpeellista hakea verottajalta ennakkoratkaisua. Tähän tulee varata pari kuukautta aikaa.

Jakautumisessa syntyneiden yritysten osakkeita käsitellään verotuksessa, kuten vanhan yhtiön osakkeita. Osakeyhtiölain muutoksella yksinkertaistettiin jakautumismenettelyä ja jakautuminen voidaan toteuttaa nykyisin alle puolessa vuodessa. Osakeyhtiön jakautumisesta on myös artikkeli kotisivuillani sivuillamme kohdassa kirjoituksia.

Omien osakkeiden hankkiminen yhtiölle

Omien osakkeiden hankkimisesta ja lunastamisesta päätetään yhtiökokouksessa. Yksityisessä osakeyhtiössä päätökseen riittää yksinkertainen ääntenenemmistö. Osakeyhtiölain lähtökohtana omia osakkeita hankittaessa on osakkeenomistajien yhdenvertainen kohtelu siten, että kultakin osakkeenomistajalta hankitaan osakkeita vanhan omistuksen suhteessa. Omia osakkeita voidaan kuitenkin hankkia myös muussa suhteessa tietyin ehdoin. Tällöin puhutaan suunnatusta hankkimisesta.

Suunnatun hankkimisen tai vastaavan valtuutuspäätöksen edellytyksenä on, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, sekä se, 2/3 enemmistö yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista. Koska suunnattu hankkiminen merkitsee yhtiön varojen käyttämistä osakkeenomistajien kannalta epäsuhteisesti, on suunnatun hankkimisen hyväksyttävyyttä arvioitaessa kiinnitettävä erityistä huomiota tarjotun vastikkeen ja osakkeen käyvän hinnan suhteeseen. Mahdollisen ylihinnan maksaminen voi olla laitonta varojenjakoa.

Osakeyhtiölain mukaan on kiellettyä hankkia osakkeita niin, että hankinnan seurauksena yhtiön vapaa oma pääoma menisi negatiiviseksi. Osakkeiden hankinta on pystyttävä kattamaan yhtiön voitonjakokelpoisista varoista ja tarvittaessa voidaan myös yhtiön osakepääomaa alentaa.

Kun yhtiö hankkii omia osakkeitaan osakeyhtiölain 15 luvun mukaan osakkailta vastikkeellisesti kaupalla, Osakkaan saamaa luovutushintaa verotetaan pääsäännön mukaan luovutusvoittoverosäännösten perusteella. Osakkaan tulee maksaa luovutusvoitosta pääomaveroa. Luovutusvoitto verotetaan pääomatulona. Vuonna 2017 pääomatulojen veroprosentti on 30 % 30.000 euroon asti. Yli 30.000 euron pääomatuloista veroprosentti on 34 %.

Verottaja on viime aikoina kiristänyt tulkintaansa erilaisten yritysjärjestelyiden, myös omien osakkeiden hankintaa koskevassa verotuksessa, joten yrityksen ja sen omistajien kannattaa varautua siihen, että ennen omien osakkeiden hankintaa yhtiölle voi olla tarpeellista hakea verottajalta ennakkoratkaisua. Tähän tulee varata pari kuukautta aikaa.

Omien osakkeiden hankkimisesta yhtiölle ja sen verotuksen pääpiirteistä on myös oma artikkeli jäljempänä näillä sivuilla kohdassa kirjoituksia

Liiketoiminta‐ eli substanssikauppa

Liiketoimintakaupassa ostaja yleensä ostaa liiketoiminnan sekä sen käyttö‐ ja vaihto-omaisuuden, jonka hän tarvitsee liiketoiminnan jatkamiseen. Kaupassa siirtyvästä käyttöomaisuudesta ja vaihto‐omaisuudesta maksetaan usein käypä arvo. Yrityksen pehmeistä arvoista, sen liiketoiminnasta, nimestä, henkilökunnasta ja sen osaamisesta, toimittajista, asiakkaista, tuotekehityksestä, jakelukanavista yms. maksetaan liike‐ eli goodwill‐arvo. Liiketoimintakaupassa kauppahinta jää liiketoiminnan myyvään yritykseen ja sen siirtäminen haluttaessa yksityiseen käyttöön pitää suunnitella erikseen. Saamallaan rahalla myyjä voi maksaa pois yrityksen velat ja joko lopettaa yrityksen, jakaa voitot osinkoina tai muulla tavalla tai pitää yrityksen sijoitusyhtiönä.

Mahdollisten historiallisten riskien ja helppouden takia ostaja usein haluaa mieluummin ostaa liiketoiminnan kuin koko yrityksen osakekannan. Silloin ostaja vastaa vain yrityksen tulevaisuudesta ja hänen riskinsä on rajoitettu. Lisäksi ostaja pystyy poistoina hyödyntämään ostetun yrityksen liikearvon kymmenen vuoden kuluessa.

Mikäli hankittava liiketoiminta on luvanvaraista tai hankittavat tuotteet tai valmistustavat vaativat viranomaislupia tai viranomaisten hyväksynnän. Tulee varsinkin liiketoimintakaupassa varmistua jo etukäteen siitä ovatko nämä luvat siirrettävissä vai tuleeko liiketoiminnan hankkijan hakea ne uudelleen. Lisäksi tulee viranomaisten kanssa käytävissä neuvotteluissa selvittää ja varmistaa, kuinka liiketoimintaa voidaan jatkaa sillä välin, kun viranomainen käsittelee liiketoiminnan hankkijan lupahakemuksia.

Osakekauppa

Osakekaupassa myydään yrityksen omistukseen oikeuttavat osakkeet, eli koko yritys velkoineen ja vastuineen. Yrittäjä saa velattoman hinnan yrityksestään. Ostaja ottaa vastatakseen koko yrityksen historian painolastin ml. sopimukset, keskeneräiset työt, ja mahdolliset aiempien urakoiden ja töiden vastuut. Lisäksi myöhempien verotarkastusten yhteydessä voi ilmaantua maksettavaa, josta kukaan ei välttämättä tiedä kaupantekoaikana.

Osakekaupassa ostajalla on liiketoimintakauppaa suurempi riski, koska hän ei voi valita ostettavia osia yrityksestä. Yrityskaupassa myyjä tuntee yrityksen ja ostaja on paljolti riippuvainen siitä tiedosta jonka hän myyjältä saa yrityksestä. Näitä vastuita ja sopimuksellisia riskejä pyritään minimoimaan vaatimalla osakekaupassa erilaisia vakuutuksia myyjältä liiketoiminnasta ja sopimuksista. Myyjä joutuu siksi yrityskaupassa takaamaan paljon asioita. Jos yrityskaupan toteuduttua myöhemmin ilmenee että, vakuutukset eivät pitäneet paikkaansa voi seurauksena olla hinnan alennus tai jopa kaupan purku. Myyjän kannattaa myös varautua siihen, että ostaja todennäköisesti vaatii myyjältä useamman vuoden mittaista kilpailukieltoa ja mahdollisesti jäämistä yrityksen käytettäväksi yrityksen haltuunoton ajaksi.

Yrityksen sopimukset omistajanvaihdostilanteessa

Sopimuksiin liittyvä pääsääntö on, että ilman toisen sopimusosapuolen suostumusta ei voi vapautua sopimuksesta ja asettaa toista sijaansa. Osakeyhtiön osakkeiden luovutus ei vaikuta yhtiön asemaan sopimusosapuolena voimassa olevissa sopimuksissa. Sopimusehtojen mukaan omistuspohjan muutos saattaa oikeuttaa toisen sopimusosapuolen irtisanomaan sopimuksen, jos tästä on erikseen sovittu. Liiketoiminnan luovutuksessa myyjänä on yritys, jonka omistus ei muutu.

Liiketoiminnan luovutus käsittää yleensä liiketoiminnallisen kokonaisuuden sisältäen liiketoimintaan kuuluvat vuokra‐, hankinta‐ jälleenmyynti‐ ja muut sopimukset. Liiketoimintakaupassa sopimusosapuoli muuttuu luovutetuissa sopimuksissa, joten sopimuskumppanin muutokselle on kaikissa siirrettävissä sopimuksissa saatava toisen sopimusosapuolen suostumus. Tämän vaiheen vaatimaa työmäärää ja vaikutusta yrityskaupan toteuttamisessa ei kannata väheksyä.

Jos myydään yhtiön osakkeet tai yhtiöosuudet, yrityksen erilaiset sopimukset jatkuvat pääsääntöisesti sellaisinaan. Jos taas myydään liiketoiminta, sopimukset menevät uusiksi, koska toinen sopimuspuoli vaihtuu. Sopimusten osapuolena ei ole enää myyjäyhtiö vaan se, joka liiketoiminnan osti.

Joitakin poikkeuksia kuitenkin on:

Työsopimuksiin kauppatapa ei vaikuta. Ne jatkuvat sellaisinaan, tehtiinpä kauppa miten tahansa ja sovittiinpa ostajien ja myyjien välillä mitä tahansa. Lain mukaan omistajanvaihdos ei ole syy päättää työsopimuksia.

Rahoitussopimuksissa on usein ehto, jonka mukaan rahoittaja voi sanoa sopimuksen irti ja vaatia lainat maksettaviksi, jos yhtiön omistus vaihtuu.

Liikehuoneistojen vuokrasopimukset ovat siirrettävissä ilman vuokranantajan lupaa, ellei toisin ole vuokrasopimuksessa sovittu. Näin on myös liiketoimintakaupassa vuokralaisen vaihtumisesta huolimatta.

On siis erittäin tärkeää niin ostajan kuin myyjänkin perehtyä liiketoiminnassa tarvittavien sopimuksen ehtoihin ennen kauppaa. Asiantuntijat kutsuvat tällaista tarkastusta leagal due diligense ‐tarkastukseksi, DD:ksi eli oikeudelliseksi tarkastukseksi.

Pääsääntöisesti yrityksen tulevan menestyksen kannalta on järkevämpää tehdä kauppa yhtiön osakkeista tai yhtiöosuuksista silloin, kun yrityksellä on paljon tärkeitä sopimussuhteita, jotka jouduttaisin kaikki neuvottelemaan uusiksi liiketoimintakaupassa. Muista syistä voi olla toki järkevämpi tehdä toisin.

Työsopimukset

Työsopimuslain mukaan työnantaja tai työntekijä eivät saa siirtää työsopimuksestaan johtuvia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan kolmannelle ilman toisen sopijapuolen suostumusta. Poikkeuksena tähän ovat kuitenkin liikkeenluovutustilanteet, joissa työsuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät automaattisesti sellaisinaan ja molemminpuolisesti liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle. Työsopimuslaissa liikkeenluovutuksella tarkoitetaan koko yrityksen tai liikkeen tai sen toiminnallisen osan siirtoa, eli osakekaupalla tai liiketoimintakaupalla ei ole tässä suhteessa eroa. Työntekijällä on kuitenkin liikkeen luovutuksen perusteella oikeus irtisanoa työsopimuksensa.

Liikkeen uuden omistajan on puolestaan noudatettava työsuhteen ehtoja sellaisina kuin liikkeen luovuttaja oli velvollinen noudattamaan niitä ennen luovutusta. Työsuhteista yrityskaupassa ja niihin liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista on myös erillinen artikkeli jäljempänä kotisivuillani kirjoituksia.

Yrityksen arvonmäärityksestä 10/2017

Yrityksen arvonmäärityksestä 10/2017

Yrityksen arvonmäärityksestä voidaan sanoa, että ei ole yhtä ainoaa ”oikeaa” hintaa. Yritys on eri arvoinen erilaisille ostajille. Se onko mahdollinen ostaja kilpailija, uusi yrittäjä, yrityksen tavarantoimittaja tai asiakas tai yrityksen toimiva johto tai työntekijät vaikuttaa siihen minkä arvoisena he näkevät yrityksen.

Yleisimmät arvonmääritystavat, joiden avulla voidaan haarukoida yrityksen hintaa/arvoa ovat tasearvoon, substanssiarvoon ja tuottoarvoon tai kassavirtaan perustuvat arviointitavat. Lisäksi hintaan vaikuttavat vaihtoehtoiskustannukset ostajalle ja myytävään yritykseen liittyvät tekijät. Yrityksen tasearvo tai verotusarvo ei yleensä ole hyvä yrityksen arvon mittari, koska ne kuvastavat yrityksen eri omaisuuserien historiallisia hankintakustannuksia ja muutaman edellisen vuoden tuottoa. Sen sijaan tasearvolla ja taseen eri erien arvoilla sekä verotusarvolla on keskeinen merkitys arvioitaessa vaihtoehtoisten yrityskauppatapojen veroseuraamuksia.

Käytännössä pienten ja keskisuurten yritysten arvo määritellään kahdella tavalla: yrityksen tuottoarvolla sekä substanssiarvolla eli yrityksen velattoman omaisuuden arvolla. Vaikka arvonmääritysmenetelmiä on useita ja arvon määrittäminen on vaativaa ammattilaisten puuhaa, on näistä kahdesta tavasta hyvä tietää ainakin hiukan.

TUOTTOARVO

Tuottoarvo on tavanomaisissa yrityskauppatilanteissa ehkä tärkein ja käytetyin hinnan arviointimuoto. Tuottoarvon laskennassa keskeisimmät elementit ovat, yrityksen tuotto, mitä aikajännettä käytetään ja mikä on varmuus tulevien vuosien tuotosta. Lähtökohtana on yrityksen tuotto muutamalta edelliseltä vuodelta, jota voidaan oikaista vastaamaan ”normaalia” vuotta ja vastaamaan ostajan kulurakennetta. Tämän jälkeen arvioidaan yrityksen muutaman seuraavan vuoden tuotto. Yleensä yrityksen oikaistu tuotto kerrotaan 3‐5:llä, joka vastaa yleensä sitä aikaa jossa yrityskaupan tulisi maksaa ostajalle itsensä, jolloin saadaan yrityksen tuottoarvo. Mm. Suomen Yrittäjien www‐sivuilla on esitelty erilaisia tuottoarvon laskentatapoja ja arvoon vaikuttavia tekijöitä.

Tuottoarvo perustuu siihen, kuinka paljon yritys tulee lähivuosina tuottamaan uuden omistajan vetämänä. Tähän tarvitaan realistinen tulosennuste, jossa tulevat tuotot lasketaan yhteen esimerkiksi viideltä seuraavalta vuodelta. Saatu summa on yrityksen arvo tuottoarvolla mitattuna.

Se, kuinka pitkältä ajalta tuotot lasketaan yhteen ja minkä suuruisia ne ovat, riippuu itse yrityksestä, toimialasta, saatavilla olevan rahoituksen ehdoista jne. Verottaja laskee tuottoarvon pelkästään toteutuneiden aikaisempien vuosien perusteella, koska verotuksen kannalta se riittää. Ostaja ostaa tulevaisuutta, joten yrityskaupassa arvo pitää määritellä tulevaisuuden perusteella.

Pääsääntöisesti yritys, jonka arvossa tuotot on laskettu yhteen alle kahdelta vuodelta, on halpa ja yritys, jonka tuotot on laskettu yhteen yli kuudelta vuodelta, on kallis. Näin on mm. siksi, että yrityskaupassa on lähes aina mukana rahoittajina pankkeja ja rahoituslaitoksia. Ilman heitä kauppoja ei todellisuudessa syntyisi. Rahoittajien antamat yrityskaupan rahoitukset liikkuvat edellä mainitussa aikahaarukassa. Ostajan on siis maksettava yrityskauppaa varten ottamansa laina takaisin 3–6 vuoden sisällä korkoineen. Siksi puhutaankin yrityskaupan takaisinmaksuajasta.

Jos yrityksen hinta on niin korkea, että lainan takaisinmaksu veisi esim. 8 vuotta, rahoitusta on erittäin vaikea saada eikä kauppa näin ollen toteudu. Säännölle löytyy toki poikkeuksia. Valtaosa kaupoista tehdään 3–4 vuoden takaisinmaksuajoilla ja merkittävästi pienempi joukko 5–6 vuoden taksinmaksuajoilla.

Tuottoarvon pohjautuvat menneiden vuosien ja erityisesti uusimpiin virallisiin tuloslaskelmiin. Jotta näistä saadaan mahdollisimman oikea tulos tulevien vuosien tulosennusteita varten, laskelmaan täytyy tehdä korjauksia eli ns. oikaisuja. Viralliset laskemat on tehty verotusta varten, eivätkä ne anna aina oikeaa kuvaa yrityksen rahantekokyvystä. Oikaisut voivat parantaa tai huonontaa virallista tulosta, mutta ne on silti tehtävä. Tässä asiantuntija‐apu on usein tarpeen.

Tuloslaskelmassa painotetaan tavallisimmin oikaistua käyttökatetta arvoa määriteltäessä, tällöin mm poistoja ei huomioida laskelmassa, tai liikevoittoa. Lopullisesta kauppatavasta riippuen myös muut tulosta kuvaavat luvut voivat tulla kysymykseen. Laskeepa arvon miten tahansa, kannattaa varautua vastapuolen yllättäviin pelinavauksiin. Totuuksia kun ei ole olemassa vain yhtä vaan useita yhtä oikeita samanaikaisesti. Tästä syystä yrityskauppaan perehtynyt asiantuntija ei anna yrityksen arvoksi vain yhtä lukua vaan arvohaarukan ja valtavasti selityksiä niiden taakse.

SUBSTANSSIARVO

Yrityksen substanssiarvolla tarkoitetaan yrityksen velattoman omaisuuden arvoa, eli varat miinus velat. Yrityksen taseen erät muutetaan vastaamaan käypiä arvoja, jonka jälkeen voidaan laskea yrityksen substanssiarvo. Tässä tulee huomioida, että yritystoiminnan arvo perustuu vain siihen omaisuuteen, jolla yritystä pyöritetään. Yrityksen omistamat, mutta omistajan käytössä olevat omaisuuserät eivät lähtökohtaisesti kiinnosta yrityksen ostajaa. Lisäämällä substanssiarvoon ns. goodwill‐arvo yrityksen nimestä, vakiintuneesta asiakaskunnasta jne. saadaan yritykselle yleensä suuntaa‐antava arvo.

Hienosta nimestään huolimatta substanssiarvo on yksinkertainen ja helppo arvomääritysmenetelmä verrattuna tuottoarvoon. Substanssiarvo on usein yrityksen minimihinta. Helpoimmillaan sen saa laskettua vähentämällä taseen viimeisestä luvusta kaikki velat. Lopputuloksena on yrityksen substanssiarvo. Lyhyesti substanssiarvo siis tarkoittaa yrityksessä olevaa omaa, velattoman varallisuuden määrää.

Käytännön yrityskauppatilanne on kuitenkin hiukan monimutkaisempi. Jälleen virallisessa taseessa näkyvät omaisuuserien arvot ovat verotuksellisia arvoja ja kuvaavat vain verottajan tiedontarpeita. Tähänkin tarvitaan oikaisuja, eli ensin täytyy selvittää myytävien omaisuuserien eli tilojen, tavaroiden, laitteiden ja sijoitusten käyvät eli markkina‐arvot.

Käypä arvo tarkoittaa sitä, minkä arvoinen mikin taseen erä on tänä päivänä. Tavallisesti sen arvo on pienempi kuin upouuden, mutta se voi olla myös suurempi. Esimerkiksi kiinteistöt voivat olla taseessa 100 000 euroa, mutta niiden käypä arvo voi olla 500 000 euroa. Jos näin on, käypien arvojen yhteenlaskettu summa voi ylittää koko kirjapidossa näkyvän taseen loppusumman. Substanssin laskemisessa kannattaa siis nähdä vaivaa.

Yleensä toimivan ja terveen yrityksen tuottoarvo ylittää substanssiarvon. Tällöin lähtökohta kauppaneuvotteluihin on melko selkeä. Ostaja on valmis ostamaan tulevaisuuden tuotot ja saa kaupassa siihen tarvittavan yrityksen omaisuuden. Jos kuitenkin substanssiarvo ylittää tuottoarvon, ollaan vaikeammassa tilanteessa. Varsinkin, jos yrityksessä ei ole mitään ylimääräistä, jota voitaisiin kaupassa jättää pois. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yrityksen hinta on niin korkea, että kauppaa ei kyetä tekemään. Tällöin suunnitellun yrityskaupan rakennetta joudutaan miettimään uudestaan.

Tuottoarvoa käytetään yrityksen arvonmäärityksessä yleensä substanssiarvon kanssa rinnakkain. Näiden arvonmääritystapojen avulla pystytään yleensä kohtuullisesti arviomaan haarukka, jossa yrityksen kauppahinnan tulisi liikkua.

 

VEROTTAJAN KÄYTTÄMÄ YRITYKSEN KÄYVÄN ARVON MÄÄRITTELY

Verottaja on antanut tästä erillisen ohjeen: Varojen arvostaminen perintö- ja lahjaverotuksessa. Verohallinnon 14.12.2015 antaman ohjeen päivitys vuodelle 2017. Verottaja määrittelee yrityksen käyvän arvon alla esitetyllä tavalla lasketun tuottoarvon ja substanssiarvon keskiarvona yleensä seuraavasti:

Yrityksen substanssiarvo

Yrityksen substanssiarvo lasketaan yritykseen kuuluvan varallisuuden perusteella. Substanssiarvo saadaan, kun yrityksen varoista vähennetään yrityksen velat. Jos yrityksen velat ovat varoja suuremmat, pidetään yrityksen substanssiarvona nollaa ja velkojen varat ylittävä määrä otetaan huomioon käypää arvoa pienentävänä tekijänä. Tähän määritykseen voidaan tehdä tiettyjä täsmennyksiä ja oikaisuja, mutta en niitä tässä yhteydessä käsittele.

Yrityksen tuottoarvo

Tuottoarvon laskennassa käytetään yleensä kolmen viimeisimmän tilikauden kirjanpitolain mukaan laadittujen tuloslaskelmien mukaisia tuloksia. Jos tilikausi on kuitenkin päättymässä lyhyen ajan kuluessa verovelvollisuuden alkamisajankohdasta lukien, voidaan tuottoarvon laskemisessa käyttää päättyvältä tilikaudelta laadittua tuloslaskelmaa vanhimman tuloslaskelman sijaan. Tulokseen voidaan tehdä tiettyjä oikaisuja, mutta en niitä tässä vaiheessa käsittele

Laskelmaan mukaan otetuista tuloksista lasketaan keskiarvo, joka pääomitetaan 15 prosentin korkokannalla. Korkokantana voidaan perustellusta syystä käyttää 15 prosenttia alhaisempaa (matala riski) tai korkeampaa (hyvin korkea riski) korkoa.

Tuottoarvo lasketaan kaavasta: arvo = T/i, jossa T on keskimääräinen vuositulos ja i on pääomituskorkokanta.

tulos vuosilta [(v1+v2+v3)/3] / 0,15 = tuottoarvo

 

Verottajan määrittelemä yrityksen käypä arvo

 

  • jos tuottoarvo on suurempi kuin substanssiarvo, käypä arvo on tuottoarvon ja substanssiarvon keskiarvon määrä
  • jos substanssiarvo on suurempi (tai yhtä suuri) kuin tuottoarvo, käypä arvo on yhtiön substanssiarvon määrä.

Yrityksen käypä arvo = (tuottoarvo + substanssiarvo) / 2

Yrityskaupassa toteutuva hinta harvoin vastaa tätä verottajan kaavamaista määrittelytapaa. Tämä laskuharjoitus kannattaa kuitenkin ostajan ja myyjän suorittaa. Näin on varsinkin tapauksissa, jossa osakkeita myydään yhtiön lähipiirissä esim. osakkaalta toiselle tai osakkaan puolisolle, lapsille tai esim. yhtiön toimivalle johdolle. Näissä tapauksissa verottaja herkästi pyytää perustelemaan käytettyä yhtiön osakkeen hintaa, jos toteutunut hinta merkittävästi poikkeaa verottajan laskelmasta.

Yrityksen toimialasta tai toiminnan luonteesta riippuen tuottoarvon painoarvo voi olla suurempi esimerkiksi silloin, kun yrityksen tulos on jatkuvasti suuri eikä tuloja ole jätetty yritykseen. Tuottoarvon painoarvo on yleensä olennaisesti suurempi ja käypä arvo voidaan määrittää myös pelkän tuottoarvon perusteella ns. ideayrityksissä, joiden arvo perustuu pääasiassa muihin tekijöihin kuin taseessa näkyviin eriin, kuten esimerkiksi ammattitaitoiseen henkilökuntaan, tuotteisiin, palveluihin, aineettomiin oikeuksiin, asiakasverkostoon, markkinaosuuteen tai muihin vastaaviin tekijöihin.

Substanssiarvon painoarvo on puolestaan keskimääräistä suurempi ja käypä arvo voidaan tapauskohtaisesti määrittää pelkän substanssiarvon perusteella silloin, kun yrityksen tuottama tulos perustuu olennaisesti yrityksen toiminnasta pois jäävän henkilön työpanokseen.

Myös tilanteissa, joissa yritystoimintaa ei ole tarkoitus jatkaa, määritetään yrityksen arvo pelkän substanssiarvon mukaan yritysmuodosta riippumatta. Jos arvostamisen kohteena olevassa yhtiössä on monenlaista toisistaan riippumatonta toimintaa, voidaan yhtiön osat arvostaa erikseen. Esimerkiksi jos holdingyhtiö omistaa erillisen elinkeinotoimintaa harjoittavan osakeyhtiön ja lisäksi siihen toimintaan liittymätöntä sijoitusvarallisuutta, voidaan yhtiön kokonaisarvo määrittää arvostamalla itsenäiset osat erikseen.

Omien osakkeiden hankkiminen osakeyhtiössä 9/2017

Omien osakkeiden hankkiminen osakeyhtiössä 9/2017

Osakeyhtiö voi hankkia haltuunsa ja pitää hallinnassaan omia osakkeitaan. Omia osakkeita koskevat säännökset ovat OYL 15 luvussa. Osakeyhtiölain terminologiassa omien osakkeiden hankkiminen on vapaaehtoinen, sopimukseen perustuva toimi, jossa osake hankitaan tarjouksesta. Osakkeiden lunastaminen sen sijaan on pakkotoimi, jolla osakkeenomistajan on luovutettava osakkeensa yhtiölle joko vastiketta vastaan tai vastikkeetta.

Yksityisessä osakeyhtiössä Yhtiölle hankittavien osakkeiden määrä on rajattu vain niin, että yhtiö ei saa hankkia tai lunastaa kaikkia omia osakkeitaan. Vähintään yksi osake tulee siten olla ulkopuolisen omistuksessa.

Päätöksenteko osakkeiden hankkimisessa ja lunastamisessa

Omien osakkeiden hankkimisesta ja lunastamisesta päätetään yhtiökokouksessa. Yksityisessä osakeyhtiössä päätökseen riittää yksinkertainen ääntenenemmistö eli enemmän kuin puolet annetuista äänistä. Yhtiökokous voi itse päättää hankkia omia osakkeita tai se voi valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta.

Lähtökohtana omia osakkeita hankittaessa on osakkeenomistajien yhdenvertainen kohtelu siten, että kultakin osakkeenomistajalta hankitaan osakkeita vanhan omistuksen suhteessa. Omia osakkeita voidaan kuitenkin hankkia myös muussa suhteessa tietyin ehdoin. Tällöin puhutaan suunnatusta hankkimisesta.

Suunnattu osakkeiden hankkiminen

Suunnatun hankkimisen tai vastaavan valtuutuspäätöksen edellytyksenä on, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, sekä se, 2/3 enemmistö yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista. Koska suunnattu hankkiminen merkitsee yhtiön varojen käyttämistä osakkeenomistajien kannalta epäsuhteisesti, on suunnatun hankkimisen hyväksyttävyyttä arvioitaessa kiinnitettävä erityistä huomiota tarjotun vastikkeen ja osakkeen käyvän hinnan suhteeseen. Omien osakkeiden hankkimispäätöksessä on mainittava osakkeista maksettava vastike ja perustelut sen määrittämiselle sekä, jos vastike on muuta omaisuutta kuin rahaa, selvitys tällaisen omaisuuden arvosta. Mahdollisen ylihinnan maksaminen voi olla laitonta varojenjakoa.

Koska osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus on kuitenkin tahdonvaltainen asia, osakkeenomistajat voivat yksimielisesti päättää osakkeiden suunnatusta hankinnasta silloinkin, kun tähän ei liity yhtiön kannalta mitään painavaa taloudellista syytä.

Osakkeet on maksettava yhtiön jakokelpoisista varoista

Osakeyhtiölain mukaan on kiellettyä hankkia osakkeita niin, että hankinnan seurauksena yhtiön vapaa oma pääoma menisi negatiiviseksi. Osakkeiden hankinta on pystyttävä kattamaan yhtiön voitonjakokelpoisista varoista ja tarvittaessa voidaan myös yhtiön osakepääomaa alentaa.

Omat osakkeet yhtiön hallussa

Yhtiö voi menetellä omien osakkeiden suhteen kolmella vaihtoehtoisella tavalla:

  • osakkeet voidaan säilyttää yhtiön hallussa
  • osakkeet voidaan luovuttaa
  • osakkeet voidaan mitätöidä.

Yksityinen osakeyhtiö voi määräajatta säilyttää omat osakkeensa hallussaan, jos ne on hankittu osakeyhtiölain mukaisesti.

Yhtiön hallussa omat osakkeet eivät tuota osakeoikeuksia. Niillä ei esimerkiksi saa äänestää yhtiökokouksessa. Tällaisille osakkeille ei jaeta osinkoakaan, eivätkä ne ylipäätään oikeuta varojen jakamiseen. Osakkeita ei oteta lukuun, kun pätevän yhtiökokouspäätöksen tekemiseen edellytetään kaikkien osakkeenomistajien tai määräosan suostumus. Osakkeilla ei myöskään ole yhtiön taseessa arvoa, toisin sanoen osakkeet eivät edusta yhtiölle varallisuusarvoa.

Omien osakkeiden mitätöiminen

Hallitus voi milloin tahansa päättää mitätöidä yhtiön hallussa olevat omat osakkeet. Mitätöiminen lakkauttaa osakkeeseen perustuvat oikeudet, osake poistetaan osake‐ ja osakasluettelosta. Tällaisen päätöksen voi tehdä hallitus, jos osakkeiden mitätöiminen ei vaikuta, kuten normaalisti on tilanne, osakepääomaan eikä osakkeenomistajien suhteelliseen omistukseen. Mitätöiminen on ilmoitettava rekisteröitäväksi viipymättä. Osakkeet on mitätöity, kun ilmoitus on rekisteröity.

OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISEN VEROTUSKOHTELU

Alla on kuvattu verotusta pääpiirteissään, eikä niitä voi sellaisenaan soveltaa yksittäiseen osakkeiden hankintaan yhtiölle. Suosittelen että näissä tapauksissa yhtiö ja/tai sen omistajat konsultoivat ennen hankinnan toteuttamista verotukseen perehtynyttä lakimiestä tai tilintarkastajaa.

Verottaja on viime aikoina kiristänyt tulkintaansa erilaisten yritysjärjestelyiden, myös omien osakkeiden hankintaa koskevassa verotuksessa, joten yrityksen ja sen omistajien kannattaa varautua siihen, että ennen omien osakkeiden hankintaa yhtiölle voi olla tarpeellista hakea verottajalta ennakkoratkaisua. Tähän tulee varata pari kuukautta aikaa.

Luovutusvoittoverotus

Kun yhtiö hankkii omia osakkeitaan osakeyhtiölain 15 luvun mukaan osakkailta vastikkeellisesti kaupalla, Osakkaan saamaa luovutushintaa verotetaan pääsäännön mukaan luovutusvoittoverosäännösten perusteella. Tässä tapauksessa Sepon tulee maksaa luovutusvoitosta pääomaveroa. Yritysten myynnistä tai sijoitusomaisuudesta saatu myyntivoitto verotetaan pääomatulona. Vuonna 2017 pääomatulojen veroprosentti on 30 % 30.000 euroon asti. Yli 30.000 euron pääomatuloista veroprosentti on 34 %.

Omien osakkeiden hankinnassa luovutusvoitto lasketaan samalla tavalla kuin osakkeiden myynnissä, eli yhtiön maksamasta hankintahinnasta vähentää osakkeiden hankintameno tai hankintamenon sijaan voidaan käyttää hankintameno-olettamaa sen mukaan kumpi verovelvolliselle edullisempi. Yli 10 vuotta omistettujen osakkeiden hankintameno-olettama 40 % ja alle 10 vuotta omistettujen osakkeiden hankintameno-olettama on 20 %. Todellinen maksettava vero yhtiön maksamasta hankintahinnasta on hankintameno-olettamaa käytettäessä 19 – 25 %.

Varainsiirtovero

Sekä omien osakkeiden lunastamisesta että hankkimisesta on suoritettava varainsiirtoveroa. Varainsiirtoveroa on suoritettava myös yhtiön hankkimien osakkeiden edelleen luovuttamisesta. Verovelvollinen on kulloinkin luovutuksen saaja, eli tässä tapauksessa yhtiö. Omien osakkeiden hankkiminen on katsottava kaupaksi ja siitä tulee maksaa 1,6 % varainsiirtovero.

Missä tapauksessa omien osakkeiden hankinta voidaan katsoa veronkierroksi

Kun yhtiö hankkii omia osakkeitaan osakeyhtiölain 15 luvun mukaan osakkailta vastikkeellisesti kaupalla, Osakkaan saamaa luovutushintaa verotetaan pääsäännön mukaan luovutusvoittoverosäännösten perusteella. Kun omien osakkeiden hankkimisessa on kyse yhtiön varojen jakamisesta osakkaille, voi peiteltyä osingonjakoa koskeva verotusmenettelylain (VML) ns. veronkiertopykälä 29 § tulla kuitenkin sovellettavaksi.

Jos osakeyhtiö maksaa osakkeistaan käypää arvoa korkeamman hinnan, verotetaan käyvän arvon ylittävä määrä VML 29.1 §:n nojalla peiteltynä osingonjakona. Osakkeista maksetusta määrästä riippumatta yhtiön varojen jakaminen osakkaille osakkeita lunastamalla tai hankkimalla voidaan katsoa peitellyksi osingonjaoksi VML 29.2 §:n nojalla, jos on ilmeistä, että varojen jakaminen on tapahtunut osingosta menevän veron välttämiseksi.

VML 29.2 §:n tulkinnassa oikeuskäytännöllä on tärkeä merkitys. Oikeuskäytännössä vakiintuneen tulkinnan perusteella osa lunastustilanteisiin liittyvistä seikoista katsotaan raskauttaviksi, osa lieventäviksi. Säännöstä ei esimerkiksi ole yleensä sovellettu osakkeiden lunastuksiin, jotka liittyvät sukupolvenvaihdoksiin tai tilanteisiin, joissa vähemmistöosakas lunastetaan yhtiöstä pois.

Osakeyhtiölain uudet säännökset omien osakkeiden hankkimisesta pyrkivät turvaamaan osakkaiden tasapuolisen kohtelun. Vero-oikeudessa lähtökohtana on, että peiteltyä osinkoa muodostuu, jos osakkeita hankitaan tai lunastetaan kaikilta osakkailta yhtä paljon.

Kun osakkeita on lunastettu samassa suhteessa kaikilta osakkailta, on peitellyn osingonjaon veroseuraamusten katsottu estyneen oikeuskäytännön mukaan lähinnä vain tilanteissa, jossa yhtiö on jakanut osakkailleen yhtiön toiminnalle ylimääräisiä varoja, jotka ovat syntyneet yhtiön supistaessa toimintaansa ja myydessä ylimääräistä tai yhtiölle tarpeettomaksi käynyttä omaisuutta . Yhtiön pääomatarpeen on katsottu näissä tilanteissa pienentyneen.

Omien osakkeiden hankkimista ei kuitenkaan voida yleensä perustella yhtiön pääomatarpeen pienentymisellä silloin, kun hankitut osakkeet myydään eteenpäin. Yhtiön toiminnan supistumista ja pääomatarpeen pienentymistä voidaan siten pitää VML 29.2 §:n säännöksen soveltamisen kannalta lieventävinä seikkoina lähinnä vain tilanteissa, joissa hankitut osakkeet mitätöidään. Tilanteissa, joissa hankitut osakkeet luovutetaan edelleen, ei yhtiön pääomassa tapahdu sellaista lopullista pienenemistä, jolla varojen jakamista osakkaille voitaisiin normaalisti perustella.

Oikeuskäytännön perusteella voidaan erottaa peitellyn osingonjaon verotusta tukevia tai sen epäämistä puoltavia seikkoja.

Veronkiertopykälän (VML 29 §) soveltamista puoltavat seuraavat seikat

(raskauttavat olosuhteet)

  • Osakkeenomistajilta hankitaan osakkeita vanhan omistuksen suhteessa
  • Pääosakkeenomistajalta hankitaan vain osa hänen osakkeistaan
  • Hankkimiseen käytettävät varat on ”kerätty” hiljattain ennen hankkimista tehdyillä omaisuuden luovutuksilla
  • Säännöllisestä osingonjaosta on pidättäydytty
  • Kauppahinta kuitataan antamalla osakkaalle anteeksi hänen velkojaan yhtiölle
  • yhtiö hankkii osakkeet toiminnan supistamisen ja pienentyneen pääomantarpeen vuoksi, mutta osakkeita ei kuitenkaan mitätöidä.

 

 VML 29 §:n soveltamista vastaan puhuvat erityisesti seuraavat seikat

(lieventävät olosuhteet)

  • Osakkeenomistajalta hankitaan kaikki osakkeet, jolloin hän luopuu osakkuudestaan
  • Luopuva osakkeenomistaja menettää luovutuksen johdosta enemmistöasemansa
  • Osakkeet hankitaan yhtiölle sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseksi
  • Yhtiön toiminta supistuu ja muuttuu muulla tavalla olennaisesti, jolloin pääomantarve on pienempi ja osakkeet mitätöidään
  • Käytetty hankintahinta on enintään osakkeiden käypä hinta
  • Osakkeet hankitaan varoilla, joita yritys ei tarvitse liiketoimintaansa
  • Osakkeet hankitaan yhtiön toimintojen jakamiseksi
  • Yhtiö on jakanut säännöllisesti osinkoa
Oletko valmistautunut uuteen tietosuoja-asetukseen? 7/2017

Oletko valmistautunut uuteen tietosuoja-asetukseen? 7/2017

EU:N TIETOSUOJAUUDISTUS TULEE VOIMAAN 25.5.2018

Euroopan unioni hyväksyi huhtikuussa 2016 EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, joka tulee kumoamaan nykyisen tietosuojalain. Yrityksillä on vielä vajaa vuosi aikaa päivittää oman yrityksen tietosuoja-asiat vastaamaan uusittuja vaatimuksia, sillä asetuksen soveltaminen alkaa 25.5.2018.

Uusi tietosuoja-asetus tuo yrityksille uusia velvollisuuksia mm. henkilötietojen käsittelyyn, rekisteröintiin ja luovuttamiseen. Asetuksessa edellytetään yritysten oma-aloitteisesti toimivan asetuksen määräysten mukaisesti. Asetus jättää teknisen toteuttamisen yrityksen omaan harkintaan. Usean tahon toivomuksena on ollut, että Tietosuojavaltuutettu antaisi tarkempia ohjeita asetuksen soveltamisesta. Tähän mennessä on julkaistu oikeusministeriön ja tietosuojavaltuutetun yhteinen selvitys ja ohje 4/2017, Miten valmistautua EU:n tieto-suoja-asetukseen. Mielestäni vielä tarkempaa ohjeistusta tarvittaisiin nimenomaisesti PK-yrityksiä varten.

YRITYKSIIN VAIKUTTAVAT MUUTOKSET

Asetuksen myötä yritysten tulisi aiempaa tarkemmin pohtia jo ennakkoon mahdollisia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä riskitekijöitä ja toteutettava tarvittavat tekniset ja muut toimenpiteet, joilla voidaan varmistaa ja osoittaa asetuksen noudattaminen. Teknisten suojaustoimenpiteiden ohella myös yritysten sisäisten toimintatapojen pitäisi tukea asetuksen noudattamista. Osana ennakkovarautumista korostuu dokumentoinnin merkitys, sillä erilaisiin riskeihin ennakolta varautuminen on pystyttävä tarvittaessa todistamaan. Tämän merkitys on erityisen tärkeää myös merkittävän sakkouhan takia.

Riskiperusteinen arviointi

Riskiperusteinen lähestymistapa on uudistuksen lähtökohta. Tarkoituksena on, että yritys ottaa itse huomioon henkilötietojen käsittelyyn liittyvät riskit. Näin on pyritty välttämään vähäriskisten toimintojen ylisääntelyä. Samalla on haluttu taata henkilötietojen suojan korkea taso, erityisesti kun tietoja käsitellään korkean riskin toiminnassa. Korkeariskistä on esimerkiksi yksilön terveystietojen käsittely. Rekisterinpitäjä ja henkilötietojen käsittelijä velvoitetaan ottamaan huomioon kulloinkin käsiteltävinä oleviin tietoihin liittyvä riski ja toimimaan sen mukaisesti.

Melkein kaikki yritykset käsittelevät henkilötietoja. Niitä löytyy yritysten asiakas- ja markkinointirekistereistä sekä myös omia työtekijöitä koskevista rekistereistä. Uusi asetus sisältää tietyille yrityksille velvoitteen tehdä henkilötietojen käsittelyä koskevan vaikutusarvioinnin eli DPIA:n (Data Protection Impact Assessment). Siinä arvioidaan henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuutta, riskejä ja sitä, miten riskejä voidaan vähentää sekä miten niihin voitaisiin puuttua.

Vaikka yritys ei olisikaan velvollinen tekemään uuden asetuksen mukaista vaikutusarviota, tulisi sen selvittää ja arvioida uusien vaatimusten valossa oman yrityksen henkilötietojen käsittelyn nykytila. Selvityksessä tulee keskittyä siihen, mitä henkilötietoja yrityksessä käsitellään sekä toimitaanko nyt voimassa olevan henkilötietolain mukaisesti. Selvityksessä tulee myös tarkistaa, miten rekisteröidylle tiedotetaan tietojen käsittelystä ja miten yrityksen toimintaa tulisi muuttaa ja mahdollisesti kehittää uusien säännöstöjen tullessa voimaan.

Rekisteröidyn oikeudet, oikeus tulla unohdetuksi ja profilointi

Rekisteröidyillä henkilöllä on oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot, ja rekisterinpitäjän on oikaistava virheelliset tiedot. Yrityksen tulee jatkossa antaa enemmän tietoa rekisteröidylle siitä, miten hänen tietojaan käsitellään ja mihin käsittely perustuu. Myös tarpeettomat ja vanhentuneet henkilötiedot on poistettava. Tätä kutsutaan oikeudeksi tulla unohdetuksi.

Profiloinnilla tarkoitetaan henkilötietojen automaattista käsittelyä, jossa henkilötietoja käyttämällä arvioidaan henkilön tiettyjä henkilökohtaisia ominaisuuksia, erityisesti analysoidaan tai ennakoidaan piirteitä, jotka liittyvät kyseisen henkilön työsuoritukseen, taloudelliseen tilanteeseen, terveyteen, henkilökohtaisiin mieltymyksiin, kiinnostuksen kohteisiin, luotettavuuteen, käyttäytymiseen, sijaintiin tai liikkeisiin.

Profilointia käytetään mm. markkinoinnin kohdentamisena ja rahoituspäätösten teossa. Jatkossa rekisteröity voi tietyissä tilanteissa kieltäytyä profiloinnista.

Tietosuojavastaava

Velvollisuus nimittää yritykseen erityinen tietosuojavastaava koskee sellaisia yrityksiä, joissa henkilötietojen käsittely edellyttää laajamittaista rekisteröityjen säännöllistä ja järjestelmällistä seurantaa tai laajamittaista asetuksessa mainittua arkaluonteisten tietojen käsittelyä. Kaikkia yrityksiä ei siis velvoiteta nimittämään tietosuojavastaavaa. Suositeltavaa kuitenkin on, että yrityksessä yksi taho kantaisi vastuun tietosuoja-asioista ja niihin liittyvien vaatimusten noudattamisesta. Yrityskohtaisesti tulee ratkaista, mikä taho on paras ja sopivin.

Tietosuojavastaavan tehtävänä on yrityksessä varmistaa ja valvoa tietosuojan toteutumista. Tietosuojavastaava voi kuulua yrityksen henkilöstöön tai hän voi toimia sopimuksen perusteella. Hänen tehtäviinsä kuuluu kouluttaa ja ohjeistaa henkilökuntaa, varmistaa tietosuojavelvoitteiden noudattaminen yrityksen jokapäiväisessä toiminnassa ja toimia yhteyshenkilönä viranomaisiin ja rekisteröityihin.

Velvollisuus ilmoittaa tietoturvaloukkauksista

Erilaiset yrityksiin kohdistuvat verkkohyökäykset ovat yhä tavallisempia. Jokainen yritys on jatkossa velvollinen ilmoittamaan henkilötietoihin kohdistuvasta tietoturvaloukkauksesta sekä valvovalle viranomaiselle että rekisteröidylle. Asetuksen mukainen määräaika on varsin lyhyt: ilmoitus tulee tehdä valvontaviranomaiselle ja rekisteröidylle ilman aiheetonta viivytystä ja lähtökohtaisesti 72 tunnin kuluessa tietomurron havaitsemisesta. Yrityksen on lisäksi dokumentoitava kaikki henkilötietojen tietoturvaloukkaukset. Jatkossa yrityksen on kyettävä siis havaitsemaan ja dokumentoimaan loukkaus, ilmoittamaan siitä ja vielä pyrittävä minimoimaan vahinkojen aiheutuminen.

Uusia määräyksiä henkilötietojen käsittelyä ja tietosuojaa koskeviin sopimuksiin

Uuden asetuksen myötä yrityksen tulee tehdä kirjallinen sopimus, jos yritys on ulkoistanut henkilötietojen käsittelyä yrityksen ulkopuoliselle taholle. Asetuksessa velvoitetaan sopimaan aiempaa seikkaperäisemmin henkilötietojen käsittelyn ulkoistamisesta. Henkilötietoja saatetaan siirtää yritykseltä toiselle hyvin monenlaisissa tilanteissa, esimerkiksi alihankinnan, markkinointikampanjan tai ulkoistamispäätöksen yhteydessä.

Tämän vuoksi yrityksen eri sopimukset tulisi käydä läpi mahdollisimman pian ja tehdä tarvittavat päivitykset ennen toukokuuta 2018.

Yrityksille tulee tilivelvollisuus siitä, kuinka tietosuoja yrityksessä on toteutettu

Yrityksille on uudessa tietosuoja-asetuksessa asetettu tilivelvollisuus. Tietosuojaa koskevilta toimilta edellytetään ennakoitavuutta, kuten suunnittelua, varautumista ja kykyä osoittaa toteutetut toimenpiteet. Tässä auttavat selkeästi määritellyt vastuut ja etukäteen määrätyt tavat sekä menetelmät käsitellä henkilötietoja. Yrityksen tulee pystyä jälkikäteen osoittamaan, että lainsäädännön vaatimukset ja riskit on otettu sen toiminnassa asianmukaisesti huomioon.

Muutoksia lasten henkilötietojen rekisteröintiin

Lasten henkilötietojen käsittelyä ilman vanhempien suostumusta rajoitetaan. Alle 16-vuotiaat eivät voisi jatkossa käyttää muun muassa sosiaalisen median palveluita ilman vanhempiensa lupaa. Jäsenmaa voi kuitenkin päättää alemmasta ikärajasta, joka voi alimmillaan olla 13 vuotta.

Rikkomuksista merkittäviä sakkomaksuja

Asetuksessa määrätään täysin uusista hallinnollista sanktioista. Muutos on hyvin merkittävä, ja uudet säännökset kiristävät tältä osin merkittävästi tilannetta Suomessa. Yrityksen kokonaisliikevaihtoon sidotut sakkomäärät ovat suuria: 10 tai 20 miljoonaa euroa tai 2 tai 4 prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta kokonaisliikevaihdosta.

Vaikka näitä sakkomaksuja ei heti määrättäisikään sellaisille yrityksille, jotka ovat pyrkineet muuttamaan toimintansa vastaamaan asetuksen vaatimuksia, voi yrityksille koituva maineriski tietomurron tai henkilötietojen vuotamisen tapahduttua olla merkittävä.

MITEN YRITYS VOI VALMISTAUTUA TIETOSUOJA-ASETUKSEEN

Alla on lista siitä, miten PK-yrityksen tulisi valmistautua tietosuoja-asetuksen. Olen tämän listan mukaillut Suomen Yrittäjien julkaisemasta ohjeesta.

Yritys voisi lähteä liikkeelle seuraavan kysymyslistan avulla:

  1. Käy läpi yrityksessä tapahtuva henkilötietojen kerääminen, rekisteröinti ja käsittely sekä niihin liittyvät perusteet ja käytännöt. Mitä tietoja yrityksessä kerätään, ja sisältyykö niihin henkilötietoja?
  2. Millä perusteella henkilötietoja kerätään tai käsitellään? Täyttääkö toiminta nykysääntelyn vaatimukset?
  3. Arvioi henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuutta ja siihen liittyviä riskejä sekä sitä, miten riskejä voitaisiin vähentää? Tarvitaanko kaikkia nyt kerättäviä tietoja? Kuinka pitkään tietoa on liiketoiminnan kannalta tarpeen säilyttää?
  4. Harjoitetaanko yrityksessä henkilötietojen profilointia?
  5. Millä tavalla yrityksessä huolehditaan eri tietomassojen, erityisesti henkilötietojen suojauksesta? Onko suojauskäytännöissä parantamisen varaa?
  6. Pohdi, millä tavalla varautua erilaisiin tietoturvaloukkauksiin? Miten näiden riskiä voitaisiin vähentää? Miten yrityksessä toimitaan tietoturvaloukkauksen sattuessa?
  7. Selvitä, millä tavalla yrityksessä reagoidaan rekisteröityjen pyyntöön tarkistaa tai poistaa itseään koskevat tiedot yrityksen rekistereistä?
  8. Vastuuta selkeästi taho/henkilö huolehtimaan siitä, että tietoturva on riittävällä tasolla ja yrityksessä noudatetaan nykyistä henkilötietolainsäädäntöä?
  9. Selvitä, siirretäänkö yrityksen keräämiä tai käsittelemiä henkilötietoja muille tahoille, esimerkiksi kumppaniyrityksille, toimeksiantajille, alihankkijoille jne.? Onko henkilötietojen siirtämiseen saatu rekisteröityjen suostumus, ja onko henkilötietojen siirrosta tehty kirjallista sopimusta? Siirretäänkö henkilötietoja muihin EU-maihin tai EU:n ulkopuolelle?
  10. Tarkista yrityksen kaikki sopimukset, joilla voi olla jotain tekemistä henkilötietojen käsittelyn, säilyttämisen, rekisteröinnin jne. kanssa. Ovatko nämä sopimukset asetuksen mukaisia ja miltä osin niitä on päivitettävä?
  11. Jos yrityksessä suunnitellaan uusien asiakasrekisterien tai vastaavien ohjelmistojen hankintaa, selvitä myyjältä ennen hankintapäätöksen tekoa, onko ohjelmiston suunnittelussa varauduttu tietosuoja-asetuksen säännöksiin tai onko ohjelmisto mukautettavissa niihin?

Jari Sotka

Asianajotoimisto Jari Sotkan tavoitteena on auttaa suomalaisia PK-yrityksiä menestymään kovenevassa kilpailussa huolehtimalla siitä, että yhtiön oikeudelliset asiat hoidetaan asianmukaisesti ja huolellisesti, niin että asiakas saa näistä parhaan mahdollisen hyödyn liiketoimintaansa, eikä näiden seurauksena tule ikäviä yllätyksiä.

Välimiesoikeus käräjöinnin vaihtoehtona 5/2016

Välimiesoikeus käräjöinnin vaihtoehtona 5/2016

KÄRÄJÄOIKEUS ERIMIELISYYKSIEN RATKAISUPAIKKANA

Normaali sopimusriitojen ratkaisupaikka, eli käräjäoikeus, ei mielestäni ole monipolvisten liike-elämän sopimusten erimielisyyksien ratkaisuun läheskään aina sopiva. Syynä tähän on se, että käräjäoikeus – hovioikeus käsittely kestää lähes poikkeuksetta näissä asioissa vähintään kolme vuotta. Välimiesmenettely on tuomioistuinmenettelyn vaihtoehto liike-elämän riita-asioissa.

Vaihtoehtona pakkosopiminen

Yleensä IT‐alan riidat sovitaan ennen niiden joutumista käräjäoikeuskäsittelyyn. Näin varsinkin silloin kun riidan osapuolilla on käytössään juristiasiamiehet, jotka pystyvät arvioimaan riidan mahdollisen tuloksen päämiehensä kannalta. Asiamiehet eivät yleensä halua viedä näitä riitoja käräjäoikeuteen, koska sieltä puuttuu kokemus ja tietotaito näiden riitojen ratkaisemiseen ja asioiden toteennäyttäminen on usein hankalaa. Tässä tilanteessa sovinnossa on niskan päällä se osapuolista, jolla on enemmän neuvotteluvoimaa. Pienempi tai muutoin heikompi osapuoli joutuu usein tyytymään ratkaisuun, joka ei vastaa sen käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

VÄLIMIESOIKEUS VAIHTOEHTONA

Olenkin päätynyt suosittelemaan kaupallisissa sopimuksissa riitojen ja erimielisyyksien ratkaisupaikaksi yhä useammin välimiesmenettelyä normaalin tuomioistuinmenettelyn sijaan. Usein esitetään, että välimiesmenettely on kallista ja soveltuu vain isojen yritysten isoihin riitoihin. Tästä olen eri mieltä ja alla esitetty koskee Keskuskauppakamarin välitysmenettelyä Suomessa.

Asianosaiset voivat sopia esimerkiksi kirjallisessa välityssopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä siitä, että niiden välillä mahdollisesti syntyvät riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä. Sopimuksissa määriteltyjä välityslausekkeita käytetään yleisesti esimerkiksi osakas‐, konsultti‐, jakelu‐ ja edustussopimuksissa. Nyt myös IT2010 ja IT2015 sopimusehdoissa riidanratkaisumenettelyksi on valittu lähtökohtaisesti välimiesmenettely.

Välimiesmenettelyn nopeudesta ja luottamuksellisuudesta

Välimiesmenettely on tehokas ja nopea yritysten välisten riitojen ratkaisukeino vaihtoehtona tuomioistuinmenettelylle. Välimiesoikeus ratkaisee riidan lopullisesti. Välitystuomio on heti täytäntöönpantavissa samaan tapaan kuin yleisen tuomioistuimen lainvoimainen tuomio. Välimiesmenettely ei ole julkista toisin kuin tuomioistuinkäsittely ja myös ratkaisu annetaan ainoastaan asianosaisten tietoon. Myös koko välimiesmenettelyprosessin kattava asianosaisiinkin ulottuva salassapitovelvollisuus on nyt kirjattu uusiin vuonna 2013 tulleisiin sääntöihin.

Luottamuksellisen käsittelyn lisäksi välimiesmenettelyn etuna on se, että välimiehillä on riitakysymysten ratkaisemiseksi tarvittavaa erityistä asiantuntemusta. Keskuskauppakamarin välityslautakunta pyrkii valitsemaan välimieheksi sellaisia henkilöitä, joilla on erityistä asiantuntemusta riidan kohteena olevasta asiasta. Välimiehinä toimivat käytännössä pitkän ammatillisen kokemuksen omaavat asianajajat, ylimpien tuomioistuinten jäsenet tai yliopiston professorit.

Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaan, määräaika välitystuomion antamiselle on 9 kuukautta ja nopeutettua välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen mukaan välitystuomio tulee antaa 3 kuukaudessa.

Kuinka kallista välimiesmenettely oikeastaan on?

Suurin osa oikeudenkäynnin kustannuksista asianosaisille muodostuu asiamiesten palkkioista niin normaalissa tuomioistuinmenettelyssä kuin välimiesoikeudessakin. Puuttumatta sen enempää ammattikuntani palkkioihin totean, että asiamiespalkkiot välimiesoikeudessa ovat samaa luokkaa kuin käräjäoikeuskäsittelyssäkin. Mikäli asia käsitellään jäljempänä esitetyssä nopeutetussa menettelyssä, ne jäänevät tätä huomattavasti pienemmiksi.

Välitystuomiosta ei voi valittaa, joten toisen oikeudenkäyntikierroksen (hovioikeus) asiamiespalkkiot jäävät syntymättä. Toisella kierroksella asiamiespalkkiot ovat yleensä lähes saman suuruiset, kuin käräjäoikeuskäsittelyssä. Keskuskauppakamarin välityslautakunta on antanut välimiesten palkkio-ohjeet ja uusien välimiesmenettelysääntöjen mukaan välityslautakunta vahvistaa välimiesten palkkiot. Välitysmenettelyn palkkiolaskuri löytyy välityslautakunnan sivuilta osoitteesta www.arbitration.fi

KESKUSKAUPPAMARIN UUDET VÄLIMIESMENETTELYSÄÄNNÖT

Vuonna 2013 voimaan tulleet Keskuskauppakamarin uudet välimiesmenettelysäännöt ovat myös parantaneet kustannustehokkuutta ja joutuisuutta yritysten riidanratkaisukeinona. Lisäksi uusissa säännöissä on painotettu asianosaisten päätäntävallan merkitystä välimiesmenettelyn käytännön järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä.

Uudet säännökset välimiesmenettelyn kustannusten määräämisestä ja siitä, että välimiehet ja asianosaiset ovat velvollisia välttämään tarpeettomia kustannuksia antavat yrityksille aiempaa paremmat edellytykset arvioida välimiesmenettelyn kokonaiskustannukset etukäteen. Olennaisia ovat myös vaatimukset prosessiaikataulusta ja asian joutuisasta käsittelystä.

Joutuisuuteen ja kustannustehokkuuteen tähtäävät sääntöuudistukset asettavat välimiesmenettelyn aikaisempaa selkeämpään raamiin.

  • Menettelyn kulun ja aikataulun pitäisi olla jatkossa asianosaisten tiedossa heti järjestäytymisistunnon ja prosessiaikataulun vahvistamisen jälkeen.
  • Käsittelyn aikaisempaa ripeämpään etenemiseen on pyritty myös nimenomaisella asi-anosaisten tehokkuusvelvollisuutta koskevalla säännöllä.
  • Todistajan ei välttämättä tarvitse aina olla läsnä suullisessa käsittelyssä, vaan todis-tajaa voidaan kuulla puhelimitse, videon välityksellä tai muulla vastaavalla tavalla.
  • Välimiesoikeuden mahdollisuus asettaa määräpäivä uusien vaatimusten, väitteiden ja todisteiden esittämiselle ehkäisee menettelyn pitkittymistä ja tarpeettomia lisäkustannuksia sekä lisää menettelyn ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta.
  • Samoihin päämäärin on pyritty myös välimiesoikeuden velvollisuudella antaa tuomio yhdeksän kuukauden kuluessa.

Uudistusten voi katsoa lisäävän Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisen välimiesmenettelyn houkuttelevuutta riidanratkaisukeinona verrattuna tuomioistuinmenettelyyn.

Nopeutettu välimiesmenettely

Keskuskauppakamarin välityslautakunta on laatinut myös nopeutettua välimiesmenettelyä koskevat säännöt. Nopeutettu välimiesmenettely vaihtoehtona tavanomaisella välimiesmenettelylle on parhaimmillaan kustannustehokas ja nopea riitojenratkaisukeino. Nopeutetulle menettelylle on tunnusomaista yksi välimies, lyhyet kirjelmät, joiden määrä on rajoitettu ja lyhyt määräaika kirjelmien antamiselle. Nopeutetussa välimiesmenettelyssä välitystuomio tulee antaa kolmessa kuukaudessa.

Nopeutetussa menettelyssä ratkaistavaksi soveltuvat parhaiten riidat, jotka eivät ole kovin laajoja eivätkä monimutkaisia. Riidan rahallinen arvo ei sinänsä ole ratkaiseva tekijä arvioitaessa sitä, voidaanko riita ratkaista nopeutetussa menettelyssä. Nopeutettua välimiesmenettelyä koskevia sääntöjä voidaan soveltaa sekä kansallisiin että kansainvälisiin välimiesmenettelyihin.

Toimitusjohtajasopimuksesta ja kilpailukiellosta 4/2016

Toimitusjohtajasopimuksesta ja kilpailukiellosta 4/2016

Osakeyhtiön toimitusjohtaja on yrityksen hallintoelin samaan tapaan kuin hallitus ja yhtiökokous. Toimitusjohtaja ei siis ole työsuhteessa yritykseen. Toimitusjohtajan asemaa ja tehtäviä säännellään lähinnä osakeyhtiölaissa, avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä annetussa laissa sekä osuuskuntalaissa. Toimitusjohtajan vastuu on samankaltaista kuin yhtiön hallituksen vastuu.

Kirjallinen sopimus

Toimitusjohtajasopimuksen huolellinen laadinta on erittäin tärkeää sekä toimitusjohtajan että yhtiön kannalta. Toimitusjohtajasopimuksessa määritellään toimitusjohtajan ja yhtiön oikeudet ja velvollisuudet. Toimitusjohtajasopimus ei ole työsopimus eikä siihen näin ollen sovelleta työlainsäädäntöä vaan yleisiä sopimuksia koskevia oikeussääntöjä ja periaatteita. Siinä voidaan kuitenkin viitata työsopimusoikeudellisiin määräyksiin. Esimerkiksi lomaetuuksien voidaan sopia kertyvän vuosilomalain mukaan. Toimitusjohtajan eläke määräytyy kuitenkin työeläkelainsäädännön mukaisesti.

Johtajasopimus määrittää palvelussuhteen ehdot ja sopimus on hyvä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta vältettäisiin sopimukseton tila ja jotta sopimus olisi voimassa osapuolten välillä heti palvelussuhteen alkaessa. Johtajasopimuksen laatimiseen ja ehtoihin tulisi paneutua huolella sitä tehtäessä, koska hyvin ja kattavasti laadittu sopimus on tärkeä yrityksen kannalta ja siihen panostaminen laatimisvaiheessa saattaa tuoda säästöjä myöhemmässä vaiheessa.

Toimitusjohtajasopimuksen keskeiset kohdat

Sopimus voi olla toistaiseksi voimassaoleva tai määräaikainen. Yritys ja toimitusjohtaja voivat sopia palvelussuhteen kestosta aivan vapaasti.  Myös toimitusjohtajan eläke-etuuksista sekä kilpailukiellon velvoittavuudesta sopimuksen päättymisen jälkeen kannattaa sopia. Jos toimitusjohtaja jää työttömäksi, hänen on mahdollista saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, mikäli hän on kuulunut työttömyyskassaan.

Palkka, palkkiot ja kannustinjärjestelmät

Toimitusjohtajasopimuksessa on syytä määritellä huolella, miten toimitusjohtajan palkitseminen tapahtuu, jotta hänen toimintansa ohjautuu oikeaan suuntaan eli kohti yhtiön strategisia tavoitteita. Toimitusjohtajan kokonaispalkkio muodostuu yleensä kuukausipalkasta ja erilaisista luontoiseduista ja/tai kannustinjärjestelmästä sekä mahdollisesta yksilöllisestä eläkepaketista. Palkkioon saattaa kuulua myös osakeomistusta tai -optioita.

Sopimuksessa olisi hyvä sopia ainakin palkasta tai palkkiosta, mahdollisista optioista, erilliskorvauksista, eläke-etuuksista, bonuksista ja muista mahdollisista etuuksista sekä vastuuvakuutuksesta. Keskeistä palkkaukseen liittyen on sopia myös työajasta, lomasta, lomakorvauksista sekä oikeudesta sairausajan palkkaan. Myös palkan tai palkkion tarkistamisen perusteet olisi syytä kirjata sopimukseen.

Erikseen tulee myös sopia kannustinjärjestelmästä, jos sellaista aiotaan käyttää. Yrityksen pitää päättää siitä halutaanko yrityksestä omistajille välitöntä taloudellista tulosta vai toimitaanko enemmänkin pitkällä tähtäimellä, jolloin taloudellinen hyvä realisoituu omistajille yrityksen arvonnousuna. Parhaiten toimivana kannustimena on pidetty lisäpalkkioita tai erilaisia bonuksia, jotka perustuvat suoraan yrityksen tuottamaan tulokseen.

Salassapitovelvollisuus ja kilpailukielto

Toimitusjohtajasopimuksessa on syytä sopia salassapidosta, kilpailukiellosta, rekrytointirajoituksesta sekä immateriaalioikeuksista; keksintöjen, tekijänoikeuksien jne. käyttö- ja hyödyntämisoikeuksista. Näiden tarkoituksena on suojata yrityksestä palvelussuhteen aikana saatuja tietoja. Näistä sovittaessa on järkevää määritellä tarkasti kilpailevan toiminnan sisältö, salassa pidettävät tiedot, sekä alkamisen ajankohta. Salassapitovelvollisuus jatkuu palvelussuhteen päätyttyä ja kilpailukielto kannattaa sopia jatkumaan myös tietyn ajan palvelussuhteen päättymisen jälkeen.

Lisäksi on sovittava näiden rikkomisesta aiheutuvasta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Normaalisti vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää, että vahinkoa on todellisuudessa syntynyt sekä, että toiminnalla ja syntyneellä vahingolla on syy-yhteys, joiden toteennäyttäminen saattaa olla hankalaa. Siksi yrityksen on suositeltavaa käyttää johtajasopimuksessa sopimussakkolauseketta, jolloin riittää, että näytetään toteen pelkästään sopimusrikkomus.

Kilpailukiellon hyväksyttävyydestä

Toimitusjohtajasopimuksessa voidaan sopia kilpailukieltoa ja vastaavista kohdista sopia vapaammin kuin esimerkiksi työsopimuksissa, eli työsopimuslain pakottavat lainkohdat eivät tässä tule sovellettaviksi. Suomen lainsäädännössä toimitusjohtajien kilpailukieltoa koskevaa erityistä lainsäädäntöä ei ole olemassa. Tässä yhteydessä sovellettava lainkohta on lähinnä oikeustoimilain 38 §, joka kuuluu seuraavasti:

”Sopimus, jolla joku kilpailun estämiseksi tai rajoittamiseksi on sitoutunut olemaan harjoittamatta tiettyä tai tietynlaista toimintaa tai olemaan tekemättä työsopimusta jonkun kanssa, joka harjoittaa sellaista toimintaa, ei sido sitoumuksen antajaa siltä osin kuin se kohtuuttomasti rajoittaa hänen toimintavapauttaan.”

Johtajasopimuksen kilpailukieltovelvoite tulee herkästi kohtuullistettavaksi esim. silloin, kun toimitusjohtaja joutuu kilpailukieltovelvoitteen vuoksi kohtuuttomaan tilanteeseen, eikä kykene harjoittamaan ammattiaan tai elinkeinoaan.

Yhtäältä toimitusjohtajan kilpailukieltovelvoitteen kohtuuttomuutta voidaan välttää sillä, että kilpailukielto rajataan koskemaan joko hyvin suppeaa maantieteellistä aluetta tai ainoastaan tiettyä liiketoimintaa. Rajoittavina ehtoina voidaan käyttää myös tiettyjä yhtiöitä, joille ei saa tehdä töitä tai esim. yhtiön nykyisiä asiakkaita tai päämiehiä. Keskeistä tässä arvioinnissa on se, että toimitusjohtajalle jää todellinen mahdollisuus harjoittaa elinkeinoaan tai ammattiaan.

Toiseksi johtajasopimuksen kilpailukieltovelvoitteen kohtuuttomuutta voidaan rajoittaa myös siten, että yritys suorittaa toimitusjohtajalle kilpailukieltovelvoitteeseen sitoutumisesta erikseen määritellyn kohtuullisen korvauksen. Tämä on oikeuskäytännössä hyväksytty ja yleisesti käytössä oleva käytäntö vaikka sitä ei olekaan oikeustoimilain 38 §:ssä erikseen mainittu. Yritys voi maksaa toimitusjohtajalle esimerkiksi kuukausiperusteista korvausta niin kauan kuin kilpailukielto on voimassa. Mikäli tämä korvaus on kohtuullinen suhteutettuna velvoitteeseen/kilpailukieltoon, säilyy kilpailukielto kauemmin pätevänä kuin jos tätä korvausta ei maksettaisi.

Raportointivelvollisuus ja toimivallan rajoitukset

Lisäksi kannattaa sopia toimitusjohtajan raportointivelvollisuudesta yrityksen hallitukselle sekä toimivallan mahdollisista rajoituksista. Jotta rajoituksella kuitenkin olisi tosiasiallinen vaikutus, on järkevää sopia vahingonkorvausvelvollisuudesta toimivallan ylityksen seurauksena.

Menettelytavat sopimuksen päättyessä

Kun toimitusjohtajan ja yhtiön tiet kuitenkin joskus eroavat, on syytä etukäteen tarkkaan sopia millaisen korvauksen hän eri tilanteissa saa ja mitkä ovat menettelytavat sopimuksen päättyessä. Toimitusjohtajan sopimussuhde kun lopetetaan usein ilman ennakkovaroitusta.

Toimitusohtajasopimuksessa on syytä sopia irtisanomisesta, irtisanomisajasta, irtisanomisen vaikutuksista sekä työskentelyvelvoitteesta irtisanomisaikana. Lähtökohtaisesti toimitusjohtajalla ei ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan, mutta tästäkin on mahdollista erikseen sopia. Toimitusjohtajalle voidaan maksaa esimerkiksi irtisanomisajan palkka, jolloin hän pysyy töissä irtisanomisaikana. Toinen vaihtoehto on erokorvaus, jolloin toimitusjohtaja lähtee yrityksestä välittömästi.

Suositeltavaa on kuitenkin sopia irtisanomisesta välittömin vaikutuksin, ilman irtisanomisaikaa, koska tällöin sopimus voidaan päättää heti luottamuspulan mahdollisesti vallitessa. Sopimuksen päättämisestä sovittaessa, voidaan sopia myös mahdollisesta erokorvauksesta, jos sellaista aiotaan päättämistilanteessa maksaa. Johtajasopimuksessa on syytä tarkoin ja yksityiskohtaisesti selvittää milloin erokorvausta maksetaan ja milloin ei makseta. Korvausvaihtoehtoja verotetaan eri tavalla. Irtisanomisajan palkka tuo työnantajalle normaalit palkan sivukulut. Koska erokorvaus on kompensaatio nopeasta lähtemisestä, palkan sivukuluja ei tarvitse maksaa.

Yrityksen kannalta on tarkoituksenmukaista sopia, että erokorvausta maksetaan vain silloin kun sopimus päätetään yrityksen puolelta tai kun toimitusjohtaja päättää sopimuksen yrityksestä johtuvasta syystä.

Erimielisyyksien ratkaisumekanismit

Siitä huolimatta, että johtajasopimuksen tekemiseen on todella panostettu ja sopimuksesta on tehty mahdollisimman kattava, syntyy valitettavasti riitoja. Tämän vuoksi on tärkeää jo sopimuksen tekovaiheessa varautua tällaisiin riitoihin kirjaamalla sopimukseen riitojen ratkaisua koskeva kohta. Tarkoituksenmukaisinta on usein käyttää välimiesmenettelylauseketta, jossa sovitaan riitojen ratkaisemisesta välimiesmenettelyssä.

Välimiesmenettelyä pidetään kalliina, mutta menettelyn ei-julkisuus, joustavuus, nopeus ja ratkaisun välitön lainvoimaisuus sekä täytäntöönpanokelpoisuus puhuvat sen käyttämisen puolesta.Välimiesmenettelyn ratkaisu on lopullinen eli siitä ei ole valitusmahdollisuutta. Välimiesmenettelyn etuihin kuuluu lisäksi se, kuten edellä on todettu, että se toimitetaan suljetuin ovin asianosaisten kesken, jolloin vältetään julkisesta oikeudenkäynnistä mahdollisesti aiheutuva negatiivinen julkisuus. Välimiesmenettelyä on käsitelty laajemmin kotisivuillani olevassa artikkelissa Välimiesoikeus käräjöinnin vaihtoehtona.

Osakeyhtiölain 18 luvun mukainen vähemmistöosakkeiden lunastaminen 02/2016

Osakeyhtiölain 18 luvun mukainen vähemmistöosakkeiden lunastaminen 02/2016

Kun jonkun omistajan omistusosuus nousee yli 90 % osakeyhtiössä, syntyy osakeyhtiölain mukainen lunastusoikeus ja –velvollisuus. Vähemmistöosakkeiden lunastusoikeudesta ja lunastusmenettelystä on säädetty osakeyhtiölain 18 luvussa.

Lunastusoikeuden syntyminen

Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla, jolla on enemmän kuin yhdeksän kymmenesosaa yhtiön osakkeista ja kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä (lunastaja), on oikeus käyvästä hinnasta lunastaa muiden osakkeenomistajien osakkeet.

Osakkeenomistajalla, jonka osake voidaan lunastaa, on vastaavasti milloin tahansa lunastusedellytysten täyttyessä oikeus vaatia osakkeensa lunastamista. Lunastusta vaativan osakkeenomistajan on kuitenkin esitettävä lunastusvaatimus kaikista omistamistaan osakkeista. Hän ei voi vaatia ainoastaan osaa osakkeistaan lunastettavaksi.

Lunastusvelvollisella osakkaalla on toisaalta oikeus lunastaa kaikki vähemmistöosakkeet, vaikka vain jotkut vähemmistöosakkaat olisivat esittäneet lunastusvaatimuksensa.

 Ilmoitusvelvollisuudet lunastusoikeudesta

Lunastajan on viipymättä ilmoitettava yhtiölle lunastusoikeuden ja -velvollisuuden syntymisestä tai lakkaamisesta. Lunastusoikeus syntyy, kun osakkeenomistaja omistaa yli 90 % yhtiön osakkeista ja äänistä. Tarkkaa määräaikaa ilmoittamiselle ei ole annettu, mutta suosittelen, että se tehdään kuukauden sisällä siitä kun 90 % osakkeista on saatu lunastajan haltuun.

Mikäli lunastusoikeuden syntymistä ei ilmoiteta ajoissa yhtiölle, ilmoituksen laiminlyönyt osakkeenomistaja voidaan tuomita sakkoon osakeyhtiörikkomuksesta.

Kun yhtiö on saanut lunastajalta tämän ilmoituksen tai muuten luotettavan tiedon lunastusoikeuden ja -velvollisuuden syntymisestä tai lakkaamisesta, yhtiön on viipymättä ilmoitettava lunastusoikeuden ja -velvollisuuden syntyminen tai lakkaaminen rekisteröitäväksi kaupparekisteriin.

Lunastusmenettely

1) Hakemus lunastusmenettelyn aloittamiseksi ja menettelyn vireilletulo

Jos lunastusta koskevaa asiaa ei saada ratkaistua vapaaehtoisin toimin esimerkiksi lunastusvelvollisen tekemän ostotarjouksen seurauksena, yhtiö tai lunastaja voi hakea lunastusmenettelyn aloittamista Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnalta. Lautakunta valitsee hakemuksen perusteella tarpeellisen määrän puolueettomia ja riippumattomia välimiehiä sekä uskotun miehen. Uskotun miehen tehtävä on valvoa vähemmistöosakkaiden ja erityisesti passiivisten ja tuntemattomien vähemmistöosakkaiden etuja.

Välimieheksi valitaan yleensä kokenut asianajaja, yliopiston professori tai joku muutoin hyvin kokenut lakimies ja uskotuksi mieheksi valitaan yleensä joku kokenut tilintarkastaja. Menettelyä ei haittaa se, että vähemmistöosakkaat tai osa näistä saattaa olla tuntemattomia, sillä uskottu mies edustaa kaikkia vähimmäisosakkaita.

2) Välimiesmenettelystä

Välimiesmenettelyssä välimies pyytää yleensä aluksi asianosaisilta kirjalliset kannanotot hakemukseen, lunastusoikeuteen ja tarjottuun lunastushintaan. Tämän jälkeen välimies päättää menettelyn kulusta; pyydetäänkö lisää kirjallista aineistoa ja lausuntoja sekä pidetäänkö varsinaisia istuntoja jne. Yleensä menettely kestää noin kolme kuukautta.

3) Osakkeen lunastushinta

Osakkeen lunastushinta määritellään välimiesmenettelyn vireilletuloa edeltävän ajankohdan käyvän hinnan (osakkeen markkinahinnan) mukaan. Kokemuksestani voin sanoa, että näissä lunastuksissa kiinnitetään erityisesti huomioita osakekauppojen toteutuneisiin hintoihin ennen lunastusoikeuden syntyä.

 4) Osakkeiden siirtyminen ja lunastushinnan maksaminen

Osakkeet siirtyvät automaattisesti lunastajalle lunastushinnan maksamisella. Lunastushinta (korkoineen) on maksettava kuukauden kuluttua siitä, kun tuomio on saanut lainvoiman. Jos maksua ei suoriteta ajoissa, siitä on maksettava viivästyskorkoa.

Jos lunastaja ei saa haltuunsa vähemmistöosakkaan tai -osakkaiden osakekirjoja, lunastajalla on oikeus saada aikaisemmin annetun osakekirjan tilalle uusi osakekirja, johon tehdään merkintä, että se korvaa aikaisemman osakekirjan. Mikäli ulkona olevia alkuperäisiä osakekirjoja ei saada vähemmistöosakkailta voidaan ne myös kuollettaa.

5) Menettely tuntemattomien vähemmistöosakkaiden osakkeiden kanssa

Siltä osin kuin vähemmistöosakkaita ei tunneta tai osakkeita ei muusta syystä voida lunastaa, lunastaja voi suorittaa lunastushinnan tallettamalla se yhtiön kotipaikan aluehallintoviraston huostaan. Tällöin osakkeet siirtyvät talletuksen tekohetkellä lunastajalle ja ulkona olevilla tuntemattomien omistajien hallussa oleville osakekirjoille jää ainoastaan oikeus saada niitä vastaan lunastushinta aluehallintovirastoon tehdystä talletuksesta.

 6) Välimiesmenettelyn kustannukset

Välimiesmenettelyn kustannuksista vastaa lunastaja, jos välimiehet eivät erityisestä syystä katso kohtuulliseksi määrätä toisin.

Välimieslautakunta määrää välimiesten palkkiot. Lautakunta määrää ainoan välimiehen tai välimiesoikeuden puheenjohtajan palkkion julkaistun taulukon mukaisesti. Uskotun miehen palkkiosta ei ole näin tarkasti missään säännelty, mutta

Välimieslautakunta määrää sääntöjen mukaisen hallinnointimaksun määrän taulukosta.

 7) Valitusmahdollisuus

Välimiehet ilmoittavat välitystuomion kaupparekisteriin kahden viikon kuluessa. Välitystuomioon tyytymätön asianosainen voi hakea siihen muutosta valittamalla Helsingin käräjäoikeuteen 60 päivän kuluessa välitystuomion rekisteröimisestä. Käräjäoikeuden päätökseen asiassa saa hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Yrityksen selvitysvelvollisuus työvoiman vuokrauksessa ja alihankinnassa 06/2014

Yrityksen selvitysvelvollisuus työvoiman vuokrauksessa ja alihankinnassa 06/2014

Työvoiman vuokrauksessa työnantaja vuokraa työntekijänsä käyttäjäyrityksen käyttöön. Työvoimanvuokrausyritys on tällöin työntekijän työnantaja, mutta työtä tehdään käyttäjäyrityksessä. Käyttäjäyritys ohjaa ja valvoo työntekijää ja määrää tämän tekemän työn sisällöstä.

Työsopimus on siis työntekijän ja vuokrausyrityksen välillä. Käyttäjäyrityksen ja vuokrausyrityksen välillä solmitaan sopimus työvoiman vuokrauksesta. Käyttäjäyritys maksaa vuokrausyritykselle sopimukseen perustuvan korvauksen, ja työntekijän palkan maksaa hänen oma työnantajansa eli vuokrausyritys.

Tilaajan selvitysvelvollisuus ulkopuolista työvoimaa käytettäessä

Laissa tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta säädetään ulkopuolista työvoimaa käytettäessä selvitettävistä kysymyksistä. Lain velvoitteet koskevat tilaajaa, mutta käytännössä alihankintatyötä suorittavan tai työvoimaa vuokraavan yrityksen on syytä varautua toimittamaan laissa tarkoitetut asiakirjat tilaajalle ennen sopimuksen tekemistä.

Millaisia tehtäviä selvitysvelvollisuus koskee?

Lain velvoitteet koskevat:

  1. tilaajaa, joka käyttää vuokrattua työvoimaa, ja
  2. tilaajaa, jonka työtiloissa tai työkohteessa työskentelee alihankkijan työntekijä silloin, kun tämän työtehtävät liittyvät tilaajan toiminnassa tavanomaisesti suoritettaviin työtehtäviin tai tilaajan tavanomaiseen toimintaan liittyviin kuljetuksiin.

Sellainen alihankintatyö, jota tehdään alihankkijan omissa toimitiloissa, ei kuulu lain soveltamisen piiriin.

Selvitysvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät sellaiset tehtävät, jotka voidaan varsinaisen toiminnan toteuttamisen kannalta siihen liittymättöminä antaa ulkopuolisten suoritettaviksi. Tällaisia tehtäviä ovat mm. asianajo-, koulutus-, mainostoimisto-, työpaikkaruokailu-, työterveyshuolto-, vartiointi- ja pitopalvelujen alihankinta, ellei yritys itse toimi näillä toimialoilla.

Lain soveltamisalaan sen sijaan pääsääntöisesti kuuluvat esimerkiksi siivoustyö, isännöintipalveluiden hankinta sekä asunto-osakeyhtiöiden siivous- ja korjaustehtävät sekä tilaajan tavanomaiseen toimintaan liittyvät kuljetuspalvelut.

Rakentamiseen liittyvä laajempi selvitysvelvollisuus

Rakentamisessa ja rakentamiseen liittyvässä korjaus-, hoito- ja kunnossapitotoiminnassa lain soveltamisala on hieman laajempi.

Siellä lakia sovelletaan rakennuttajana toimivaan tilaajaan sekä sopimusketjussa kaikkiin niihin, jotka toimivat yhteisellä työpaikalla työsuorituksen sisältämän kokonaisuuden tilaajina. Näin ollen työkohteen ei tarvitse olla tilaajan oma työkohde, vaan myös nk. yhteinen työpaikka katsotaan laissa tarkoitetuksi työkohteeksi. Rakennusalaa koskeva säännös ei myöskään edellytä, että tilaajan sopimuskumppani olisi työnantaja. Laki ei myöskään edellytä, että rakennustoiminta liittyisi tilaajan omaan toimintaan.

Näin ollen yrityksen toimiessa rakennuttajana esimerkiksi omille toimitiloilleen, on lain tarkoittamat selvitykset pyydettävä. Uudis- ja korjausrakentamisen lisäksi lakia sovelletaan myös maa- ja vesirakennustoimintaan. Myös teiden, ratojen ja väylien hoito, tuotantolaitosten ja alusten kunnossapito- ja huoltotyöt kuuluvat säännösten piiriin.

Selvitysvelvollisuuden rajaukset

Selvitysvelvollisuus koskee tilanteita, joissa vuokrattujen työntekijöiden työskentely kestää yhteensä yli 10 työpäivää tai jos alihankintasopimuksen vastikkeen arvo ylittää 7.500 euroa. Tilaajan ei tarvitse pyytää tietoja, jos hänellä on perusteltu syy luottaa siihen, että sopimusosapuoli täyttää lakisääteiset velvoitteensa. Tavoitteena on välttää turhia selvityksiä.

Tilaajan ei tarvitse pyytää tietoja, jos hänellä on perusteltu syy luottaa sopimuspuolen täyttävän lakisääteiset velvoitteensa sillä perusteella, että sopimuspuolen toiminta on vakiintunutta. Tilaajalla ei olisi velvollisuutta selvittää yli kolme vuotta toimineen yrityksen taustoja, jos tilaajalla ei ole syytä epäillä alihankkijan tai työvoimaa vuokraavan yrityksen rehellisyyttä.

Selvitysvelvollisuutta ei myöskään ole, mikäli tilaajalla on perusteltu syy luottaa sopimuspuolen täyttävän lakisääteiset velvoitteensa sillä perusteella, että tilaajan ja sopimuspuolen sopimussuhdetta voidaan pitää vakiintuneena aikaisempien sopimussuhteiden johdosta. Sopimussuhdetta voidaan pitää vakiintuneena jo noin kahden vuoden jälkeen.

Rakentamistoimintaan liittyvä tilaaja ei kuitenkaan voi vapautua selvitysvelvollisuudesta edellä mainituilla, sopimussuhteen vakiintumiseen perustuvilla perusteilla.

Tietoja ei tarvitse pyytää myöskään silloin, kun sopimusosapuolina ovat valtio, kunta ja seurakunta. Edellä mainittuihin rinnastettavia olisivat julkinen osakeyhtiö, valtion liikelaitos, kunnan omistama yhtiö tai vastaava ulkomainen yritys.

Pyydettävät tiedot

Tilaaja on velvollinen pyytämään sopimuspuoleltaan seuraavat tiedot ennen sopimuksen tekemistä:

  1. onko yritys merkitty ennakkoperintä- ja työnantajarekistereihin sekä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin
  2. kaupparekisteriote tai muutoin kaupparekisteristä saadut vastaavat tiedot
  3. todistus verojen maksamisesta, verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty
  4. todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkemaksuja koskeva maksusopimus on tehty
  5. selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista

Jos sopimuspuolena toimii ulkomainen yritys, on sopimuspuolen toimitettava vastaavat tiedot sijoittautumismaan lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksytyllä tavalla. EU-maihin sijoittautuneet yritykset on rekisteröity ainakin kaupparekisteriä ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriä vastaaviin rekistereihin. EU-maista Suomeen lähetetylle työntekijälle annetaan nk. A1- tai E 101-todistus, josta voidaan todeta, että työntekijä kuuluu lähettävän maan sosiaaliturvajärjestelmän piiriin oman työnantajansa vakuuttamana.

Jos sopimusosapuolten välillä tehty sopimus on voimassa yli 12 kuukautta, sopimusosapuolen on toimitettava tilaajalle todistus verojen maksamisesta ja todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta 12 kuukauden välein.

Toimitettavat selvitykset eivät saa olla 3 kuukautta vanhempia, joten sellaisen alihankintayrityksen, joka jatkuvasti tarjoaa laissa tarkoitettua työtä useille eri tilaajille, on uusittava selvitykset säännöllisin väliajoin.

Tilaajan on säilytettävä saamansa selvitykset vähintään 2 vuotta siitä, kun sopimusta koskeva työ on päättynyt.

Tietojen luovuttaminen

Tilaajan tulee pyynnöstä ilmoittaa vuokratyöstä tai alihankinnasta tehdystä sopimuksesta luottamusmiehelle. Asiasta ilmoitettaessa on selvitettävä käytettävän työvoiman määrä, yrityksen yksilöintitiedot, työkohde, työtehtävät, sopimuksen kesto ja sovellettava työehtosopimus tai keskeiset työehdot sekä mahdollisen vuokratyövoiman käytön syy.

Tilaaja ei saa ilmaista alihankkijalta saamiaan salassa pidettäviä, siis veroja ja eläkemaksuja koskevia, tietoja eteenpäin.

Vuokratun työntekijän, siis työvoimanvuokrausyrityksen, on annettava henkilöstön edustajalle vuokratun työntekijän ja hänen työnantajansa välisen erimielisyyden selvittämiseksi tarpeelliset tiedot, jos työntekijä hänet siihen valtuuttaa.

Laiminlyöntimaksu

Tilaaja voidaan tuomita maksamaan laiminlyöntimaksua, jos tämä on:

  1. laiminlyönyt laissa tarkoitetun selvitysvelvollisuuden;
  2. tehnyt sopimuksen liiketoimintakieltoon määrätyn elinkeinonharjoittajan kanssa tai yrityksen kanssa, jonka yhtiömies taikka hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja taikka muussa siihen rinnastettavassa asemassa oleva henkilö on määrätty liiketoimintakieltoon; taikka
  3. tehnyt laissa tarkoitetun sopimuksen, vaikka hänen on täytynyt tietää, että sopimuksen toisella osapuolella ei ole tarkoitus täyttää sopimuspuolena ja työnantajana lakisääteisiä velvoitteitaan.

Laiminlyöntimaksun suuruus on vähintään 1.600 euroa ja enintään 16.000 euroa

Laiminlyöntimaksun suuruutta määrättäessä otetaan huomioon selvitysvelvollisuuden rikkomisen aste, laatu ja laajuus sekä tilaajan ja tämän sopimuspuolen välisen sopimuksen arvo. Laiminlyöntimaksua alentavana tekijänä otetaan huomioon tilaajan pyrkimys estää tai poistaa laiminlyönnin vaikutukset ja sitä korottavana tekijänä tilaajan laiminlyönnin toistuvuus, suunnitelmallisuus ja muut olosuhteet.

Laiminlyöntimaksu voidaan jättää määräämättä tai määrätä maksettavaksi vähimmäismäärää pienempänä, jos tekoa voidaan pitää vähäisenä ja maksun määräämättä jättäminen tai määrääminen vähimmäismäärää pienempänä on kohtuullista olosuhteet huomioon ottaen.

Laiminlyöntimaksua ei määrätä, jos tilaaja on täyttänyt lain 5 §:n mukaisen selvitysvelvollisuuden, eikä esitetyistä tiedoista, todistuksista tai selvityksistä ole ilmennyt, että sopimuskumppani tai muu taho on ollut liiketoimintakiellossa.

Työsuhteet yrityskaupassa 05/2014

Työsuhteet yrityskaupassa 05/2014

Yhteenveto

Osakekaupassa, missä myydään toimivan osakeyhtiön määräysvaltaan oikeuttavat osakkeet, eivät työsuhteet muutu mitenkään, vaan työntekijöiden työnantajana säilyy myytävä osakeyhtiö. Alla käsitellään lähinnä liiketoimintakauppaa, jatkossa liikkeen luovutus, jossa myydään yrityksen liiketoiminta ja työnantaja vaihtuu

Liikkeen luovutus ei pääsääntöisesti vaikuta työsuhteisiin, vaan ne siirtyvät sellaisinaan. Luovutuksen tapahduttua ostaja vastaa yksin kaikista työsuhteisiin liittyvistä luovutuksen jälkeen erääntyvistä saatavista. Ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat kuitenkin myyjä ja ostaja yhteisvastuullisesti.

Liikkeen luovutus itsessään ei ole työsuhteiden irtisanomisperuste, eikä työnantaja voi vaatia työntekijöitä suostumaan työsopimusten ehtojen muutoksiin sen perusteella. Liikkeen luovutus ei myöskään tarjoa erityistä suojaa työntekijöille enää luovutuksen jälkeen. Uusi työnantaja voi piankin luovutuksen jälkeen ryhtyä esimerkiksi järjestelemään yrityksen toimintaa uudelleen. 

Työsopimuslaissa tarkoitettu liikkeen luovutus

Työsopimuslain mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Tällaisessa tilanteessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle. Liikkeen luovutus ei siten vaikuta työsuhteisiin, vaan ne siirtyvät sellaisinaan.

Vastuu työntekijöiden palkoista ja muista saatavista

Luovutuksen tapahduttua ostaja vastaa yksin kaikista työsuhteisiin liittyvistä luovutuksen jälkeen erääntyvistä saatavista riippumatta siitä, milloin nämä saatavat on ansaittu. Siten liikkeen ostaja vastaa esimerkiksi myöhemmin maksettavaksi tulevista vuosilomapalkoista ja lomarahoista, vaikka lomapäivät olisivatkin kertyneet ennen luovutusta. Näitä vielä erääntymättömiä saatavia ei voi myöskään suorittaa etukäteen työntekijöille. Tämän vuoksi tällaiset myöhemmin maksettavaksi erääntyvät saatavat olisi hyvä kartoittaa etukäteen jo ennen yrityskaupan tekemistä ja huomioida kauppahinnassa.

Ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Siten työntekijä voi vaatia aiemmin maksamatta jäänyttä palkkasaatavaansa halutessaan myös uudelta omistajalta. Myyjä on kuitenkin ostajalle vastuussa tällaisesta saatavasta, jollei muuta ole sovittu. Siten vaikka ostaja joutuukin maksamaan työntekijälle tälle kuuluvan saatavan, voi hän vaatia vastaavaa suoritusta myyjältä.

Liikkeen luovutus ei ole irtisanomisperuste

Liikkeen luovutus itsessään ei ole työsuhteiden irtisanomisperuste, eikä työnantaja voi vaatia työntekijöitä suostumaan työsopimusten ehtojen muutoksiin sen perusteella. Mikäli joukossa on työntekijöitä, joiden kanssa ei ole tehty kirjallisia työsopimuksia, on ostajan kannalta järkevää muuttaa olemassa oleva työsopimus kirjalliseen muotoon. Myöhemmässä riitatilanteessa voi nimittäin olla vaikeaa yrittää selvittää vanhalta työnantajalta työsopimuksen sisältöä, jos työntekijä väittää jotain sovitun. Työsopimusten sisältö ja työsuhteiden ehdot kannattaa näin ollen selvittää jo ennen yrityskaupan tekemistä.

Työntekijöiden irtisanomien tai työsuhteen ehtojen muuttaminen

Liikkeen luovutus ei tarjoa erityistä suojaa työntekijöille enää luovutuksen jälkeen. Uusi työnantaja voi piankin luovutuksen jälkeen ryhtyä esimerkiksi järjestelemään yrityksen toimintaa uudelleen. Tällöin työnantajalle voi syntyä tuotannollinen ja taloudellinen irtisanomisperuste, jonka olemassaoloa arvioidaan samoin kuin muissakin tilanteissa. Liikkeen luovutus ei vaikuta irtisanomisperusteen olemassaoloon. Erittäin tärkeää onkin huomata, että työntekijöitä mahdollisesti irtisanottaessa irtisanomisperusteena tulee olla toiminnan uudelleenjärjestelystä johtuva työn olennainen ja pysyvä vähentyminen, ei liikkeenluovutus itsessään.

Konkurssipesältä ostettava liiketoiminta

Mikäli kyse on konkurssipesältä ostettavasta liiketoiminnasta, sovelletaan tilanteessa hieman erilaisia sääntöjä. Tällöin luovutuksensaaja ei normaalisti vastaa ennen luovutusta erääntyneistä saatavista. Vastuu voi kuitenkin seurata, mikäli luovutuksen vastaanottavassa liikkeessä määräysvaltaa käyttävät tai käyttäneet henkilöt ovat samoja kuin konkurssiin asetetussa.

Irtisanominen taloudellisin ja tuotannollisin perustein 03/2014

Irtisanominen taloudellisin ja tuotannollisin perustein 03/2014

Tässä artikkelissa käsitellään työnantajan mahdollisuutta irtisanoa työntekijä taloudellisin ja tuotannollisin perustein. Yrityksen, jonka työsuhteessa olevien työntekijöiden määrä on säännöllisesti vähintään 20, on käsiteltävä irtisanomista koskevat asiat yhteistoimintamenettelyssä. YT-menettelystä on näillä sivuilla oma artikkelinsa.

Irtisanomisperuste

Työsopimuslain mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työn tilapäinen vähentyminen ei oikeuta irtisanomiseen.

Työsopimusta ei saa irtisanoa, jos työntekijä voidaan sijoittaa tai kouluttaa toisiin tehtäviin. Perustetta irtisanomiseen ei ole ainakaan silloin, kun työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin työtehtäviin tai töiden uudelleenjärjestelyistä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.

Ennakkoselvitys

Ennen kuin työnantaja irtisanoo työsopimuksen taloudellisin ja tuotannollisin perustein, työnantajan on selvitettävä työntekijälle irtisanomisen perusteet ja vaihtoehdot niin hyvissä ajoin kuin mahdollista. Yleensä vaihtoehdot ovat muun työn tarjoaminen, uusiin tehtäviin kouluttaminen, lomautus tai osa-aikaistaminen.
Selvitystä ei ole välttämätöntä antaa kirjallisesti, mutta se on suositeltavaa niin irtisanomisperusteen kuin siihen liittyvän selvitysvelvollisuuden toteennäyttämiseksi.

Jos irtisanominen kohdistuu useaan työntekijään, voi ennakkoselvityksen antaa työntekijöiden edustajalle, luottamusmiehelle, tai jolleivät työntekijät ole edustajaa valinneet, työntekijöille yhteisesti.
Mitään aikarajaa ei ole sille, kuinka kauan ennakkoselvityksen antamisesta tulee kulua ennen kuin irtisanomisilmoitusta. Se on kuitenkin annettava ennen irtisanomista.

Työsopimuksen päättämisilmoitus - irtisanomisilmoitus

Työsuhteen päättämisilmoitus on toimitettava työntekijälle henkilökohtaisesti. Jollei tämä ole mahdollista, ilmoitus voidaan toimittaa kirjeitse tai sähköisesti. Tällöin ilmoituksen katsotaan tulleen työntekijän tietoon viimeistään seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun ilmoitus on lähetetty. Jos työntekijä kuitenkin on vuosilomalla, katsotaan sähköisesti tai kirjeitse lähetetty ilmoitus toimitetuksi aikaisintaan loman tai vapaan päättymistä seuraavana päivänä.

Päättämisilmoitukseen on syytä kirjata työsopimuksen päättämisperuste yksilöitynä. Työntekijälle on joka tapauksessa hänen pyynnöstään ilmoitettava kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä irtisanomisen syyt.

Päättämisilmoitus on syytä tehdä kahtena kappaleena, joista toisen työntekijä kuittaa vastaanotetuksi allekirjoituksellaan. Työntekijällä ei ole velvollisuutta allekirjoittaa irtisanomisilmoitusta, mutta toisaalta työntekijä ei allekirjoituksella myöskään hyväksy irtisanomista. Jos työntekijä ei allekirjoita irtisanomisilmoitusta, on paikalle syytä pyytää todistaja, joka varmentaa irtisanomisilmoituksen toimittamisen. Itse irtisanominen on pätevä ilman todistajan tai työntekijän allekirjoitustakin, mutta sen toteennäyttäminen jatkossa on yleensä ongelmallista.

Työnantajan ilmoitus työvoimatoimistolle

Työnantajan on tiedotettava tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanottavalle työntekijälle siitä, että tällä saattaa olla oikeus työllistämisohjelmaan. Työnantajan on ilmoitettava työvoimatoimistolle sellaisista taloudellisin ja tuotannollisin syin irtisanotuista henkilöistä, joilla on yhteensä työhistoriaa vähintään kolme vuotta.

Irtisanominen työntekijästä johtuvista syistä 03/2014

Irtisanominen työntekijästä johtuvista syistä 03/2014

Työsopimus voidaan irtisanoa vain asiallisesta ja painavasta syystä. Lain tarkoittamana perusteena voidaan pitää:

  1. työsopimuksesta tai laista johtuvien työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä
  2. sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymän työtehtävistään.

Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

Asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena ei voida pitää ainakaan:

  1. Työntekijän sairautta, vammaa tai tapaturmaa, ellei hänen työkykynsä ole näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista;
  2. työntekijän osallistumista työehtosopimuslain mukaiseen tai työntekijäyhdistyksen toimeenpanemaan työtaistelutoimenpiteeseen;
  3. työntekijän poliittisia, uskonnollisia tai muita mielipiteitä tai hänen osallistumistaan yhteiskunnalliseen tai yhdistystoimintaan;
  4. turvautumisesta työntekijän käytettävissä oleviin oikeusturvakeinoihin.

Työsopimuslaissa on annettu erityinen suoja raskaana olevalle tai perhevapaaoikeutta käyttävälle työntekijälle sekä luottamusmiehelle ja luottamusvaltuutetulle. Asevelvollisen suoja asevelvollisuusaikana on sama kuin perhevapaaoikeutta käyttävällä työntekijällä. Laki työsuojeluvaltuutetusta antaa myös hänelle saman suojan kuin luottamusmiehellä on. Kyseisten työntekijöiden irtisanominen henkilökohtaisilla syillä on vain erityistapauksissa mahdollista.

Työvelvoitteen laiminlyönti

Kun työsopimus irtisanotaan työntekijän henkilöön liittyvillä syillä, on usein kyse työntekovelvoitteiden laiminlyönnistä. Työntekijä voi toistuvasti myöhästyä työstä tai hän voi pitää työpäivän aikana liian pitkiä taukoja. Työvelvollisuuden laiminlyöntiä on myös annettujen ohjeiden vastainen työn suorittaminen tai työtehtävien jättäminen tekemättä, vaikka aikaa niiden suorittamiseen olisi ollut.

Ennen työsopimuksen irtisanomista tulee työntekijälle antaa työvelvoitteiden laiminlyönnistä varoitus ja varata hänelle sen jälkeen mahdollisuus korjata menettelynsä. Mikäli laiminlyöntiä on pidettävä vakavana rikkomuksena, ei varoitusta ennen irtisanomista tarvitse antaa. Tämä on kuitenkin harvinaista. Varoitus on aina syytä antaa kirjallisena.

Mikäli työntekijä varoituksen jälkeenkin jatkaa varoituksen syynä ollutta työvelvoitteiden laiminlyöntiä, voidaan hänen työsopimuksensa irtisanoa. Edellytyksenä irtisanomiselle on kuitenkin, että laiminlyönti on merkittävä. Selkeitä rajoja merkittävyydelle ei voida antaa, ja epäselvissä tapauksissa tilanne kannattaa aina käydä asiantuntijan kanssa läpi. 

Työntekoedellytysten olennainen muuttuminen

Työntekijän työntekoedellytysten olennainen muuttuminen voi johtaa työsopimuksen irtisanomiseen. Työntekijä voi menettää työssä välttämättömän luvan esimerkiksi ajokortin näön huononemisen takia tai hän voi sairastua pidemmäksi ajaksi. Silloin kun sairaus on pysyvä ja olennaisesti alentaa työkykyä tai aiheuttaa pitkän yli vuoden mittaisen työkyvyttömyyden, voidaan työsuhde yleensä irtisanoa. Irtisanomisen on kuitenkin perustuttava perusteelliseen ja asiantuntevaan lääkärin arviointiin työntekijän työkyvystä.

Irtisanomisen toimittaminen

Irtisanomisperusteeseen on vedottava kohtuullisessa ajassa siitä, kun perusteesta on saatu tieto. Työnantajan on ennen irtisanomista kuultava työntekijää ja selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Työntekijälle on kerrottava irtisanomisperuste ja annettava tilaisuus antaa siitä oma vastineensa.

Jos irtisanomisen perusteena on niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista, ei velvollisuutta uudelleensijoittamismahdollisuuksien selvittämiseen ole.

Irtisanomisaika määräytyy yleensä työsopimuksen, työsopimuslain määräaikojen ja työntekijän työsuhteen keston mukaan.

Irtisanomisilmoitus on annettava työntekijälle henkilökohtaisesti. Irtisanomisaika alkaa kulua tiedoksiantopäivästä. Ellei henkilökohtainen tiedoksianto ole mahdollista, voidaan ilmoitus lähettää sähköisesti tai postitse kirjattuna kirjeenä. Tämä tiedoksianto on lain mukaan perillä seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä.

Työntekijän lomauttaminen 03/2014

Työntekijän lomauttaminen 03/2014

Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Työnantaja saa laissa säädettyjen perusteiden täyttyessä lomauttaa työntekijän joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteon kokonaan tai lyhentämällä työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä.

Mikäli työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, on työnantajan käytävä yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut ennen lomautusilmoituksen antamista. YT-menettelystä on näillä sivuilla oma artikkelinsa.

Lomauttamisen perusteet

Työnantaja saa lomauttaa työntekijän, jos

  1. hänellä on taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen tai
  2. työ tai työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta; työn tai työn tarjoamisedellytysten katsotaan lomauttamisen perusteena vähentyneen tilapäisesti, jos niiden voidaan arvioida kestävän enintään 90 päivää.

Määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän saa lomauttaa vain, jos tämä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos hän olisi työssä. Luottamusmiehen, luottamusvaltuutetun ja työsuojeluvaltuutetun lomauttaminen voidaan lain mukaan tehdä vain silloin kun hänen tekemänsä työ kokonaan päättyy, eikä hänelle voida järjestää muuta sopivaa työtä tai koulutusta.

Ennakkoselvitys ja työntekijän kuuleminen

Työnantajan on käytettävissään olevien tietojen perusteella esitettävä työntekijälle ennakkoselvitys lomautuksen perusteista sekä sen arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, alkamisajankohdasta ja kestosta. Jos lomautus kohdistuu useaan työntekijään, selvitys voidaan antaa työntekijöiden edustajalle tai työntekijöille yhteisesti. Selvitys on esitettävä viipymättä lomautuksen tarpeen tultua työnantajan tietoon.

Selvityksen antamisen jälkeen, ennen lomautusilmoitusta työnantajan on varattava työntekijöille tai heidän edustajalleen tilaisuus tulla kuulluksi annetusta selvityksestä.

Lomautusilmoitus

Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle henkilökohtaisesti viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista, ellei työehtosopimuksessa ole sovittu pidemmästä lomautusilmoitusajasta. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti samaa ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Kirjeitse tai sähköisesti lähetetty ilmoitus tulee olla perillä viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkua. Mikäli kirje on postitettu kirjattuna kirjeenä, sen katsotaan olevan perillä seitsemäntenä päivänä lähettämisestä.

Ilmoitus on annettava tiedoksi lomautettavien työntekijöiden edustajalle. Jos lomautus kohdistuu vähintään 10 työntekijään, työnantajan on ilmoitettava tästä myös työvoimaviranomaiselle.

 Todistus lomauttamisesta

Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto.

Työhön paluu

Toistaiseksi voimassaoleva lomautuksen päättyessä työntekijä on velvollinen tulemaan takaisin työhön seitsemän päivän kuluttua ilmoituksesta. Työntekijällä on oikeus ottaa muuta työtä lomautusajaksi.

Työsuhteen päättyminen lomautuksen aikana

Työntekijä saa irtisanoa työsuhteen päättyväksi lomautuksen aikana ilman irtisanomisaikaa. Tätä oikeutta ei kuitenkaan ole enää silloin kun päättymisaika on hänen tiedossaan, seitsemän päivän aikana ennen lomautuksen päättymistä.

Mikäli työnantaja haluaa päättää työsuhteen lomautuksen aikana, on hänen maksettava työtekijälle täysi irtisanomisajan palkka. Mikäli lomautus on tapahtunut laissa tai sopimuksessa olevan määräyksen mukaan yli 14 päivän ilmoitusaikaa käyttäen voidaan irtisanomisajan palkasta vähentää 14 päivän palkka.

Silloin kuin toistaiseksi voimassa oleva lomautus on kestänyt 200 kalenteripäivää, on työntekijällä oikeus irtisanoa työsuhteensa päättymään heti ja saada irtisanomisajan palkkansa sen mukaan kuin työnantaja olisi irtisanonut työsuhteen. Työntekijä ei ole velvollinen tekemään työtä irtisanomisaikana kun hän päättää tällä perusteella työsuhteen.

Työsopimuksen purkaminen 03/2014

Työsopimuksen purkaminen 03/2014

Työsopimuksen purkaminen voi tapahtua kolmella eri perusteella: koeajan vuoksi, erittäin painavasta syystä tai työntekijän luvattoman yli 7 päivää kestäneen poissaolon vuoksi. Työsopimuksen purkamisesta luvattoman poissaolon vuoksi on näillä sivuilla oma artikkelinsa.

Koeaikapurku

Koeaika on työsuhteen alkuun sovittu ajanjakso, yleensä enintään 4 kuukautta, jonka aikana sekä työnantaja, että työntekijä voivat purkaa työsopimuksen päättymään heti.
Alle kahdeksan kuukauden määräaikaisissa työsopimuksissa koeaika voi olla enintään puolet määräaikaisen työsopimuksen kestosta.

Koeajan tarkoituksena on varata työnantajalle mahdollisuus selvittää soveltuuko työntekijä suunniteltuihin työtehtäviin ja onko hänen osaamistasonsa riittävä. Mikäli näin ei ole, voi työnantaja purkaa työsuhteen koeajan kuluessa. Myös työntekijä voi koeaikana päättää työsuhteensa jos niin haluaa.

Työsuhteen päättymisilmoitus tulee antaa ja työsuhteen päättyä koeajan sisällä. Mikäli työntekijä on poissa työstä koeajan viimeisinä päivinä, voidaan ilmoitus purkamisesta lähettää hänelle kirjattuna kirjeenä. Kun kirje on postitettu ennen koeajan päättymistä, on purkuperusteeseen vedottu oikeassa ajassa.

Työsopimuksen purkaminen erittäin painavavasta syystä

Työnantaja saa purkaa työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa vain erittäin painavasta syystä. Erittäin painava syy purkaa työsuhde syntyy silloin, kun työntekijä olennaisesti laiminlyö tai rikkoo työsopimuksesta tai laista johtuvia työsuhteeseen liittyviä velvoitteitaan niin vakavalla tavalla, ettei työnantajalta kohtuudella voida edellyttää sopimussuhteen jatkamista sovitun työkauden loppuun tai edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Esimerkkejä purkuperusteista

Työnantaja voi, mikäli asianhaarat eivät anna aihetta muuhun arviointiin, purkaa sopimuksen erityisesti;

  • kun työntekijä on sopimusta tehtäessä olennaisessa kohdin johtanut harhaan työnantajaa,
  • kun työntekijä välinpitämättömyydellään vaarantaa työturvallisuutta työpaikalla tai esiintyy siellä päihtyneenä tai käyttää siellä vastoin kieltoa päihdyttäviä aineita,
  • kun työntekijä törkeästi loukkaa työnantajan, tämän perheenjäsenen, työnantajan sijaisen tai työtoverinsa kunniaa tai tekee heille väkivaltaa,
  • kun työntekijä törkeällä tavalla rikkoo salassapitovelvoitetta tai kilpailevaa toimintaa koskevaa kieltoa,
  • kun työntekijä jatkuvasta syystä on kykenemätön työhön tai
  • kun työntekijä tahallaan tai huolimattomuudesta jättää työvelvoitteensa täyttämättä ja varoituksesta huolimatta jatkaa laiminlyöntiään.

Purkuperusteen täyttyminen edellyttää, että työntekijän menettely loukkaa toista niin syvästi, että hänen ei kohtuudella voida edellyttää sietävän sopimusloukkausta edes irtisanomisajan pituista aikaa.

Mikäli laiminlyönti tai työntekijän velvollisuuksien rikkominen on hyvin vakava, voi purkamisperuste syntyä jo yhden rikkomuksen perusteella. Syyn painavuus kannattaa aina selvittää asiantuntijan kanssa ennen työsuhteen päättämistä.

Purkamisoikeutta käytettävä nopeasti

Purkamisoikeus raukeaa, jos työsopimusta ei ole purettu 14 päivän kuluessa siitä, kun työnantaja sai tiedon purkamisperusteen täyttymisestä. Määräajan laskeminen aloitetaan siis siitä hetkestä, kun työnantaja sai tiedon purkuperusteesta.

Mainitun 14 päivän jälkeen perustetta voidaan käyttää irtisanomiseen vielä jonkin aikaa, mutta tällöin kyse on irtisanomisesta ja on noudatettava irtisanomisaikaa.

Kuuleminen ja purkamisilmoituksen tiedoksianto

Työntekijää on kuultava ennen purkamisilmoituksen antamista, kun syynä on koeaika tai erittäin painava syy. Hänelle tulee varata mahdollisuus pyytää avustaja mukaansa kuulemistilaisuuteen.

Purkamisilmoitus on annettava henkilökohtaisesti aina kun se on mahdollista. Ainoastaan silloin, kun työntekijää ei tavoiteta, se voidaan lähettää sähköisesti tai kirjattuna kirjeenä hänen kotiosoitteellaan. Ilmoituksen katsotaan tulleen tällöin työntekijän tietoon viimeistään seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä.

Työsopimuksen purkautuminen työntekijän luvattoman poissaolon vuoksi 03/2014

Työsopimuksen purkautuminen työntekijän luvattoman poissaolon vuoksi 03/2014

Työsopimuslain mukaan työnantaja voi pitää työsopimusta purkautuneena silloin, kun työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana poissaololleen pätevää syytä. Työnantaja voi tällöin katsoa työsuhteen päättyneeksi ensimmäisestä poissaolopäivästä lukien. Vastaava oikeus on työntekijällä silloin, kun työnantaja on ollut poissa vähintään seitsemän päivää.

Ilmoitusvelvollisuus, poissaolo ja pätevä syy

Laki edellyttää, että työntekijä ilmoittaa poissaolostaan ja että työntekijän poissaololle on pätevä syy. Mikäli toinenkin näistä edellytyksistä jää täyttymättä, voi työnantaja käsitellä työsuhdetta purkautuneena. Työnantaja ei kuitenkaan saa käsitellä työsuhdetta purkautuneena, jos hän on ilmoituksen puuttumisesta huolimatta olosuhteiden perusteella voinut päätellä, että työntekijällä on pätevä poissaolosyy.

Työntekijän tulee ilmoittaa poissaolostaan työnantajalle välittömästi. Jos työntekijä ei ole voinut ilmoittaa siitä heti esim. vakavan sairauden vuoksi, tulee hänen tehdä ilmoitus heti tällaisen esteen päättymisen jälkeen.  Mikäli työnantaja on jo ehtinyt käsitellä työntekijän työsopimusta purkautuneena, tulee se peruuttaa. Edellytyksenä kuitenkin on, että sekä poissaololle että ilmoittamatta jättämiselle on ollut pätevä syy. Tällöin työsuhteen katsotaan jatkuneen keskeytyksettä koko poissaolon ajan.

Työsuhdetta voidaan pitää purkautuneena myös silloin, kun työntekijä on ollut luvattomasti poissa työstään seitsemän päivän ajan. Tällöin työntekijä on saattanut ilmoittaa työnantajalle poissaolostaan, mutta osapuolet eivät ole olleet yksimielisiä poissaolon hyväksyttävyydestä esim. loman taikka lyhennysvapaan ajankohdasta. Jos työtekijä tässä tilanteessa nimenomaisesti uhmaa työnantajan päätöstä olemalla poissa työstä, saa työnantaja käsitellä työsopimusta purkautuneena. Työnantajan tulkintaetuoikeus on ensisijainen riippumatta loman- tai lyhennysvapaan laintulkinnan oikeellisuudesta.

Työsopimus voidaan katsoa purkautuneeksi myös silloin, kun työntekijä ei palaa työhön lomautuksen päätyttyä. Seitsemän päivän jakso lasketaan tällöin siitä, kun työt olisi pitänyt alkaa.

Laskettaessa seitsemän päivän ajanjaksoa otetaan siihen periaatteessa mukaan kaikki kalenteripäivät. Mikäli tähän ajanjaksoon kuitenkin sisältyy vain muutama työpäivä muiden ollessa esim. tasoitus- tai muita vapaita, ei työnantajalla ole oikeutta katsoa työsuhdetta purkaantuneeksi vielä seitsemän päivän kuluttua.

Pääsääntöisesti poissaoloilmoitus tulee tehdä työnantajalle taikka hänen edustajalleen, yleensä omalle esimiehelle. Työtovereille tai puhelinvaihteelle tehtyä ilmoitusta ei voida lain mukaan pitää asianmukaisena.

Työnantajalta vaadittavia toimenpiteitä

Kun työnantaja katsoo, että työsopimuksen purkautumisen kriteerit täyttyvät, tulee hänen ryhtyä työsuhteen päättämisen edellyttämiin toimenpiteisiin eli maksaa lopputili ja palauttaa verokortti työntekijälle. Purkautumisesta on myös syytä kirjallisesti ilmoittaa työntekijälle.

Mikäli pätevää syytä poissaoloon ei ole, purkamisilmoitus tulee antaa työntekijälle viimeistään siinä vaiheessa kun hän ottaa yhteyttä työnantajaan. Ilmoitus voidaan lähettää myös kirjattuna kirjeenä työntekijälle poissaolon aikana.

Työntekijän oltua poissa työstä yli seitsemän päivää ei häntä ennen postitse lähetettyä purkautumisilmoitusta tarvitse kuulla, mutta purkautumisilmoituksen saatuaan hänellä on mahdollisuus esittää laillinen syy poissaoloonsa ja silloin purkaminen voi peruuntua.

Osakeyhtiön jakautumisesta 10/2013

Osakeyhtiön jakautumisesta 10/2013

Jakautumisella tarkoitetaan tässä kirjoituksessa osakeyhtiölain 17 luvussa säänneltyä jakautumista. Jakautuminen voi tapahtua kokonaan tai osaksi. Kokonaisjakautumisessa kaikki jakautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle ja jakautuva yhtiö purkautuu. Osittaisjakautumisessa osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle.

Kokonaisjakautumisessa vastaanottavia yhtiöitä tulee olla vähintään kaksi, mutta osittaisjakautumisessa riittää yksi vastaanottava yhtiö. Jakautuminen oi tapahtua joko toimivaan yhtiöön tai perustettavaan yhtiöön.

KOKONAISJAKAUTUMINEN

Jakautumista käytetään usein omistajanvaihdoksen valmisteluun erottamalla yrityskokonaisuudesta sellainen osa, joka aiotaan siirtää uudelle omistajalle. Esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen valmistelemiseksi vanhempien omistamasta yhtiöstä voidaan varsinainen liiketoiminta eli aktiivivarallisuus erottaa omaksi yhtiöksi ja siirtää toiseen yhtiöön liiketoiminnan kannalta passiivinen omaisuus. Jakautumisen jälkeen aktiivinen liiketoimintayhtiö luovutetaan yritystoimintaa jatkaville lapsille. Taseen leikkaaminen tällä tavalla osiin alentaa osakkeiden siirto-/myyntihintaa. Samanlainen tavoite voi liittyä ulkopuolisen ostajan kanssa tehtävään yrityskauppaan.

Jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat osakkeistaan vastikkeeksi yhden tai useamman vastaanottavan yhtiön osakkeita tai muuta omaisuutta, sitoumuksia tai rahaa. Lakiteknisesti kokonaisjakautumista pidetään pääasiallisena jakautumiskeinona. Soveltuvin osin sen menettelytapoja noudatetaan osittaisjakautumisessa.

OSITTAISJAKAUTUMINEN

Osittaisjakautumisessa on soveltuvin osin sama menettely, mutta jakautuva yhtiö ei purkaannu. Osittainen jakautuminen mahdollistaa mm. monialayrityksen yhden tai useamman toimialan siirron erilliseen yhtiöön tai esim. tuotannon ja markkinoinnin jakamisen erillisiksi yhtiöiksi. Vastaanottava yhtiö voidaan perustaa tässä yhteydessä tai sillä voi jo olla muuta liiketoimintaa tai se voi myös olla toimimaton yhtiö, niin sanottu pöytälaatikkoyhtiö.

Osittainen jakautuminen voi tapahtua alentamalla jakautuvan yhtiön osakepääomaa ja jakamalla vastaanottavalle yhtiölle osakepääoman alentamisessa vapautuneita varoja. Välttämättä osakepääomaa eitarvitse alentaa, vaan asia voidaan hoitaa myös alentamalla pois siirtyvän omaisuuden nettoarvolla vapaata omaa pääomaa.

Käytännössä osittaisjakautumisen tavan varsin usein määrää verolaki, koska vain tietyllä tavalla toteutettu jakautuminen voidaan hyväksyä verotuksessa. Elinkeinoverolain mukaan osittaisjakautumisessa voidaan siirtää vain tietynlainen liiketoimintakokonaisuus, ja jakautuvaan yhtiöön tulee myös jäädä vähintään yksi tällainen liiketoimintakokonaisuus. Liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön osan kaikkia varoja ja vastuita, jotka muodostavat itsenäisen toiminnan eli omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön.

JAKAUTUMISMENETTELY

Jakautumistapahtumassa on useita vaiheita. Sulautumisen käsittelyyn on kaupparekisterissä on varattava vähintään neljä kuukautta Jakautumista koskevat säännökset ovat yhteisiä sekä julkisille osakeyhtiöille että yksityisille osakeyhtiöille. Osakeyhtiölain säännökset jakautumisesta on kirjoitettu ensisijaisesti julkisia osakeyhtiöitä varten, joten menettelytavat voivat olla yksityisten osakeyhtiöiden tarpeisiin nähden ylimitoitettuja. Yksityisissä osakeyhtiöissä näistä menettelytavoista saadaan kuitenkin poiketa monin kohdin, jos osakkeenomistajat ovat yksimielisiä, joten esim. perheyhtiöissä tai muissa harvainyhtiöissä menettelyt voidaan tarvittaessa saada hyvinkin joustaviksi.

Jakautumissuunnitelma

Jakautumissuunnitelmassa on oltava tietyt vähimmäisehdot. Keskeinen osa suunnitelmaa on varallisuusselvitys, josta tilintarkastaja antaa lausuntonsa. Varallisuusselvityksessä annetaan mm.

  • selvitys jakautuvan yhtiön varoista, veloista ja omasta pääomasta ja niiden arvostamiseen vaikuttavista seikoista,
  • ehdotus jakautuvan yhtiön varojen ja velkojen jakamisesta kullekin jakautumiseen osallistuvalle yhtiölle, ja
  • ehdotus jakautumisen suunnitellusta vaikutuksesta vastaanottavan yhtiön taseeseen.

Tilintarkastaja arvioi lausunnossaan, onko jakautumissuunnitelmassa annettu oikeat ja riittävät tiedot perusteista, joiden mukaan jakautumisvastike määrätään, sekä vastikkeen jakamisesta. Lausunto on käytännössä tärkeä peruste, kun osakkeenomistaja arvioi ehdotettua vastiketta. Osittaisessa jakautumisessa vastaanottavalle yhtiölle annettavassa lausunnossa on lisäksi mainittava, onko jakautuminen omiaan vaarantamaan yhtiön velkojen maksun.

Kuulutusmenettely

PRH antaa jakautuvan yhtiön hakemuksesta jakautuvan yhtiön velkojille kuulutuksen, jossa mainitaan velkojan oikeudesta vastustaa jakautumista määräpäivään mennessä. Rekisteriviranomainen julkaisee kuulutuksen Virallisessa lehdessä viimeistään kolme kuukautta ennen määräpäivää ja rekisteröi sen viran puolesta. Yhtiön tulee lähettää jäljennös kuulutuksesta tunnetuille velkojilleen viimeistään kuukausi ennen määräpäivää.

Velkojan suoja jakautumisessa

Velkojien suoja on järjestetty jakautumisessa kahdella tavalla. Velkojia suojaa välittömästi se, että jokainen velkoja voi vastustaa jakautumista kuulutusmenettelyssä. Vastustamisoikeuden lisäksi velkojia suojaa välillisesti se, että jokainen vastaanottava yhtiö vastaa eräin rajoituksin jakautuvan yhtiön veloista yhteisvastuullisesti.

Jos velkoja on vastustanut jakautumista, rekisteriviranomaisen on ilmoitettava tästä yhtiölle viipymättä. Jos velkoja vastustaa hakemusta, yhtiöiden tulee joko maksaa velkojan saaminen tai asettaa sen maksamisesta ensi sijassa velkojan ja riitatapauksessa tuomioistuimen hyväksymä vakuus.

Ensisijainen vastuu siirtyvästä velasta on sillä yhtiöllä, josta jakautumissuunnitelman mukaan tulee uusi velallinen. Muut vastaanottavat yhtiöt vastaavat vain toissijaisesti. Tämä merkitsee, että jakautumissuunnitelmassa mainitusta velasta velkoja voi vaatia näiltä muilta vastaanottavilta yhtiöiltä suoritusta yhteisvastuun perusteella vasta, kun on todettu, ettei hän saa suoritusta velalliselta tai vakuudesta.

Jakautumisen täytäntöönpano

Jakautumiseen osallistuvien yhtiöiden on tehtävä rekisteriviranomaiselle ilmoitus jakautumisen täytäntöönpanosta neljän kuukauden kuluessa jakautumista koskevasta päätöksestä sillä uhalla, että jakautuminen raukeaa. Täytäntöönpanoilmoitukseen liitetään mm. tilintarkastajan todistus siitä, että vastaanottava yhtiö on saanut täyden vastikkeen sen omaan pääomaan merkitystä määrästä, ja lausunto jakautumissuunnitelmassa olevasta selvityksestä, joka koskee jakautuvan yhtiön varoja, velkoja ja omaa pääomaa ja niiden arvostamiseen vaikuttavia seikkoja. Siirrettävien varojen riittävyys oman pääoman maksuksi arvioidaan sen ajankohdan mukaan, jolloin täytäntöönpanoilmoitus tehdään.

Lopputilitys

Kokonaisjakautumisessa jakautuvan yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan on lisäksi mahdollisimman pian jakautumisen täytäntöönpanon jälkeen laadittava tilinpäätös ja toimintakertomus ajalta, jolta tilinpäätöstä ei vielä ole esitetty yhtiökokouksessa, eli lopputilitys. Lopputilitys annetaan tilintarkastajalle, jonka on kuukauden kuluessa annettava lopputilitystä koskeva tilintarkastuskertomus.

JAKAUTUMISEN VAIKUTUKSET

Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinti merkitsee varojen ja velkojen seuraantoa ja kokonaisjakautumisessa jakautuvan yhtiön purkautumista sekä uusien vastaanottavien yhtiöiden syntymistä.

Jakautumisen tullessa voimaan jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat oikeuden suunnitelmassa määrättyyn  (jakautumis)vastikkeeseen. Osakkeenomistajalla on oikeus saada vastiketta osakeomistuksensa suhteessa. Tätä varten hänelle annetaan pääsääntöisesti vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön osakkeita. Vastike voi kuitenkin olla myös rahaa, muuta omaisuutta tai sitoumuksia.

Osakeyhtiöiden sulautumisesta 10/2013

Osakeyhtiöiden sulautumisesta 10/2013

Sulautumisella tarkoitetaan tässä kirjoituksessa osakeyhtiölain 16 luvussa säänneltyä sulautumista. Sulautumisella eli fuusiolla osallisyhtiöiden varat ja velat yhdistyvät, ja sulautuva yhtiö samalla lakkaa. Osakeyhtiölain sallima sulautuminen johtaa aina sulautuvan yhtiön lakkaamiseen, joten sulautumista ei voida toteuttaa osittaisena. Osakeyhtiölaissa tunnetaan neljä erilaista sulautumistyyppiä 1) absorptiosulautuminen, 2) tytäryhtiösulautuminen,  3) kolmikantasulautuminen ja 4) kombinaatiosulautuminen.

Tavallinen absorptiosulautuminen

Absorptiosulautumisessa yhtiöön sulautetaan toinen yhtiö. Tavallisessa absorptiossa ei vastaanottava yhtiö eivätkä osallisyhtiöt yhdessäkään omista kaikkia sulautuvan yhtiön osakkeita. Sulautuvan yhtiön muut osakkeen‐ omistajat kuin vastaanottava yhtiö eli "ulkopuoliset" osakkeenomistajat voivat saada osakkeistaan vastikkeeksi (sulautumisvastike) joko vastaanottavan yhtiön uusia osakkeita, yhtiön hallussa olevia omia osakkeita, rahaa, muuta omaisuutta tai sitoumuksia. Absorptiofuusiossa voi olla vain yksi vastaanottava yhtiö, mutta sulautuvia yhtiöitä voi olla useampia.

Tytäryhtiösulautuminen

Tytäryhtiöfuusio on yleisin fuusiotyyppi. Tämä johtunee ennen muuta siitä, että sen menettely on yksinkertaisempi ja joustavampi kuin tavallisessa absorptiofuusiossa, koska sulautuvassa yhtiössä ei ole osakkeenomistajien vähemmistöä. Emoyhtiö pyrkiikin usein saamaan haltuunsa koko osakekannan. Tytäryhtiösulautuminen voidaan toteuttaa heti, kun omistus on sataprosenttinen.

Tytäryhtiösulautuminen on yleinen yrityskaupan jälkeen, kun ostettu yhtiö halutaan yhdistää ostajaan. Myös pidempään toimineen konsernin purkamiseksi fuusio on tavallinen. Samaan lopputulokseen emoyhtiö voi päästä purkamalla tytäryhtiön selvitystilan kautta. Usein valinta näiden vaihtoehtojen välillä tehdään verotuksellisten seikkojen nojalla. Vaihtoehtojen verokohtelu on varsin erilainen ja ratkeaa tapauksittain.

Tytäryhtiösulautumisen menettelykevennyksiä on monissa kohdissa: Sulautumissuunnitelma voidaan hyväksyä sulautuvassa yhtiössä hallituksen päätöksellä. Pääsääntöisesti hallitus päättää sulautumisesta myös vastaanottavassa yhtiössä. Tilintarkastajan lausunnoksi riittää kannanotto siitä, onko sulautuminen omiaan vaarantamaan vastaanottavan yhtiön velkojen maksun. 

Kombinaatiosulautuminen

Kombinaatiosulautumisessa kaksi tai useampia osakeyhtiötä sulautuu perustamalla yhdessä vastaanottavan yhtiön, jolle niiden varat ja velat siirtyvät. Uusi yhtiö perustetaan aina fuusioprosessissa. Sulautumissuunnitelma korvaa yhtiön perustamissopimuksen, ja suunnitelmaan sisältyy myös yhtiöjärjestysehdotus sekä maininta yhtiön johdon ja mahdollisten tilintarkastajien valinnasta. Kun yhtiöiden tekemä rekisteri‐ilmoitus sulautumisen täytäntöön panemiseksi rekisteröidään, sulautuvat yhtiöt merkitään lakanneiksi ja uusi osakeyhtiö rekisteröidään.

Kombinaatiossa fuusiovastikkeeksi annetaan säännönmukaisesti vastaanottavan yhtiön osakkeita, mutta muunlaisenkaan vastikkeen antamista laissa ei ole nimenomaisesti kielletty, kunhan osakkeita annetaan vastikkeena vähintään yksi. Vastaanottavan yhtiön osakepääoma maksetaan sulautuvilta yhtiöiltä siirtyvällä varallisuudella.

SULAUTUMISMENETTELY

Sulautumismenettely on monivaiheinen ja vaihtelee sulautumistilanteen mukaan. Sulautumisen käsittelyyn on kaupparekisterissä on varattava vähintään neljä kuukautta. Sulautumisen aikataulua voidaan menettelyn kuluessa säätää ‐ nopeuttaa tai hidastaa – varsin monissa kohdissa. Osakkeenomistajien ollessa yksimielisiä menettelyä voidaan eri kohdissa nopeuttaa. Ajoituksella on merkitystä kirjanpidollisesti ja verotuksessa, koska sulautuvaa yhtiötä ja vastaanottavaa yhtiötä pidetään erillisesti kirjanpitovelvollisina ja erillisinä verovelvollisina fuusion voimaantuloon asti.

Sulautumissuunnitelma

Sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallitusten on laadittava kirjallinen sulautumissuunnitelma, jonka tulee sisältää tietyt laissa mainitut vähimmäisehdot. Näiden ehtojen lisäksi suunnitelmaan voidaan ottaa muita ehtoja. Sulautumissuunnitelmalla pyritään selvittämään ja dokumentoimaan yksityiskohtaisesti ja kattavasti osallisyhtiöiden taloudellinen tila, siirtyvän varallisuuden rakenne, seuraannon tasevaikutukset vastaanottavassa yhtiössä sekä erityisesti sulautumisessa annettavan vastikkeen perusteet ja määrä. Yhtiön varat sekä velat siirtyvät sellaisinaan ja ilman erillistä selvitysmenettelyä eli varojen ja velkojen luettelointia vastaanottavalle yhtiölle. Osallisyhtiöiden ja niiden osakkeenomistajien kannalta sulautumisen tulee sen vuoksi perustua oikeisiin ja riittäviin tietoihin yhtiöiden taloudellisesta asemasta ja sulautumisen vaikutuksista.

Sulautumisvastike

Pääsääntöisesti vastikkeen tulee seurata osallisyhtiöiden taloudellista asemaa ja vastata näiden keskinäistä suhdetta. Kun sulautuvan yhtiön varat ja velat fuusiossa siirretään vastaanottavalle yhtiölle, sulautuvan yhtiön osakkeenomistajia loukataan, jos vastike ilman heidän suostumustaan on pienempi kuin heidän omistamiensa sulautuvan yhtiön osakkeiden käypä arvo. Osakkeenomistajien yhdenvertainen kohtelu vaatii, että sulautumisvastike on yleensä annettava osakkeina. Rahavastike tulee tavallisesti kysymykseen vain tasauseränä, jolla vältetään murto-osainen osakevastike, joka ei ole sallittua.

Tilintarkastajan lausunto

Sulautumissuunnitelmasta vaaditaan pakollisena hyväksytyn tilintarkastajan lausunto, joka liitetään I‐ vaiheen rekisteri‐ilmoitukseen. Tilintarkastajan lausunnolla suojataan sekä yhtiöiden osakkeenomistajia että velkojia ja muita yhtiön sidosryhmiä. Lausunto kohdistuu yhtiöiden taloudelliseen asemaan, ja siinä joudutaan mm. vertaamaan eri yhtiöiden arvoja fuusiovastikkeen oikean tason tai velanmaksukyvyn arvioimiseksi. Lausunnon ensisijainen tarkoitus on varmentaa sulautumissuunnitelmassa osakkeenomistajalle vastikkeesta annettujen tietojen oikeellisuus ja riittävyys. Tilintarkastajan lausunto voi olla suppeampi, jos kaikki sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden osakkeenomistajat tähän suostuvat tai jos kysymyksessä on tytäryhtiösulautuminen.

Sulautumisesta päättäminen

Sulautumissuunnitelma rekisteröidään kaupparekisteriin ennen asiasta päättäviä kokouksia kuukauden kuluessa suunnitelman laatimisesta. Sulautuvassa yhtiössä sulautumisesta päättää normaalissa absorptiossa sekä kombinaatiossa aina yhtiökokous. Tytäryhtiöfuusiossa asiasta voi päättää hallitus. Vastaanottavassa yhtiössä fuusiopäätöksen tekee pääsäännön mukaan hallitus ja poikkeuksellisesti yhtiökokous. Sulautuminen vaatii yhtiökokouksessa määräenemmistön ‐ myös vastaanottavan yhtiön yhtiökokouksessa, jos asia tulee käsitellä siellä. Päätökseen vaadittava enemmistö on vähintään 2/3 kokouksessa annetuista äänistä ja siinä edustetuista osakkeista, ellei yhtiöjärjestyksessä edellytetä suurempaa enemmistöä.

Osakkeenomistajaa, joka ei halua tyytyä sulautumisen ehtoihin, suojataan myöntämällä hänelle oikeus saada osakkeista rahalunastus. Lunastuksen vaatiminen merkitsee sitä, että osakkeenomistaja eroaa yhtiöstä ja hänelle maksetaan rahana osakeomistustaan vastaava osuus yhtiön arvosta. 

Velkojan suoja sulautumisessa

Velkojien suojaa koskevissa periaatteissa on lähdetty siitä, että sulautuvan yhtiön velkojalla on aina oikeus halutessaan etukäteen vastustaa sulautumista ja siten estää oikeuksiaan loukkaava sulautuminen. Velkojana pidetään kaikkia niitä, joilla on yhtiöltä rahasaaminen. Saamisen tulee kuitenkin olla syntynyt ennen suunnitelman rekisteröintiä. Velvoiteoikeudessa noudatetaan normaalisti sääntöä, jonka mukaan velallisen vaihtuminen edellyttää velkojan hyväksymistä. Sulautumisessa tästä on katsottu mahdolliseksi poiketa ja antaa velkojalle ratkaisuvalta siitä, haluaako hän vastustaa seuraantoa.

Kuulutusmenettely

Vastustaminen toteutetaan rekisteriviranomaisen kuulutusmenettelyllä. Sulautuvien yhtiöiden on haettava kuulutusta yhtiön velkojille. Kuulutuksessa kerrotaan velkojan oikeudesta vastustaa sulautumista ilmoittamalla vastustuksestaan kirjallisesti PRH:lle viimeistään kuulutuksessa mainittuna määräpäivänä. PRH julkaisee kuulutuksen Virallisessa lehdessä viimeistään kolme kuukautta ennen määräpäivää. Kuulutus merkitään myös kaupparekisteriin. Yhtiön tulee myös itse antaa tieto kuulutuksesta tunnetuille velkojilleen lähettämällä näille jäljennös kuulutuksesta viimeistään kuukausi ennen määräpäivää. Velkojan katsotaan suostuneen sulautumiseen, jos hän ei ole oikeassa ajassa ja järjestyksessä ilmoittanut vastustavansa velallisensa sulautumista.

Yhtiöllä on kuukausi aikaa neuvotella velkojan kanssa vastustamisen peruuttamisesta, maksusta tai velasta annettavasta vakuudesta. Jos velkoja vastustaa hakemusta, yhtiöiden tulee joko maksaa velkojan saaminen tai asettaa sen maksamisesta ensi sijassa velkojan ja riitatapauksessa tuomioistuimen hyväksymä vakuus.

Sulautumisen täytäntöönpano

Täytäntöönpanoilmoitus Ilmoitus sulautumisen täytäntöönpanosta (III-vaihe, loppurekisteröinti) on tehtävä neljän kuukauden kuluessa sulautumista koskevasta päätöksestä. Muutoin sulautuminen raukeaa. Täytäntöönpanoilmoituksen liitteinä annetaan mm.  tilintarkastajan todistus siitä, että vastaanottava yhtiö on saanut täyden vastikkeen sen omaan pääomaan merkitystä määrästä.

Lopputilitys

Sulautumisen tultua voimaan sulautuvassa yhtiössä tulee tehdä lopputilitys. Tämän antavat osakkeenomistajien kokoukselle sulautuvan yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja. Lopputilitys sisältää tilinpäätöksen siltä ajalta, jolta tilinpäätöstä ei ole vielä esitetty yhtiökokouksessa. Jos yhtiössä on tilintarkastaja, lopputilitys on annettava tilintarkastajalle, jonka on annettava lopputilitystä koskeva tilintarkastuskertomus.

SULAUTUMISEN OIKEUSVAIKUTUKSET

Sulautumisen voimaantulo saa aikaan seuraavat oikeusvaikutukset:

  • sulautuva yhtiö purkautuu
  • kombinaatiosulautumisessa vastaanottava yhtiö syntyy sulautuvan yhtiön varat ja velat siirtyvät  vastaanottavalle yhtiölle  ns. yleisseuraantona
  • jos sulautumisvastike annetaan osakkeina, sulautuvan yhtiön osakkeenomistajista tulee vastaanottavan yhtiön, osakkeenomistajia;
  • jos vastike annetaan muussa muodossa kuin osakkeina, kuten rahana tai sitoumuksina, sulautuvan yhtiön osakkeenomistajille syntyy oikeus tähän vastikkeeseen.

Sulautumisessa siirtyville kiinteistöille ei tarvita erillistä maakaaren mukaista luovutuskirjaa. Vastaanottava yhtiö ei ole velvollinen hakemaan lainhuutoa sulautumisessa siirtyneisiin kiinteistöihin, mutta sille voidaan hakemuksesta myöntää selvennyslainhuuto.

Yleisseuraanto

Yleisseuraannon periaate varojen ja velkojen siirtymisessä tarkoittaa pääpiirteissään sitä, että varoja ja velkoja ei tarvitse yksilöidä ja erotella, toisin kuin yhtiön purkautuessa selvitystilan kautta. Seuraanto koskee yhtä lailla tiedossa olevia kuin tuntemattomiakin varoja ja velkoja. Sulautuvan yhtiön tekemiin sopimuksiin perustuvat oikeudet ja velvoitteet sisältyvät näihin siirtyviin varoihin ja velkoihin. Sulautuminen ei ole sopimuksen siirto, joten velkojan tai sopimuskumppanin erillistä suostumusta ei tarvita.

Yleisseuraantoperiaatteen vuoksi velkojan saaminen ei voi sulautumisessa lakata, vaan se siirtyy samoilla ehdoilla uudelle velalliselle. Sulautuvan yhtiön saatavat siirtyvät entisin ehdoin vastaanottavalle yhtiölle.

 

Liiketoimintasiirto perustettavaan tytäryhtiöön 10/2013

Liiketoimintasiirto perustettavaan tytäryhtiöön 10/2013

Tätä järjestelyä (EVL 52d §:n mukainen liiketoimintasiirto) käytetään yleensä liiketoimintakaupan esijärjestelynä, kun vanhassa yhtiössä on esimerkiksi runsaasti verotuksessa vahvistettuja tai varauksia tappiota, jotka muuten menetettäisiin. Liiketoimintakaupassa liiketoiminnan ostaja sitten ostaisi uuden yhtiön osakkeet omaisuusyhtiöltä, jonne myös luovutuksesta saatu voitto tuloutuisi.

Oikeudellinen toteutus

Jakautumisen vaihtoehtona on myös liiketoimintasiirtLo. Vanhasta yrityksestä voidaan erottaa liiketoiminnan jatkamisen kannalta tarkoituksenmukainen kokonaisuus myös Elinkeinoverolain (EVL) 52d §:ssä tarkoitetulla liiketoimintasiirrolla. Jakautumisen ja liiketoimintasiirron selvin ero on siinä, että jakautumisessa yhtiö pilkotetaan vanhojen omistajien omistuksessa useaksi yhtiöksi. Liiketoimintasiirrossa uuden yhtiön sen sijaan omistaa liiketoiminnan luovuttaja eli vanha yritys. Eli tässä syntyy konserni, jossa ylimääräinen varallisuus jää vanhaan yhtiöön ja liiketoiminta siirtyy tytäryhtiöön.

Liiketoimintasiirto on taloudellisesti liiketoiminnan luovutus sellaisin ehdoin, että vastikkeena saadaan uuden yrityksen osakkeita. Liiketoimintasiirto on EVL:n verohuojennuttu yritysjärjestelykeino. Normaalisti luovutuksen verokohtelusta poiketen luovutukseen sovelletaan jatkuvuuden periaatetta, eli taseen erät siirtyvät kirjanpitoarvoin uudelle yritykselle. Liiketoimintasiirrosta ei tällöin aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia kummallekaan yritykselle, vaan verotus lykkääntyy odottamaan ajankohtaa, jolloin vastaanottava yhtiö luovuttaa sille siirtyneen omaisuuden.

Liiketoimintasiirroto määritellään EVL 5d2 §:ssä seuraavasti ”Liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö (siirtävä yhtiö) luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonaisuuteensa kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle (vastaanottava yhtiö) saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita.”

Liiketoimintasiirron edellytyksenä on, että liiketoiminta muodostaa riittävän erillisen ja omavaraisen kokonaisuuden. Menettelyn haittapuolena on, että voidaan pitää sitä, että liiketoimintasiirrossa omaisuuden siirtohinnat lukitaan kirjanpitoarvoihin ja mm.  siirtyvään liiketoimintaan liittyvä liikearvo ei kirjaudu näkyviin.

Liiketoimintakokonaisuuden käsite

Siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa siirtävässä yhtiössä liiketoimintakokonaisuus, jotta EVL 52d § soveltuu. Hallituksen esityksen mukaan liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön liiketoimintaan liittyviä varoja ja velkoja ja muita velvoitteita, jotka organisatorisesti muodostavat itsenäisesti toimeen tulevan taloudellisen yksikön. Säännöksen lähtökohta on, että liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus siirretään sellaisenaan. Vain siirrettävään toimintaan liittyvät varat ja velat voidaan siirtää

Liiketoimintasiirron edellytykset

Verottaja on julkaisussaan Yritysjärjestelyt verotuskäytännössä  linjannut yksityiskohtaisesti verotuksessa hyväksyttävän liiketoimintasiirron edellytyksiä ja mitä siihen pitää sisällyttää.

Liiketoimintasiirrossa tulee siirtää kaikki liiketoiminnan osaan kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle. Toisaalta on mahdollista olla siirtämättä esimerkiksi siirrettävän toiminnan käytössä olevat toimitilat, jos menettely palvelee konsernin kiinteistöomistuksen keskittämistä.

Liiketoimintasiirtoon sisällytettävät taseen erät

Taseen pysyvissä vastaavissa olevat liiketoimintakokonaisuuteen liittyvät varat tulee siirtää liiketoimintasiirrossa. Siirtohintana käytetään yhtiön nykyisiä kirjanpitoarvoja

Myyntisaamisten osalta noudatetaan myös pääsääntöä. Siirrettävään toimintaan liittyvät saamiset tulee siirtää Jos saamisten siirto ei sopimusten perusteella ole siviilioikeudellisesti mahdollista, tulee siirtävän yhtiön ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastaavat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja (KVL 1998/89).

Rahoitusomaisuutta voidaan siirtää kohtuullista käyttöpääomaa vastaava määrä. Tapauksessa KVL 1996/80 siirrettiin vajaan kuukauden käyttöpääomaa vastaava määrä. Tapauksessa KVL 1997/185 puolestaan siirrettiin rahoja ja pankkisaamisia 2-3 kuukauden käyttöpääomatarpeen mukaisesti.

Siirrettävään toimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat tulee siirtää. Oikeuskäytännön mukaan myös siirrettävään toimintaan kohdistuva osuus yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista tulee siirtää (KVL 1996/39 sekä 1996/110). Tapauksissa siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostettiin osin keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin siirtävällä yhtiöllä siirtohetkellä olevien kyseisten lainojen ehtoja. Muun selvityksen puuttuessa siirrettävän yleislainan määrä voi vastata siirrettävien varojen osuutta siirtävän yhtiön taseen loppusummasta.

Maksuunpannut kotimaan ja ulkomaan tuloverovelat tulee huomioida liiketoimintasiirrossa, jos erät liittyvät siirrettävään liiketoimintaan. Koska verovelvollinen ei voi siirtää itse velkasuhdetta vastaanottavalle yhtiölle, tulee siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde siltä osin kuin erät liittyvät siirrettävään toimintaan. Siirtyvään toimintaan liittyvän tilittämättömän arvonlisäveron osalta tulee luoda siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde.

Siirtyvään toimintaan liittyvät ostovelat tulee siirtää. Vastaanottavaan yhtiöön siirtyvään henkilöstöön kohdistuvista palkoista, vuosilomapalkoista ja TEL:stä muodostuvat siirtovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Siltä osin kuin itse velkasuhdetta ei voida siirtää, tulee siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde.

Vastike liiketoimintasiirrossa

Vastikkeeksi siirrettävästä liiketoiminnasta saadaan antaa vain vastaanottavan yhtiön osakkeita. Vastikkeena ei siten saa antaa rahaa tai edes tasauseränä käyttää rahaa, eikä myöskään yhtiön haltuun hankittuja omia osakkeita saa antaa vastikkeeksi.

Vastikkeeksi saatujen osakkeiden varallisuusyhtiön verotuksessa vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi luetaan siirryttyjen varojen, omaisuus ja varat, määrä, (kirjanpitoarvo) vähennettynä siirtyneiden velkojen määrällä.

Tätä järjestelyä käytetään yleensä liiketoimintakaupan esijärjestelynä, kun vanhassa yhtiössä on esimerkiksi runsaasti verotuksessa vahvistettuja tai varauksia tappiota, jotka muuten menetettäisiin. Liiketoimintakaupassa liiketoiminnan ostaja sitten ostaisi uuden yhtiön osakkeet omaisuusyhtiöltä, jonne myös luovutuksesta saatu voitto tuloutuisi.

Sopimusten siirto

Velvoiteoikeudellisen perussäännön mukaan velkavastuun siirtämiseen vaaditaan aina velkojan suostumus. Sen vuoksi ilman velkojien suostumusta voidaan kaupassa luovuttaa vain liiketoiminta siihen liittyvä varallisuus, mutta ei velkoja tai vastuita. Velkojan suostumuksetta tehty velan siirtäminen ostajan vastattavaksi merkitsee näin ollen sitä että ostaja tulee vastuuseen velasta sekä suhteessa myyjään, että yleensä suhteessa velkojaan, mutta myyjä ei yleensä vapaudu velkavastuusta. Tämä pätee myös sopimuksiin. Käytännössä sopimusten ja velkavastuun siirtoon tulisi aina hankkia sopimuskumppanin tai velkojan hyväksyminen.

Velat, takuut ja vastuut

Käsittääkseni yllä esitetty pätee myös annettuihin takuisiin, oli se sitten sopimusperusteinen tai esimerkiksi lakiperusteinen 10 vuoden vastuu piilevistä virheistä. Eli liiketoimintasiirron saaja voi ottaa vastatakseen takuut ja esimerkiksi suunnittelutöihin liittyvät vastuut, mutta ilman velkojan (esim. suunnittelutyön tilaajan) suostumusta tehty siirto ei vapauta liiketoiminnan myyjä vastuusta suhteessa velkojaan tai sopimuskumppaniin.

Uuden yhtiön osakkeiden arvostaminen tulevassa myynnissä

Vastikkeeksi saatujen osakkeiden varallisuusyhtiön verotuksessa vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi luetaan siirrettyjen varojen, omaisuus ja varat, määrä, (kirjanpitoarvo) vähennettynä siirtyneiden velkojen määrällä.

Ennakkoratkaisun hakeminen verottajalta

Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä kannattaa laatia hakemus ja hakea verottajalta ennakkoratkaisua suunnitellun järjestelyn verotuksesta.  Järjestelyn toteuttamisen suunniteluun ja hakemuksen laatimiseen verottajalle ennakkoratkaisun saamiseksi järjestelyn verokohtelusta tulee varata muutamia viikkoja.

Verottajalla menee oma aikansa päätöksen antamiseen. Tähän tulee varata noin kuukausi aikaa.

Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset 4/2013

Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset 4/2013

Sopimusneuvottelut edeltävät yleensä sopimuksen syntymistä. Yleensä osapuolet selvittävät edellytyksiä molemminpuolisesti tyydyttävän sopimuksen solmimiselle neuvottelemalla. Osapuolilla on neuvotteluvapaus, eli sopimuksesta neuvotteleminen ei sellaisenaan perusta velvollisuutta sopimuksen päättämiseen eikä pelkkä neuvottelu synnytä vastuuta toiselle aiheutuneista kustannuksista. Osapuolten välille syntyy sopimus lähtökohtaisesti vasta silloin, kun annettuun tarjoukseen saadaan hyväksyvä vastaus. Neuvotteluosapuoli voi kieltäytyä sopimuksen päättämisestä ilman seurauksia, ellei muuta ole sovittu.

Neuvottelukulujen korvaaminen

Joissain tapauksissa neuvotteluista aiheutuneiden kulujen korvaaminen loukatulle osapuolelle tulla kysymykseen. Tämä edellyttää, että toinen osapuoli kuitenkin syyllistyy hyvän tavan vastaiseen tai muuten sopimattomaan neuvottelukäyttäytymiseen. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä tapauksessa, jossa toisella osapuolella ei ole ollut todellista tarkoitusta päättää sopimusta, vaan vastapuolen tarkoituksena on ollut saada tietoja toisen osapuolen hinnoittelusta tai saada kustannusarvio omasta hankkeestaan. Myös harhaanjohtavien tietojen antaminen tai neuvottelujen jatkaminen ilman sopimuksentekotarkoitusta saattaa synnyttää neuvottelukuluihin liittyvän vastuun.

Neuvotteluvaiheen sopimukset

Ennen varsinaisen sopimuksen tekemistä osapuolet voivat laatia erilaisia neuvotteluvaihetta koskevia sopimuksia. Neuvotteluvaiheen sopimusten laatiminen voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun osapuolille aiheutuu jo valmisteluvaiheessa merkittäviä kustannuksia ja siihen liittyvää riskiä halutaan pienentää. Nimenomainen sopiminen neuvottelukustannusten jakautumisesta, sitovan pääsopimuksen muotovaatimuksista sekä liike- ja yrityssalaisuuksien suojaamisesta on hyvä keino hallita vastuu- ja kustannusriskejä neuvoteltaessa taloudelliselta arvoltaan merkittävistä sopimuksesta. Neuvotteluissa esitetyt mielipiteet ja karkeat sopimusehtojen hahmotelmat voidaan kirjata neuvottelupöytäkirjaan tai aiesopimukseen, vaikka hankkeeseen ei vielä haluta sitoutua. Osapuolet voivat sopia myös eksluviteetista, eli neuvottelurauhasta niin, että neuvottelujen jatkuessa samasta sopimuksesta ei saa neuvotella muiden ehdokkaiden kanssa.

Aiesopimus; letter of intent tai memorandun of understanding

Aiesopimuksella tarkoitetaan sopimusneuvottelujen aikana laadittavaa asiakirjaa, johon kirjataan osapuolten neuvotteluissa toistaiseksi saavuttama yksimielisyys ja se, miten tullaan etenemään avoinna olevien kysymysten osalta. Aiesopimus ei ole lopullinen sopimus, eikä se lähtökohtaisesti velvoita osapuolia pääsopimuksen tekemiseen. Aiesopimuksessa voidaan kuitenkin sopia sitovistakin asioista, kuten esimerkiksi neuvottelurauhasta. Tavallisesti aiesopimuksessa sovitaan epäselvyyksien välttämiseksi siitä, että kumpikin neuvotteluosapuoli kantaa omat neuvotteluihin liittyvät kuluriskinsä ja kumpikaan osapuoli ei vielä ole sitoutunut lopulliseen sopimukseen.

Esisopimus; precontract tai preliminary contract

Esisopimus sitoo osapuolia merkittävästi enemmän kuin aiesopimus. Se on sidonnaisuudeltaan normaaliin sopimukseen verrattavissa. Esisopimus voidaan laatia ehdollisena: velvollisuus pääsopimuksen tekemiseen lakkaa, jos esimerkiksi kilpailuviranomainen estää sopimuksen täyttämisen tai sopimuksen edellyttämää rahoitusta ei saada järjestettyä. Esisopimuksia käytetään myös silloin, kun osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen kaikista yksityiskohdista mutta ovat valmiita sitoutumaan sopimukseen. Osapuolet sitoutuvat esisopimuksella tekemään pääsopimuksen myöhempänä ajankohtana esisopimuksessa sovittujen asioiden pohjalta. Esisopimuksella on samat laissa määrätyt muotovaatimukset kuin varsinaisella pääsopimuksella esimerkiksi kiinteistökaupassa.

Aie- ja esisopimuksen sitovuudesta

Neuvotteluvaiheen sopimusten sitovuus vaihtelee. Sopimuksen oikeusvaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, mitä niissä on sovittu. Asiakirjan sisältö on kuitenkin ensisijainen suhteessa sopimuksen otsikointiin. Näin ollen aiesopimukseksi nimetty asiakirja saatetaan myöhemmin katsoa esisopimukseksi, jos sen sisältö viittaa siihen, että pääsopimuksen tekemiseen on jo sitouduttu. Sopimustyyppeinä aiesopimus ja esisopimus ovat käytännössä vakiintuneita ja antavat viitteitä sitovuuden asteesta, mutta asiakirjan sisältö ratkaisee viime kädessä sopimusinstrumentin sitovuuden. Oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi olisi asiakirjassa hyvä nimenomaisesti yksilöidä sen sitomattomuus tai tarkoitettu sitovuusaste. Tämän lisäksi on suositeltavaa sopia neuvotteluvaiheen sopimuksen voimassaolosta ja siitä irtaantumisesta.

Kenellä on oikeus tehdä sopimus yrityksen puolesta? 4/2013

Kenellä on oikeus tehdä sopimus yrityksen puolesta? 4/2013

Yksityishenkilö voi itse valita haluaako hän tehdä sopimukset itse vai valtuuttaako hän toimeen edustajan. Oikeushenkilö, kuten esimerkiksi osake-, avoin- ja kommandiittiyhtiö, joutuu toimimaan aina edustajiensa välityksellä. Oikeus tehdä yritystä sitova sopimus perustuu joko lakimääräiseen edustusoikeuteen tai valtuutukseen. Lakisääteisen edustajan kuten toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kelpoisuus perustuu tämän asemaan. Valtuutuksen kohdalla tarvitaan päämiehen vapaaehtoinen tahdonilmaisu edustussuhteen syntymiseksi.

Lakisääteiset edustajat ja näiden kelpoisuus sopimuksen tekemiseen

Osakeyhtiötä edustaa hallitus. Jos yhtiössä on toimitusjohtaja, on myös tällä kelpoisuus edustaa yhtiötä, mutta tämän kelpoisuus on rajattu juoksevan hallinnon hoitamiseen. Yhtiöjärjestykseen voidaan määrätä, että hallituksen puheenjohtajalla, hallituksen muulla jäsenellä yksin tai yhdessä taikka toimitusjohtajalla on oikeus asemansa puolesta edustaa yhtiötä. Tällainen edustusoikeus perustuu henkilön asemaan ja on riippumaton henkilöstä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös siitä, että hallituksella on oikeus antaa edustamisoikeus tietyille nimetyille henkilöille. Yhtiötä voi edustaa myös valtuutuksen tai prokuran nojalla.

Avoimessa yhtiössä jokaisella yhtiömiehellä ja kommandiittiyhtiössä jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä on lainmukainen oikeus yksin edustaa yhtiötä ja tehdä muita yhtiömiehiä sitovia sopimuksia yhtiön toimialaan kuuluvissa asioissa. Yhtiömiehet voivat poiketa tästä pääsäännöstä keskinäisellä sopimuksella, joka on kaupparekisteriin merkittynä kolmatta kohtaan tehokas. Kaupparekisteriin merkitsemättömätkin edustusvaltarajoitukset sitovat yhtiön sopimuskumppania, jos tämä on ollut tietoinen yhtiömiesten keskenään päättämistä rajoituksista. Jos toimenpide ei kuulu yhtiön toimialaan, tulee sopimuksen päättämiseen saada kaikkien yhtiömiesten suostumus. Äänettömällä yhtiömiehellä ei ole kommandiittiyhtiössä edustusvaltaa ilman erillistä valtuutusta. Jos henkilöyhtiössä on toimitusjohtaja, joka ei ole yhtiömies, on tällä oikeus edustaa yhtiötä juoksevien asioiden osalta.

Valtuutus, valtakirja tai prokura

Yhtiön edustamisoikeus voi lakimääräisen edustuksen lisäksi perustua nimenomaiseen valtuutukseen tai prokuraan. Valtuutuksella tarkoitetaan tahdonilmaisua, jonka perusteella valtuuttaja tulee sopimuksen osapuoleksi kolmannen kanssa. Valtuutuksen toimia yhtiön puolesta voi antaa hallitus, toimitusjohtaja tai muu yhtiön edustaja oman kelpoisuutensa rajoissa. Kolmas osapuoli voi todeta sopimuskumppaninsa edustajan kelpoisuuden valtakirjasta, valtuuttajan tiedonannosta tai valtuutetun aseman perusteella. Tämän lisäksi valtuutus voi perustua valtuuttajan valtuutetulle tekemään tiedonantoon. Valtuuttaja voi perua valtuutuksen halutessaan.

Prokura on kaupallinen valtakirja, jonka voi antaa kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja. Osakeyhtiössä prokuran voi antaa vain hallitus, kun taas henkilöyhtiöissä sen antamiseen tarvitaan kaikkien vastuunalaisten yhtiömiesten yhteinen päätös. Prokuristi saa toimia päämiehen puolesta ja kirjoittaa tämän toiminimen. Ilman erityistä valtuutusta prokuristi ei kuitenkaan saa luovuttaa päämiehen kiinteää omaisuutta, tontinvuokraoikeutta tai hakea kiinnitystä niihin. Prokuristin edustamisoikeutta voidaan halutessa kaventaa niin, että hänellä on oikeus edustaa yhtiötä yhdessä yhden tai useamman prokuristin tai muun yhtiön edustajan kanssa. Prokura voidaan merkitä kaupparekisteriin tai se voidaan antaa muulla todisteellisella tavalla.

Kaupparekisterimerkinnät

Sopimuskumppanin edustajan edustamisoikeus on aiheellista varmentaa tarvittaessa kaupparekisteriotteesta, koska edustajan kelpoisuuden puuttuminen saattaa johtaa siihen, ettei tehty sopimus sido yhtiötä. Myös edustusoikeuden rajoitukset voi olla hyvä selvittää. On syytä huomata, että toimitusjohtaja ei voi tehdä sitovaa sopimusta yhtiön juoksevan hallinnon alaan kuulumattomassa sopimuksessa ilman hallituksen päätöstä tai valtuutusta.

Open Source ohjelmista ja niihin liittyvistä ongelmatilanteista 8/2012

Open Source ohjelmista ja niihin liittyvistä ongelmatilanteista 8/2012

Tässä artikkelissa käsitellään lyhyesti avoimeen lähdekoodin lisenssejä ja niiden periaatteita. Tämän jälkeen käydään lävitse muutamia GNU GPL lisenssien kohtia ja niiden oikeudellisia ongelmia. Viimeiseksi annetaan muutama ohje ohjelmistojen kehittäjille.

Avoimen lähdekoodin lisenssit, jotka täyttävät avoimen lähdekoodin määritelmän (Open Source Definition) voivat saada open source –sertifioinnin. Open Source Initiativen keskeisimmät kriteerit sertifioinnille ovat:

1. Vapaa levitysoikeus.

Lisenssi ei saa estää ketään myymästä tai muuten levittämästä ohjelmaa osana yhdistettyä ohjelmistoa. Lisenssissä ei saa määrätä   ohjelmiston myymisen ehdoksi tällaisessa tapauksessa rojaltia tai muuta maksua.

2. Lähdekoodi.

Ohjelman täytyy sisältää lähdekoodi ja ohjelman levityksen täytyy olla sallittua sekä lähdekoodina että käännetyssä muodossa.

3. Johdannaiset teokset.

Lisenssin on sallittava muutosten tekeminen ja johdannaisten teosten luominen. Näitä on saatava levittää samoilla ehdoilla kuin alkuperäistä ohjelmaa.

Avoimen lähdekoodin täyttävien lisenssien on sallittava kopiointi, levitys ja muuntelu ilman lisenssimaksuja. Lisäksi määritelmässä kielletään mm. sitomasta lisenssiä käyttäjiin, käyttäjäryhmiin, tuotekokonaisuuksiin tai käyttötarkoitukseen.

Sallivat ja vastavuoroisuutta vaativat lisenssit. Sallivat lisenssit ovat perinteisesti akateemista vapautta korostavia ”yliopistolisenssejä” Tässä kirjoituksessa käsitellään jatkossa vain Vastavuoroisuutta vaativia (”copyleft”) lisenssejä.

Vastavuoroisuutta vaativat lisenssit voidaan edelleen jakaa muutamaan alatyyppiin. Ehkä keskeisin kysymys on, voidaanko vastavuoroisesti lisensioituja komponentteja yhdistellä vapaasti osaksi suurempaa kokonaisuutta ilman, että lisenssi asettaa vaatimuksia kokonaisuuden lisenssiehdoille:

- Lisenssin periytyvyys tai tarttuvuus (”viral effect”). Jos lisenssi asettaa vaatimuksen, että kokonaisuus pitää vastavuoroisesti lisensioida samoin ehdoin kuin sen yksittäinen komponentti voidaan puhua vahvasta vastavuoroisuudesta tai, lisenssin periytyvyydestä tai tarttuvuudesta.

- Lisenssin pysyvyys (”share alike”). Jos lisenssi ei aseta vaatimuksia kokonaisuuden lisensioimiselle vaan sallii esim. komponenttien linkityksen osaksi kokonaisuutta, voidaan puhua heikosta vastavuoroisuudesta tai yksinkertaisesti lisenssin pysyvyydestä.

Toinen relevantti kysymys koskee levitysoikeuden laajuutta ja lisenssiehtojen sitovuutta. Vastavuoroisuutta vaativat lisenssit nimittäin tulevat yleensä sitoviksi vasta, kun ohjelmakopiota levitetään eteenpäin. Vallitsevan tulkinnan mukaan tietokoneohjelman käyttö (jukisesti) verkossa ei ole teoskappaleen levitystä. Joissakin vastavuoroisuutta vaativissa lisensseissä on laajennettu levitysoikeuden määritelmää koskemaan myös verkkokäyttöä (ns. network copyleft), jotta verkkokäytössä ei voitaisi kiertää vastavuoroisuusvelvollisuutta.

GNU GPL LISENSSIT

Free Software Foundationin julkaisema GNU GPL on kaikkein suosituin avoimen lähdekoodin lisenssi ja siitä on käytössä kaksi versioita; vuonna 1991 julkaistu versio 2 (GPLv2) ja vuonna 2007 julkaistu versio 3 (GPLv3). Näistä ensimmäinen on edelleen yleisin. Eräs keskeisimmistä eroista näiden välillä on vastavuoroisuusehto.

Oikeudellisesta näkökulmasta avoimen lähdekoodin lisenssien, tässä tapauksessa GNU GPL, arvioinnin tekee hankalaksi se, että niiden soveltamisesta ja tulkinnasta on vain hyvin vähän oikeustapauksia. Ohjelmoijien ja käyttäjien muodostamisissa erilaisissa käyttäjäyhteisöissä on muodostunut vakiintuneitakin tulkintatapoja näiden lisenssiehtojen tulkinnasta.

Tämän valossa on ymmärrettävää, useat suuryrityksen suhtautuvat varauksellisesti avoimen lähdekoodin sisältäviin ohjelmistoihin, näin etenkin jos avoimen lähdekoodin ohjelmia sisällytetään osaksi niiden liiketoiminnan kannalta keskeisiä ohjelmistoihin.

Vastavuoroisuusehdot

GNU GPL lisenssit ovat ns. vahvan vastavuoroisuuden lisenssejä, jossa lisenssi asettaa vaatimuksen, että kokonaisuus pitää vastavuoroisesti lisensioida samoin ehdoin kuin sen yksittäinen komponentti. Tämä ilmenee GPLv2 ehtojen kohdasta 7.

“2. You may modify your copy or copies of the Program or any portion of it, thus forming a work based on the Program, and copy and distribute such modifications or work under the terms of Section 1 above, provided that you also meet all of these conditions:

a) You must cause the modified files to carry prominent notices stating that you changed the files and the date of any change.

b) You must cause any work that you distribute or publish, that in whole or in part contains or is derived from the Program or any part thereof, to be licensed as a whole at no charge to all third parties under the terms of this License.”

Lisenssiehdon tiukan sanamuodon mukaisen oikeudellisen tulkinnan mukaisesti tämä johtaa tartuntaan (viral effect), jonka seurauksena, jos ohjelmistoon on sisällytetty GPLv2 mukaista avoimen lähdekoodin ohjelmaa (koodia), tulisi koko ohjelmisto julkaista/lisensioida avoimen lähdekoodin ohjelmana (ilman lisenssimaksuja).

Tästä vastavuoroisuusehdosta, sen tulkinnasta ja sen kiertämisestä on käyty paljon keskustelua ohjelmistokehittäjien yhteisössä ja erilaisia suosituksia siitä on myös annettu. Ongelmana on, että näillä tulkinnoilla ja suosituksilla ei ole oikeudellista sitovuutta, eikä GPLv2:n 2 b) kohdan tulkinnasta myöskään ole oikeuskäytäntöä.

Free Software Foundation on listannut sivulleen yleisesti hyväksyttyjä (General Undestanding) tulkintoja GPL ehdoista. Näiden mukaisesti ohjelmasta, johon on käytetty GNU GPL lisenssiehtojen mukaista ohjelmaa/koodia saa periä maksua.

Kysymykseen, jos käytän osaa ohjelmistoa joka GNU GPL lisenssin alaista, voinko tehdä muutoksia alkuperäiseen koodin ja sisällyttää sen uuteen ohjelmistoon ja sen jälkeen levittää sitä ja myydä tätä uutta ohjelmaa kaupallisesti, vastataan Free Software Foundationin sivuilla, www.gnu.org, seuraavasti:

You are allowed to sell copies of the modified program commercially, but only under the terms of the GNU GPL. Thus, for instance, you must make the source code available to the users of the program as described in the GPL, and they must be allowed to redistribute and modify it as described in the GPL.
These requirements are the condition for including the GPL-covered code you received in a program of your own.”

Lyhyesti. Muutettua tai uutta ohjelmaa tai sen kopioita saa myydä kaupallisesti, mutta ainoastaan GNU GPL ehtojen mukaisesti. Lähdekoodin tulee olla ohjelman käyttäjien saatavilla ja heillä tulee olla oikeus edelleen jaella ohjelmaa ja tehdä siihen muutoksia.

Patenttilausekkeet

Esimerkiksi GPLv2 ei salli patenttilisenssimaksuja. GPLv2:n johdanto-osasta selviää, että patenttiehdon tavoite on saada kaikki kyseiseen tietokoneohjelmaan kohdistuvat patentit lisensioiduksi jokaiselle käyttäjälle ilmaiseksi.

GPLv2:n kohdan 7 mukaisesti, että ohjelmaa ei saa levittää – eli lisenssi ei ole enää pätevä – jos patentin haltija esittää GPLv2:n vastaisia ehtoja (rojaltimaksuja tms.) ohjelman käyttäjälle.

Toinen tilanne, jossa jokin patentinhaltija esittää perustellun vaatimuksen siitä että GPLv2:n mukainen ohjelma loukkaa sen jotakin patenttia, tällöin GPLv2:n 7 kohdan mukaisesti avoimen lähdekoodin ohjelman käyttäjän tulee kokonaisuudessaan lakata jakelemasta tätä avoimen lähdekoodin ohjelmaan.

”7. If, as a consequence of a court judgment or allegation of patent infringement or for any other reason …  then the only way you could satisfy both it and this License would be to refrain entirely from distribution of the Program.”

Ohjelmistoyrittäjän kannalta tämä aiheuttaa ongelmia, jos sen asiakkaille toimittamissa ohjelmistoissa käytetyn avoimen lähdekoodin osalta sen käyttöoikeus lakkaa. Tällöin tämä osuus ohjelmistosta tulee korvata muulla tavoin, joko kirjoittamalle se itse uudestaan tai hankkimalla lisenssi tähän osaan ohjelmistosta muutoin.

Avoimen lähdekoodin käyttösäännöt ohjelmistoyrityksessä

Avoin lähdekoodi tulisi ottaa huomioon jo ohjelmistotoimituksista sovittaessa. Isoilla ohjelmistoja hankkivilla yrityksillä on omat ohjeistuksensa asiasta. Toisaalta myös esimerkiksi julkishallinnon JIT 2007 yleisten ehtojen kohdassa 17(9) annetaan toimittajalle vastuu selvittää, mitä avoimen lähdekoodin komponentteja toimitukseen sisältyy. Kohdan mukaan toimittajan on lähtökohtaisesti vältettävä vastavuoroisuutta vaativien ehtojen käyttöä siten, että niistä aiheutuisi velvoitteita asiakkaan muiden ohjelmistojen käyttöön:

”Jos sopijapuolet sopivat avoimen lähdekoodin käyttämisestä, toimittaja ilmoittaa tilaajalle etukäteen avoimeen lähdekoodiin liittyvistä käyttöoikeutta koskevista ehdoista sekä muista ehdoista ja rajoituksista, joita tilaajan tulee avoimen lähdekoodin käytössä noudattaa. Mikäli toisin ei ole sovittu, toimittaja vastaa siitä, että avoimen lähdekoodin sopimuksen mukainen käyttö ei johda siihen, että tilaajan muihin ohjelmistoihin sovellettaisiin avoimen lähdekoodin käyttöoikeutta koskevia ehtoja.”

Useat yritykset ovatkin luoneet käyttösääntöjä avoimelle lähdekoodille, koska avoimen lähdekoodin komponenttien hyödyntämiseen liittyy erilaisia käyttörajoituksia ja ohjelmia saattaa tulla yrityksen käyttöön ohi perinteisten ostokanavien esim. Internetistä. Ohjelmistoyrityksen käyttösäännöt voisivat kuulua vaikka seuraavasti;

1. Avointa lähdekoodia ei saa ottaa käyttöön ilman lupaa; käytön suunnittelusta on aina raportoitava.

2. Ennen käyttöönottoa on tutkittava ohjelman lisenssiehdot ottaen huomioon ohjelman aiottu käyttötarkoitus (loppukäyttö, tuotekehitys, oma ohjelma, asiakkaan ohjelmisto).

3. Osa lisensseistä voidaan luokitella valmiiksi hyväksytyiksi (yliopistolisenssit), muut lisenssit vaativat aina tapauskohtaisen tarkemman selvityksen (vastavuoroiset lisenssit).

4. Käyttöönotetuista ohjelmista on pidettävä kootusti kirjaa, josta selviää ainakin ohjelman nimi, oikeuksien omistaja, käyttöönottoajankohta, lisenssi, lisenssiehdot ja käyttötarkoitus.

Osakeyhtiön varojen vähentyminen, saneeraus ja konkurssi 5/2012

Osakeyhtiön varojen vähentyminen, saneeraus ja konkurssi 5/2012

Liiketoiminnan ollessa tappiollista ja yhtiön pääomien vähetessä tulee yrityksen johdon harkittavaksi kannattaako liiketoimintaa jatkaa. Vaihtoehtoja ovat konkurssi, yrityssaneeraus tai liiketoiminnan jatkaminen. Tällöin tulisi myös selvittää, mikä on yrityksen johdon vastuu jos liiketoimintaa jatketaan sen jälkeen, kun yrityksen oma pääoma on menetetty. Liiketoiminnan jatkaminen sen jälkeen, kun yhtiön oma pääoma on menetetty, johtaa helposti yhtiön johdon ja hallituksen henkilökohtaiseen vastuuseen. Näiden vaihtoehtojen selvittämisessä suosittelen käytettäväksi lakimiestä ja/tai yrityksen tilintarkastajaa. Alla on lyhyesti selvitetty näitä vaihtoehtoja.

Osakehtiön varojen vähentyminen

Osakeyhtiölain (24:23) mukaan, jos yhtiön hallitus havaitsee yhtiön oman pääoman olevan negatiivinen, hallituksen on viipymättä tehtävä osakepääoman menettämisestä rekisteri-ilmoitus kaupparekisteriin. Taloudellisen tilanteen varmistamiseksi voidaan laatia erityinen tilinpäätös, mutta asia voi olla selvä ilman tätäkin. Ilmoituksen tekemisestä ovat vastuussa hallituksen varsinaiset jäsenet ja myös toimitusjohtaja. Rekisterimerkintä voidaan poistaa yhtiön oman ilmoituksen perusteella, jos yhtiön oma pääoma on noussut takaisin yli puoleen osakepääomasta. Omaan pääomaan voidaan laskea esimerkiksi pääomalaina, poistoerot ja yhtiön tekemät vapaaehtoiset varaukset. Huomattava on että osakeyhtiölain mukaan yhtiö sinänsä saa jatkaa toimintaansa, vaikka se olisi miten tappiollinen tahansa.

Hallituksen jäsenen henkilökohtainen vastuu ylivelkaisessa yhtiössä

Rekisteri-ilmoituksen tarkoituksena on tuoda yhtiön taloudellinen tilanne velkojien tietoon. Rekisteri-lmoituksen laiminlyöminen voi johtaa toimitusjohtajan ja hallituksen henkilökohtaiseen vahingonkorvausvastuuseen, jos joku velkoja tai tavarantoimittaja, jolle on aiheutunut luottotappio, voi osoittaa, ettei olisi enää luotottanut yhtiötä jos olisi tiennyt yhtiön oman pääoman menettämisestä.

Julkisen osakeyhtiön kohdalla todetaan lisäksi, että jos yhtiön oma pääoma on alle puolet osakepääomasta, hallituksen on viipymättä laadittava tilinpäätös ja toimintakertomus yhtiön taloudellisen tilanteen selvittämiseksi. Tätä velvollisuutta ei ole yksityisessä yhtiössä. Tässä tilanteessa hallituksen on viipymättä kutsuttava yhtiökokous koolle päättämään toimenpiteistä yhtiön taloudellisen tilanteen tervehdyttämiseksi.

Konkurssi

Yhtiön taloudellisen tilan heiketessä pystytään vielä alkuvaiheessa velkojien kanssa yleensä sopimaan maksujen lykkäämisestä ja tekemään maksusopimuksia. Tässä vaiheessa tulee myös pohdittavaksi ovatko omistajat valmiita tai kykeneviä sijoittamaan yritykseen lisää rahaa, jotta päästäisiin kassakriisin ohitse.

Jos maksuvaikeudet muuttuvat pysyväksi maksukyvyttömyydeksi, on yrityksen hakeuduttava konkurssiin. Velallinen, joka ei kykene vastaamaan veloistaan, voidaan asettaa konkurssiin. Painetta konkurssiin hakeutumiseen tuo se, että maksukyvyttömän yhtiön toiminnan jatkamisen voidaan katsoa rikoslain tarkoittamaksi velallisen epärehellisyydeksi.  Tällöin vahingonkorvausvelvollisuus ja rangaistus voidaan kohdistaa yhtiön puolesta toimineisiin tahoihin henkilökohtaisesti. Kovin pitkään ei siis kannata jäädä odottelemaan että joku velkojista hakisi yhtiön konkurssiin.

Konkurssiin hakeutumisesta päättää osakeyhtiön hallitus. Päätös on osakeyhtiölain mukaan hallituksen asia eikä sitä voida siirtää yhtiökokoukselle. Päätös tehdään yksikertaisella enemmistöllä. Konkurssi on velallisen kaikkia velkoja koskeva maksukyvyttömyysmenettely, jossa velallisen omaisuus käytetään konkurssisaatavien maksuun.

Konkurssi alkaa, kun velallinen asetetaan tuomioistuimen päätöksellä konkurssiin. Konkurssin alettua velallinen menettää oikeuden määrätä konkurssipesään kuuluvasta omaisuudestaan. Konkurssin alkaessa tuomioistuin määrää yhden tai useamman pesänhoitajan velallisen omaisuuden hoitamista ja myymistä sekä muuta konkurssipesän hallintoa varten. Pesänhoitaja ottaa haltuunsa yhtiön omaisuuden ja hänen tulee myös irtisanoa työntekijöiden työsuhteet sekä käynnistää toimet yhtiön omaisuuden realisointia varten. Konkurssimenettelyssä velallisen varallisuudesta maksetaan ensin pesänhoidon kulut. Kun pesä on pesänhoitajan toimesta tullut selvitetyksi, hän jakaa pesän varat konkurssipesän velkojille heidän saatavien suhteessa.

Yrityssaneeraus

Yrityssaneerauksen tarkoituksena on tarjota taloudellisissa vaikeuksissa oleville, mutta elinkelpoisille yrityksille mahdollisuus tervehdyttää toimintaansa lykkäämällä velkojen maksua ja myös leikkaamalla niiden kokonaismäärää. Parhaiten yrityssaneeraus sopii yrityksille, jonka toiminta on kannattavaa, mutta velkojen määrä on niin suuri, ettei niitä pystytä hoitamaan alun perin sovituissa aikatauluissa. Aivan pienille yrityksille saneeraus ei sovellu sen vaatimien kustannusten vuoksi.

Saneeraushakemus

Saneeraukseen voi hakea jättämällä toimivaltaiselle käräjäoikeudelle kirjallisen hakemuksen saneerausmenettelyn aloittamisesta. Pääsääntöisesti toimivaltainen käräjäoikeus on se käräjäoikeus, jonka tuomiopiirissä hakijayrityksen hallintoa hoidetaan. Hakemuksen saneerausmenettelystä voi tehdä velallinen, velkoja, tai useampi velkoja yhdessä. Parhaat menestymisen mahdollisuudet hakemuksella on, kun velallinen saa velkojat, jotka edustavat vähintään viidennestä veloista, puoltamaan hakemusta.

Saneeraushakemuksen tekemisestä tuomioistuimelle päättää yhtiökokous. Yhtiön hallituskin voi tehdä saneeraushakemuksen jos asia on kiireellinen. Tällainen tilanne voi olla se että yhtiötä uhkaa konkurssihakemus. Jos vireillä on konkurssihakemus ja tehdään samaan aikaan saneeraushakemus, jää konkurssihakemus odottamaan saneeraushakemuksen ratkaisemista.

Saneeraus- ja maksuohjelma

Saneerausmenettelyssä yritykselle vahvistetaan maksuohjelma. Maksuohjelmassa velkoja voidaan järjestellä ja näin välttää yrityksen ajautuminen konkurssiin.
Saneerausohjelman toteutumisen seurantaa varten määrätään saneerausohjelman vahvistamispäätöksessä yleensä valvoja, joka useimmiten on sama henkilö, joka toimi selvittäjänä ja on laatinut saneerausohjelman. Mikäli näyttää siltä, että yritys ei suoriudu saneerausohjelman mukaisista maksuista, asiasta on syytä informoida valvojaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Saneerausohjelmaa on mahdollista tehdä muutoksia kerran sen hyväksymisen jälkeen.

Yrityssaneeraus on hyvä keino rauhoittaa yrityksen tilanne ja saada hengähdysaikaa mm. perintätoimista. Saneeraukseen hyväksytty yritys saa yleensä noin 8-12 kuukauden rauhoitusajan velkojensa maksulle. Vasta saneerausohjelman vahvistamisen jälkeen saneerausvelkoja on jälleen suoritettava ohjelman mukaisesti.
Jo saneeraushakemuksen vireille jättäminen käräjäoikeuteen, estää velkojia hakemasta yritystä konkurssiin ennen kuin saneeraushakemus on käsitelty. Saneeraushakemuksella yritys siten pystyy estämään aggressiivisten velkojien perintätoimet.

Käytännössä velallisen kannattaa antaa yrityssaneeraushakemuksen laadinta toimeksiannolla saneeraushakemuksien laadintaa perehtyneelle asiamiehelle.

Yrityssaneerauksen esteet

Saneerausmenettelyä ei voida aloittaa, jos velallinen on maksukyvytön ja on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa, tai että sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti. Maksukyvyttömyys itsessään ei ole este. Riittävää on, että pystytään osoittamaan, että maksukyvyttömyys on tervehdyttämistoimilla korjattavissa.

Yrityssaneerausmenettelyä ei voida myöskään aloittaa, jos on todennäköistä, että velallisen varat eivät riitä saneerausmenettelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseen, tai on todennäköistä, että velallinen ei kykene maksamaan menettelyn alkamisen jälkeen syntyviä velkoja.

Menettelyn esteenä voi olla myös mm. se, että velallisen kirjanpito on olennaisesti puutteellinen tai virheellinen. Tällöinkin voidaan pyrkiä osoittamaan, että kirjanpito voidaan vaikeuksitta saattaa asianmukaiseen ja luotettavaan tilaan.

Yrityssaneerauksia voidaan tehdä myös ei-julkisesti, ns. vapaaehtoisen menettelyn avulla. Tällöin pyritään velkojien kanssa neuvottelemalla ja tekemällä sopimuksia leikkaamaan velkoja tai sopimaan edullisemmista lainaehdoista. Olennaista on isoimpien velkojien saaminen hankkeen taakse.

YT-neuvottelut työntekijöitä irtisanottaessa, lomautettaessa tai osa-aikaistettaessa 5/2012

YT-neuvottelut työntekijöitä irtisanottaessa, lomautettaessa tai osa-aikaistettaessa 5/2012

Vähintään 20 työntekijää työllistävän työnantajan on käynnistettävä yhteistoimintamenettely, kun se harkitsee yhden tai useamman työntekijän irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista. YT-menettely ei rajoita työnantajan oikeuksia irtisanomiseen tai lomauttamiseen, mutta se asettaa neuvotteluvelvoitteen ja määräajat neuvottelujen käymiseksi ennen kuin irtisanomiset tai lomauttamiset voidaan toteuttaa.

Jos yrityksessäsi harkitaan lomauttamisia tai irtisanomisia, on suositeltavaa konsultoida asiassa lakimiestä sen varmistamiseksi menettelyt noudattavat yhteistoimintalakia. Jos työnantaja on irtisanonut, lomauttanut tai osa-aikaistanut työntekijän noudattamatta YT-neuvotteluihin liittyviä velvollisuuksia, hän on velvollinen suorittamaan työntekijälle hyvitystä. Hyvityksen enimmäismäärä on 30.000 euroa.

Neuvottelujen osapuolet

Neuvotteluissa työnantajan edustajan kanssa työntekijöitä edustavat yleensä henkilöstöryhmän tai henkilöstöryhmien edustajat. Neuvottelut voidaan käydä myös yhteisessä kokouksessa. Jos suunnitellut toimenpiteet koskevat vain yksittäistä työntekijää tai yksittäisiä työntekijöitä, neuvottelut voidaan käydä työnantajan ja työntekijän välillä. Työntekijöillä on kuitenkin oikeus vaatia, että neuvottelut käydään työntekijöiden edustajan ja työnantajan välillä.

On tärkeää huolehtia siitä, että kaikilla niillä henkilöstöryhmillä (työntekijät, toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt), joihin työvoiman vähentäminen voi kohdistua, on mahdollisuus asettaa edustajansa yhteistoimintaneuvotteluihin. Jos henkilöstöryhmillä tai joillakin niistä ei ole valittua edustajaa (luottamusmies tai luottamusvaltuutettu), työnantajan on suositeltavaa kehottaa neuvotteluesityksessä henkilöstöryhmiä valitsemaan edustajansa yhteistoimintaneuvotteluihin. Jos yhteistoimintaneuvottelut käydään ilman, että kaikilla neuvottelujen kohteena olevilla henkilöstöryhmillä on ollut mahdollisuus asettaa neuvotteluihin edustajansa, neuvotteluvelvollisuus ei tule täytetyksi näiden henkilöstöryhmien osalta.

Neuvotteluesitys

Työnantajan on annettava neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämiseksi. Se on annettava kirjallisena viimeistään viisi kalenteripäivää ennen neuvottelujen aloittamista. Mikäli neuvotteluesitys annetaan 20. päivänä, voi neuvottelu alkaa aikaisintaan 25. päivänä. Neuvotteluesityksen antamisesta voidaan työpaikalla sopia toisinkin ja mikäli asia koskee vain yhtä työntekijää, voidaan sopimus tehdä kyseisen työntekijän kanssa. Esimerkiksi voidaan hyvin sopia, että neuvottelut aloitetaan välittömästi.

Neuvotteluesitys on kokouskutsu yhteistoimintamenettelylle, ja siitä tulee käydä ilmi ainakin neuvottelujen alkamisaika ja -paikka sekä pääkohdittain ehdotus neuvotteluissa käsiteltävistä asioista.

Käsiteltäviä asioita koskevien tietojen tulee olla selvitetty siten, että neuvotteluesitys mahdollistaa alustavan perehtymisen asiaan. Työnantajalla ei yleensä ole kaikkia asiaan liittyviä tietoja vielä tässä vaiheessa, joten yksityiskohtaisten tietojen antaminen on usein mahdotonta. Työnantajan ei myöskään kannata tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, tullaanko mahdolliset vähentämistoimet suorittamaan irtisanomisina, lomauttamisina vai osa-aikaistamisina.

Mikäli neuvottelut käydään henkilöstöryhmien edustajien kanssa, on seuraavat tarkentavat tiedot liitettävä jo neuvotteluesitykseen:

  • aiottujen toimenpiteiden perusteet
  • alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten määrästä
  • selvitys periaatteista, joiden mukaan irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten kohteiksi joutuvat työntekijät määräytyvät
  • arvio ajasta, jonka kuluessa irtisanomiset, lomauttamiset tai osa-aikaistamiset tullaan panemaan toimeen.

Neuvotteluesitys tai siitä ilmenevät tiedot on toimitettava kirjallisesti myös työvoimatoimistolle viimeistään yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa.

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelmaa ei tarvitse laatia lomauttamisten tai osa-aikaistamisten yhteydessä tai kun irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää.

Työnantajan on annettava yhteistoimintaneuvotteluiden alussa työntekijöiden edustajille esitys työllisyyttä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi silloin, kun hän on tehnyt neuvotteluesityksen vähintään 10 työntekijän irtisanomisesta taloudellisin tai tuotannollisin perustein..

Toimintasuunnitelmasta tulee käydä ilmi seuraavat seikat:

  •  yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu
  • neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat
  • suunnitellut irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisia työvoimapalveluja käytettäessä
  • suunnitellut  irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi.

Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on selvitettävä viipymättä yhdessä työ- ja elinkeinotoimiston kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut.

Toimintasuunnitelman ei tarvitse olla valmis kokonaisuus, kun se esitellään henkilöstön edustajille. Suunnitelmaa voidaan täydentää ja täsmentää neuvottelujen kuluessa. Toimintasuunnitelmasta tulee neuvotella henkilöstön edustajien kanssa.

Toimintaperiaatteet

Toimintasuunnitelmaa ei tarvitse laatia, jos työnantaja harkitsee alle 10 työntekijän irtisanomista. Tällöin riittää, että työnantaja esittää toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti tuetaan irtisanomisajan kuluessa työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisia työvoimapalveluita käyttäen.

Neuvotteluaikojen pituus

14 päivän vähimmäisneuvotteluaika

Alle 30 työntekijän yrityksessä neuvotteluaika on vähennettävien työntekijöiden lukumäärästä riippumatta aina 14 päivää neuvottelujen alkamisesta.

Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset, lomauttamiset tai osa-aikaistamiset kohdistuvat alle kymmeneen työntekijään, vähimmäisneuvotteluaika on 14 päivää neuvottelujen alkamisesta laskettuna. Alle 90 päivää kestäviin määräaikaisiin lomautuksiin sovelletaan aina lyhyempää 14 päivän neuvotteluaikaa lomautettavien työntekijöiden lukumäärästä riippumatta.

6 viikon vähimmäisneuvotteluaika

Jos suunnitellut toimenpiteet kohdistuvat vähintään kymmenen työntekijään, vähimmäisneuvotteluaika on kuusi viikkoa. Lomauttamisen kohdalla pidempää neuvotteluaikaa sovelletaan kuitenkin vain, jos kysymys on toistaiseksi voimassa olevasta lomautuksesta tai yli 90 päivää kestävästä määräaikaisesta lomautuksesta.

Työnantaja ja henkilöstö voivat myös sopia neuvotteluaikojen lyhentämisestä. Yksinkertaisinta ja selvintä on kirjata sopimukseen yhteisymmärrys siitä, että yhteistoimintalain mukainen neuvotteluvelvollisuus on täytetty ja että työnantaja saa ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin.

Neuvottelujen sisältö

Yhteistoimintalain hengen mukaan yhteistoimintaneuvottelujen kohteena olevat asiat on käsiteltävä yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi. Neuvotteluvelvoitteen sisällön osalta ei tehdä eroa sen välillä, kuinka monen työntekijän irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista tai kuinka pitkäksi ajaksi lomauttamista työnantaja harkitsee.

Neuvottelujen aikana on käsiteltävä seuraavia yhteistoimintaneuvottelun sisältöön kuuluvia toimenpiteitä:

  • perusteet ja vaikutukset toimintasuunnitelma tai toimintaperiaatteet
  • vaihtoehdot työvoiman vähentämisen kohteena olevan henkilöpiirin rajoittamiseksi
  • muut toimenpiteet, joilla lievennetään työntekijöille aiheutuvia seurauksia.

Neuvotteluissa käsiteltäviä asioita ovat erityisesti

  • koulutus- ja uudelleensijoittamismahdollisuudet
  • työ- ja työaikajärjestelyt.

Työnantajan selvitys

Kun työnantaja on täyttänyt neuvotteluvelvoitteensa, hänen on esitettävä kohtuullisen ajan kuluessa henkilöstöryhmien edustajille yleinen selvitys yhteistoimintaneuvottelujen perusteella harkittavista päätöksistä.

Selvityksestä tulee käydä ilmi, neuvotelluista asioista riippuen, ainakin

  • irtisanottavien, lomautettavien ja osa-aikaistettavien määrät henkilöstöryhmittäin
  • lomautusten kestoajat
  • minkä ajan kuluessa työnantaja aikoo panna toimeen päätöksensä työvoiman käytön vähentämisestä.

Henkilöstöryhmän edustajan pyynnöstä työnantajan on esitettävä selvitys asianomaiseen henkilöstöryhmään kuuluville työntekijöille yhteisesti heitä koskevilta osiltaan.

Selvityksessä ei tarvitse vielä nimetä irtisanottavia tai lomautettavia työntekijöitä. Suosittelen selvityksen antamista välittömästi neuvottelujen päätyttyä.

Irtisanomisten tai lomautusten toteuttaminen

Sen jälkeen kun työnantaja on täyttänyt neuvotteluvelvoitteensa, eli YT-neuvottelujen jälkeen voidaan irtisanomiset tai lomautukset toimittaa. Varsinainen irtisanomismenettely tai lomautusmenettely tapahtuu työsopimuslain irtisanomista tai lomauttamista koskevien säännösten mukaisesti.

Sanktio yhteistoimintalain 8 luvun noudattamatta jättämisestä

Jos työnantaja on irtisanonut, lomauttanut tai osa-aikaistanut työntekijän jättäen tahallisesti tai huolimattomuudesta noudattamatta työvoiman käytön vähentämistä koskeviin neuvotteluihin liittyviä velvollisuuksia, hän on velvollinen suorittamaan työntekijälle hyvitystä. Hyvityksen enimmäismäärä on 30.000 euroa. Jos työnantajan laiminlyöntiä voidaan kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pitää vähäisenä, hyvitys voidaan jättää tuomitsematta.

On tärkeää huomata, ettei hyvityksen tuomitseminen edellytä, että työntekijälle olisi syntynyt vahinkoa. Hyvitys voidaan tuomita myös siinä tilanteessa, että työnantajalla on ollut perusteet irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen. Hyvitys on verovapaata tuloa työntekijälle.

Hyvitystä koskeva kanne on työsuhteen kestäessä nostettava tuomioistuimessa kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus hyvitykseen on syntynyt. Työsuhteen päätyttyä oikeus hyvitykseen raukeaa, jollei sitä koskevaa kannetta nosteta kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.

Työnantajan rooli on aktiivinen yhteistoimintaneuvotteluissa. Jos yrityksessäsi suunnitellaan tai käydään yt-neuvotteluja, on suositeltavaa konsultoida asiassa lakimiestä.

Liiketoimintasiirto perustettavaan tytäryhtiöön 1/2012

Liiketoimintasiirto perustettavaan tytäryhtiöön 1/2012

Tätä järjestelyä (EVL 52d §:n mukainen liiketoimintasiirto) käytetään yleensä liiketoimintakaupan esijärjestelynä, kun vanhassa yhtiössä on esimerkiksi runsaasti verotuksessa vahvistettuja tai varauksia tappiota, jotka muuten menetettäisiin. Liiketoimintakaupassa liiketoiminnan ostaja sitten ostaisi uuden yhtiön osakkeet omaisuusyhtiöltä, jonne myös luovutuksesta saatu voitto tuloutuisi.

Oikeudellinen toteutus

Jakautumisen vaihtoehtona on myös liiketoimintasiirto. Vanhasta yrityksestä voidaan erottaa liiketoiminnan jatkamisen kannalta tarkoituksenmukainen kokonaisuus myös Elinkeinoverolain (EVL) 52d §:ssä tarkoitetulla liiketoimintasiirrolla. Jakautumisen ja liiketoimintasiirron selvin ero on siinä, että jakautumisessa yhtiö pilkotetaan vanhojen omistajien omistuksessa useaksi yhtiöksi. Liiketoimintasiirrossa uuden yhtiön sen sijaan omistaa liiketoiminnan luovuttaja eli vanha yritys. Eli tässä syntyy konserni, jossa ylimääräinen varallisuus jää vanhaan yhtiöön ja liiketoiminta siirtyy tytäryhtiöön.

Liiketoimintasiirto on taloudellisesti liiketoiminnan luovutus sellaisin ehdoin, että vastikkeena saadaan uuden yrityksen osakkeita. Liiketoimintasiirto on EVL:n verohuojennuttu yritysjärjestelykeino. Normaalisti luovutuksen verokohtelusta poiketen luovutukseen sovelletaan jatkuvuuden periaatetta, eli taseen erät siirtyvät kirjanpitoarvoin uudelle yritykselle. Liiketoimintasiirrosta ei tällöin aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia kummallekaan yritykselle, vaan verotus lykkääntyy odottamaan ajankohtaa, jolloin vastaanottava yhtiö luovuttaa sille siirtyneen omaisuuden. Liiketoimintasiirrosta säädetään EVL 5d2 §:ssä seuraavasti:

”Liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö (siirtävä yhtiö) luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonaisuuteensa kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle (vastaanottava yhtiö) saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita.
Siirtävän yhtiön verotuksessa luetaan luovutetun omaisuuden veronalaiseksi luovutushinnaksi omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa.
Vastaanottavan yhtiön verotuksessa luetaan siirtyneen omaisuuden vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi vastaava määrä kuin on 2 momentin mukaisesti luettu siirtävän yhtiön veronalaiseksi luovutushinnaksi. Liiketoimintasiirron yhteydessä siirtyneet muut vähennyskelpoiset menot kuin hankintamenot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty siirtävän yhtiön verotuksessa. Siirtyneisiin varoihin kohdistuvat 5 a §:ssä tarkoitetut oikaisuerät ja siirtyneeseen toimintaan kohdistuvat varaukset luetaan vastaanottavan yhtiön verotuksessa veronalaiseksi tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu tuloksi siirtävän yhtiön verotuksessa.
Vastikkeeksi saatujen osakkeiden verotuksessa vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi luetaan siirrettyjen varojen verotuksessa vähentämättä oleva määrä vähennettynä siirtyneiden velkojen ja varausten määrällä.”

Liiketoimintasiirron edellytyksenä on, että liiketoiminta muodostaa riittävän erillisen ja omavaraisen kokonaisuuden. Menettelyn haittapuolena on, että voidaan pitää sitä, että liiketoimintasiirrossa omaisuuden siirtohinnat lukitaan kirjanpitoarvoihin ja mm.  siirtyvään liiketoimintaan liittyvä liikearvo ei kirjaudu näkyviin.

Liiketoimintakokonaisuuden käsite

Siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa siirtävässä yhtiössä liiketoimintakokonaisuus, jotta EVL 52d § soveltuu. Hallituksen esityksen (177/95) mukaan liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan yhtiön liiketoimintaan liittyviä varoja ja velkoja ja muita velvoitteita, jotka organisatorisesti muodostavat itsenäisesti toimeen tulevan taloudellisen yksikön. Säännöksen lähtökohta on, että liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus siirretään sellaisenaan. Vain siirrettävään toimintaan liittyvät varat ja velat voidaan siirtää

 

Liiketoimintasiirron edellytykset

Verottaja on julkaisussaan Yritysjärjestelyt verotuskäytännössä (3311/345/2000) linjannut yksityiskohtaisesti verotuksessa hyväksyttävän liiketoimintasiirron edellytyksiä ja mitä siihen pitää sisällyttää.

Liiketoimintasiirrossa tulee siirtää kaikki liiketoiminnan osaan kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle. Toisaalta on mahdollista olla siirtämättä esimerkiksi siirrettävän toiminnan käytössä olevat toimitilat, jos menettely palvelee konsernin kiinteistöomistuksen keskittämistä.

Liiketoimintasiirtoon sisällytettävät taseen erät

Taseen pysyvissä vastaavissa olevat liiketoimintakokonaisuuteen liittyvät varat tulee siirtää liiketoimintasiirrossa. Siirtohintana käytetään yhtiön nykyisiä kirjanpitoarvoja

Myyntisaamisten osalta noudatetaan myös pääsääntöä. Siirrettävään toimintaan liittyvät saamiset tulee siirtää (KVL 1996/39). Jos saamisten siirto ei sopimusten perusteella ole siviilioikeudellisesti mahdollista, tulee siirtävän yhtiön ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastaavat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja (KVL 1998/89).

Rahoitusomaisuutta voidaan siirtää kohtuullista käyttöpääomaa vastaava määrä. Tapauksessa KVL 1996/80 siirrettiin vajaan kuukauden käyttöpääomaa vastaava määrä. Tapauksessa KVL 1997/185 puolestaan siirrettiin rahoja ja pankkisaamisia 2-3 kuukauden käyttöpääomatarpeen mukaisesti.

Siirrettävään toimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat tulee siirtää. Oikeuskäytännön mukaan myös siirrettävään toimintaan kohdistuva osuus yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista tulee siirtää (KVL 1996/39 sekä 1996/110). Tapauksissa siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostettiin osin keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin siirtävällä yhtiöllä siirtohetkellä olevien kyseisten lainojen ehtoja. Muun selvityksen puuttuessa siirrettävän yleislainan määrä voi vastata siirrettävien varojen osuutta siirtävän yhtiön taseen loppusummasta.

Maksuunpannut kotimaan ja ulkomaan tuloverovelat tulee huomioida liiketoimintasiirrossa, jos erät liittyvät siirrettävään liiketoimintaan. Koska verovelvollinen ei voi siirtää itse velkasuhdetta vastaanottavalle yhtiölle, tulee siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde siltä osin kuin erät liittyvät siirrettävään toimintaan

Siirtyvään toimintaan liittyvän tilittämättömän arvonlisäveron osalta tulee luoda siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde.

Siirtyvään toimintaan liittyvät ostovelat tulee siirtää (KVL 1996/39).

Vastaanottavaan yhtiöön siirtyvään henkilöstöön kohdistuvista palkoista, vuosilomapalkoista ja TEL:stä muodostuvat siirtovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Siltä osin kuin itse velkasuhdetta ei voida siirtää, tulee siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde (KVL 1999/26).

Vastike liiketoimintasiirrossa

Vastikkeeksi siirrettävästä liiketoiminnasta saadaan antaa vain vastaanottavan yhtiön osakkeita. Vastikkeena ei siten saa antaa rahaa tai edes tasauseränä käyttää rahaa, eikä myöskään yhtiön haltuun hankittuja omia osakkeita saa antaa vastikkeeksi.

Vastikkeeksi saatujen osakkeiden varallisuusyhtiön verotuksessa vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi luetaan siirryttyjen varojen, omaisuus ja varat, määrä, (kirjanpitoarvo) vähennettynä siirtyneiden velkojen määrällä.

Tätä järjestelyä käytetään yleensä liiketoimintakaupan esijärjestelynä, kun vanhassa yhtiössä on esimerkiksi runsaasti verotuksessa vahvistettuja tai varauksia tappiota, jotka muuten menetettäisiin. Liiketoimintakaupassa liiketoiminnan ostaja sitten ostaisi uuden yhtiön osakkeet omaisuusyhtiöltä, jonne myös luovutuksesta saatu voitto tuloutuisi.

Sopimusten siirto

Velvoiteoikeudellisen perussäännön mukaan velkavastuun siirtämiseen vaaditaan aina velkojan suostumus. Sen vuoksi ilman velkojien suostumusta voidaan kaupassa luovuttaa vain liiketoiminta siihen liittyvä varallisuus, mutta ei velkoja tai vastuita. Velkojan suostumuksetta tehty velan siirtäminen ostajan vastattavaksi merkitsee näin ollen sitä että ostaja tulee vastuuseen velasta sekä suhteessa myyjään, että yleensä suhteessa velkojaan, mutta myyjä ei yleensä vapaudu velkavastuusta. Tämä pätee myös sopimuksiin.

Käytännössä sopimusten ja velkavastuun siirtoon tulisi aina hankkia sopimuskumppanin tai velkojan hyväksyminen.

Velat, takuut ja vastuut

Käsittääkseni yllä esitetty pätee myös annettuihin takuisiin, oli se sitten sopimusperusteinen tai esimerkiksi lakiperusteinen 10 vuoden vastuu piilevistä virheistä. Eli liiketoimintasiirron saaja voi ottaa vastatakseen takuut ja esimerkiksi suunnittelutöihin liittyvät vastuut, mutta ilman velkojan (esim. suunnittelutyön tilaajan) suostumusta tehty siirto ei vapauta liiketoiminnan myyjä vastuusta suhteessa velkojaan tai sopimuskumppaniin.

Uuden yhtiön osakkeiden arvostaminen tulevassa myynnissä

 

Vastikkeeksi saatujen osakkeiden varallisuusyhtiön verotuksessa vähennyskelpoiseksi hankintamenoksi luetaan siirrettyjen varojen, omaisuus ja varat, määrä, (kirjanpitoarvo) vähennettynä siirtyneiden velkojen määrällä.

Ennakkoratkaisun hakeminen verottajalta

Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä kannattaa laatia hakemus ja hakea verottajalta ennakkoratkaisua suunnitellun järjestelyn verotuksesta.  Järjestelyn toteuttamisen suunniteluun ja hakemuksen laatimiseen verottajalle ennakkoratkaisun saamiseksi järjestelyn verokohtelusta tulee varata noin kuukausi.

Verottajalla menee oma aikansa päätöksen antamiseen. Tähän tulee varata noin kuukausi aikaa.

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa 8/2011

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa 8/2011

Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimattoman menettelyn kiellolla suojataan elinkeinonharjoittajaa toisen elinkeinonharjoittajan käyttämiltä hylättävinä pidettäviltä menettelyiltä. Hyvän liiketavan vastaista voi olla:

 

  • kilpailijan halventaminen
  • kilpailijan jäljittely ja tämän maineen hyväksikäyttö
  • harhaanjohtava ja totuudenvastainen markkinointi
  • vertaileva markkinointi

 

Elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää sanallista, suullista, kuvallista tai muuta sellaista totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee elinkeinonharjoittajan omaa tai toisen elinkeinotoimintaa, ja joka voi vaikuttaa hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan. Sopimatonta menettelyä voi olla esimerkiksi toisen yrityksen nimen, tuotteiden tai mainosmateriaalin jäljittely. Niin ikään kiellettyä on esittää toisen elinkeinonharjoittajan mainetta halventavaa tietoa. Tuotemerkit, tavaramerkit ja iskulauseet voivat myös olla kiellon piiriin kuuluvia ilmaisuja. Edellytyksenä on, että totuudenvastainen tai harhaanjohtava tieto on tosiasiallisesti saatettu yhdenkin henkilön tietoon.

Myös markkinoinnille on asetettu tiettyjä vaatimuksia. Markkinointiaineistosta tulee selvästi olla nähtävillä sen kaupallinen luonne sekä se, kenen nimissä markkinointi toteutetaan. Vertaileva markkinointi ei ole sallittua, jos ilmaisun sisältöä ei voida näyttää toteen, markkinointiin liittyy kilpailijoiden halventamista tai se on harhaanjohtavaa. Hyvän liiketavan vastaisena markkinointina pidetään esimerkiksi ilmaisu ”alan markkinajohtaja”, jos yritystä ei voida pitää toimialansa johtavana yrityksenä. Myös markkinoinnissa käytettävät viittaukset jatkuvaan alennusmyyntiin on sopimatonta markkinointia.

Sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa voi ilmetä muullakin tavoin. Elinkeinotoiminnassa ei saa luvata arpajaisvoittoa tai muuta sattumanvaraisuuteen perustuvaa etua, jonka saaminen edellyttää hyödykkeen ostamista tai muuta vastiketta. Alennusten, kylkiäisten ja muiden etujen sekä erilaisten arvontoihin ja kilpailuihin osallistumista koskevien ehtojen on oltava yksiselitteisiä ja helposti saatavilla. Myös liikesalaisuuden, teknisen ohjeen ja teknisen esikuvan oikeudeton hankkiminen, käyttäminen ja ilmaiseminen on elinkeinotoiminnassa sopimatonta menettelyä. Kielto koskee kaikkia, hyödyntämis‐ ja ilmaisukielto myös niitä, jotka ovat saaneet salassa pidettävää aineistoa esimerkiksi työsuhteessa oikeutetusti haltuunsa. Kieltoa ei ole ajallisesti rajattu.

Jos yrittäjä kokee, että kilpailija menettelee hyvän liiketavan vastaisesti, tämän voi olla syytä reagoida tilanteeseen. Elinkeinonharjoittaja, johon sopimaton menettely kohdistuu tai jonka toimintaa menettely saattaa vahingoittaa voi viedä asian ratkaistavaksi markkinaoikeuteen tai pyytää lausuntoa Keskuskauppakamarin yhteydessä toimivalta liiketapalautakunnalta. Myös elinkeinonharjoittajien etujen valvomiseksi toimiva rekisteröity yhdistys voi saattaa asian vireille markkinatuomioistuimessa tai pyytää lausuntoa liiketapalautakunnalta.

Markkinaoikeus voi kieltää elinkeinonharjoittajaa tai erityisestä syystä tämän palveluksessa olevaa henkilöä jatkamasta tai uudistamasta sopimatonta menettelyään. Markkinaoikeus ei ole toimivaltainen tutkimaan vahingonkorvauskanteita, rikosasioita tai osapuolten välisten sopimusten tulkintaa, joiden käsittely on tarvittaessa erikseen saatettava käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Liiketapalautakunta antaa asiasta lausunnon, mutta ei voi kieltää markkinointitoimenpidettä tai muuta sopimatonta menettelyä. Tosiasiallisesti lautakunnan ratkaisuja kuitenkin noudatetaan. Elinkeinonharjoittaja voi pyytää liiketapalautakunnalta etukäteen kannanottoa myös siitä, onko esimerkiksi aiottu markkinointikampanja hyvän liiketavan mukaista.

Sopimuksen pätemättömyydestä 8/2011

Sopimuksen pätemättömyydestä 8/2011

Sopimuksen pätemättömyys johtaa lähtökohtaisesti siihen, ettei osapuolta voida velvoittaa sopimuksen mukaiseen suoritukseen. Pätemättömyydestä siis seuraa suoritusvelvollisuuden syntymättä jääminen ja samalla suoritusta vastaavan korvausvelvollisuuden estyminen, pätemättömyys oikeudellisesti katsoen estää velvoitteiden täytäntöönpanon vaatimisen oikeusteitse. Jos sopimuksen edellyttämät suoritukset on jo kokonaan tai osittain ehditty tehdä, synnyttää sopimuksen pätemättömäksi toteaminen osapuolille palautusvelvollisuuden. Voidaan myös sanoa, että tältä osin sopimuksen pätemättömäksi toteaminen vastaa sopimuksen purkamista. Joskus suoritusten palauttaminen voi olla osapuolille hankalaa tai jopa mahdotonta, näissä tapauksissa kyseeseen voi pätemättömyyden sijasta tulla hinnanalennus tai vahingonkorvaus.

Lähtökohtaisesti sopimuksen pätemättömyys tulee saattaa voimaan siihen vetoamalla ja tämä oikeus on kaikilla niillä joiden oikeuksia sopimus koskee sekä korostetusti väärinkäytösten kohteeksi joutuneella osapuolella. Pätemättömyys voi myös korjaantua, ja tämä on mahdollista tilanteissa joissa toinen osapuoli jälkikäteen hyväksyy sopimuksen itseään sitovaksi, joko nimenomaisesti tai passiivisesti.

Sopimuksia koskevat pätemättömyysperusteet voidaan jakaa korjaantumattomiin sekä korjaantumismahdollisuuden omaaviin pätemättömyysperusteisiin. Korjaantumattomia perusteita ovat muotovirheet, jotka johtuvat lakisääteisistä muotovaatimuksista, oikeustoimen hyvän tavan tai lain vastaisuus, sopimuksen valeoikeustoimiluonne sekä tiettyjen erityissäännösten vastaisuus. Suurin osa pätemättömyysperusteita on kuitenkin korjaantumiskelpoisia. Onkin huomattava, että osapuolella, jolla on oikeus vedota pätemättömyysperusteeseen, on myös mahdollisuus omasta tahdostaan jättää tämä mahdollisuus käyttämättä.

Sopimus voi olla pätemätön paitsi kokonaan, myös vain osittain. Tällainen osapätemättömyys voi monissa tapauksissa olla edullista molemmille sopimusosapuolille. Tämä tarkoittaa sitä, että osa sopimuksesta katsotaan pätemättömäksi, mutta sopimus muilta osin jätetään voimaan, kuten on sovittu. Tällöin on kuitenkin syytä sopia uudestaan niistä sopimuksen ehdoista, jotka ovat esimerkiksi pakottavan lainsäädännön vastaisina todettu pätemättömiksi.

Pätemättömyysperusteista

Pätemättömyysperusteet voidaan lähtökohtaisesti jaotella sen mukaan, johtuuko pätemättömyys sopimusosapuolista ja heidän ominaisuuksistaan, sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista vai itse sopimuksen sisällöstä.
Ensinnäkin, yksityishenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin kun henkilö on vajaavaltainen (alle 18‐vuotiaat sekä vajaavaltaiseksi julistetut), hänen toimintakelpoisuuttaan on rajoitettu tai silloin, kun täysivaltainen henkilö ei ole ymmärryskykynsä heikkouden vuoksi kyennyt riittävästi arvioimaan tekemänsä oikeustoimen merkitystä. Oikeushenkilön tekemä sopimus voi olla pätemätön silloin, kun tämän edustajalla ei ole ollut oikeustoimen tekemiseen vaadittavaa kelpoisuutta.
Tällainen edustusvallan puuttuminen on käytännössä varsin tärkeä ja huomioon otettava pätemättömyysperuste. Lisäksi pätemättömyys voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa edustajalla sinänsä on kelpoisuus sopimuksen tekemiseen, mutta hän ylittää toimivaltansa. Tällaisissa tilanteissa pätemättömyys kuitenkin edellyttää toisen osapuolen tietämystä siitä, että edustaja ylittää toimivaltansa.
Toiseksi, sopimuksen pätemättömyys voi johtua sopimuksen syntyyn liittyvistä olosuhteista. Tällaisia pätemättömyysperusteita voidaan kutsua myös väärinkäytösperusteiksi, joita koskeva sääntely ilmenee laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (oikeustoimilaki).

Pakko

Oikeustoimilaki säätää kahdesta eri pakon muodosta, törkeästä ja lievästä pakosta. Näistä törkeä pakko johtaa lähtökohtaisesti aina sopimuksen pätemättömyyteen, riippumatta siitä kuka sopimusosapuolen on kyseiseen oikeustoimeen pakottanut. Lievän pakon kohdalla pätemättömyyteen voi vedota vain sellaista sopimuskumppania vastaan, joka on itse käyttänyt pakkoa tai tiennyt sen käyttämisestä.

Törkeästä pakosta voidaan katsoa olevan kyse silloin, kun pakko on kohdistettu henkeen tai terveyteen, lievän pakon taas voidaan katsoa kohdistuvan sellaiseen intressiin, joka ei välittömästi uhkaa toisen terveyttä, kuten vapauteen, kunniaan tai omaisuuteen. Pakosta johtuvaa pätemättömyys tulee esille vain osapuolen itsensä esittämän väitteen kautta, eikä pakon aiheuttama pätemättömyys ole lopullista, vaan se voi korjaantua, jos pakotettu osapuoli antaa hyväksyntänsä sopimukselle. Lisäksi pakkoon sopimuksen pätemättömyyden perustana voi vedota vain väärinkäytöksen kohteeksi joutunut osapuoli, ei pakottaja tai pakottamisesta tiennyt osapuoli.

Petollinen viettely

Toinen oikeustoimilaista ilmenevä pätemättömyysperuste on niin kutsuttu petollinen viettely. Petollisen viettelyn voidaan katsoa tarkoittavan vilpillistä väärän tiedon antamista sekä vaikenemista sellaisista seikoista, joilla olisi merkitystä toiselle osapuolelle sekä tämä sopimukseen sitoutumiselle. Petollinen viettely tähtää siis toisen osapuolen erehdyttämiseen ja tämän erehdyksen hyväksikäyttämiseen.

Petollisen viettelyn kohdalla on kuitenkin huomattava, ettei ole kiellettyä esittää omaa suoritustaan positiivisessa valossa tai vähätellä sopimuskumppanin kannalta epäedullisia seikkoja. Virheellisen tiedon antaminen on kuitenkin aina kiellettyä. Myös petolliseen viettelyyn on osapuolen itse vedottava ja sen aiheuttama pätemättömyys voi korjaantua aivan kuten pakonkin kohdalla.

Kiskonta

Kiskomista on lain mukaan menettely, jossa osapuoli käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaa asemaa, on ottanut itselleen sellaista aineellista etua, joka on selvässä epäsuhdassa siihen, mitä hän on itse antanut. Olennaista kiskomistapauksissa on kiinnittää huomiota suoritusten keskinäiseen suhteeseen, jos näillä on ilmeinen epäsuhta, voidaan kiskomisen katsoa olevan käsillä. Kiskomiseen voi vedota vain sen kohteeksi joutunut osapuoli ja pätemättömyys voi korjaantua osapuolen hyväksynnän tai passiivisuuden perusteella.

Kunnianvastainen ja arvoton menettely

Kunnianvastainen ja arvoton menettely on pätemättömyysperusteena yleisluontoinen ja usein siihen voidaankin vedota myös yhdessä jonkun muun oikeustoimilaista ilmenevän pätemättömyysperusteen, kuten petollisen viettelyn kanssa. Lain mukaan sellaista oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen.

Tilanteita, joissa sopimuksen pätemättömyys voitaisiin perustaa kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on useita ja arviointi onkin suoritettava aina tilannekohtaisesti. Pätemättömyys voi tulla kyseeseen, jos sopimuksen päättämistapa tai sisältö poikkeaa alalla vallitsevasta käytännöstä. Näissäkin tapauksissa on kuitenkin muistettava se, ettei markkinataloudessa ole kiellettyä myydä samanlaisia tuotteita eri hinnoin / ehdoin eri asiakkaille. Myös sopimusosapuolten keskinäiselle suhteelle on annettava merkitystä arvioinnissa.

Usein kunnianvastainen ja arvoton menettely tulee pohdittavaksi tapauksissa, joissa sopimusosapuoli on erehtynyt sopimuksen olennaisista seikoista. Kysymys voi olla siitä, että toisella osapuolella on paremmat tiedot tai siitä, että toinen osapuoli erehtyy esimerkiksi kauppahinnan laskemisessa. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että erehdyksen tulee vaikuttaa pääsuoritusvelvollisuuksien tasapainoon, jotta oikeustoimeen vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta. Kuten muidenkin oikeustoimilain pätemättömyysperusteiden kohdalla, myös kunnianvastaiseen ja arvottomaan menettelyyn on loukatun osapuolen vedottava ja pätemättömyys voi korjaantua, joko osapuolen aktiivisen hyväksymisen tai passiivisuuden perusteella.

Sopimusrikkomuksista 8/2011

Sopimusrikkomuksista 8/2011

Sopimuksen perusteella sopimusosapuolille syntyy velvollisuus suorittaa se, mihin sopimuksessa on sitouduttu. Yleisesti voidaan sanoa, että sopimus sitoo osapuolia ja se on tarkoitettu pysymään voimassa sovitun ajan, sovitulla tavalla. Myyjän puolella tämä yleisesti tarkoittaa oikean tuotteen tai palvelun toimittamista oikeaan aikaan, ostajan velvollisuutena taas on kauppahinnan maksaminen sekä myötävaikuttaminen myyjän velvoitteiden täyttämiseen. Jos osapuolen suoritus ei vastaa sovittua tai tapahtuu väärään aikaan, on kyseessä tällöin usein sopimusrikkomus.

Sopimusrikkomuksen seurauksena on usein ostajan näkökulmasta virheen korjaamisen, uuden toimituksen tai hinnanalennuksen vaatiminen, sekä vahingonkorvaus ja omasta suorituksesta pidättäytyminen. Myyjällä taas on ostajan sopimusrikkomuksen seurauksena oikeus vaatia kauppahinnan maksamista sekä pidättäytyä omasta suorituksestaan. Tämän lisäksi sopimusrikkomus voi johtaa myös sopimuksen purkamiseen.

Purkaminen on kuitenkin jyrkin mahdollinen keino reagoida sopimusrikkomukseen, koska se päättää sopimuksen heti ja johtaa jo tehtyjen suoritusten palauttamiseen. Purkamismahdollisuus on käsillä vain silloin, kun toisen osapuolen sopimusrikkomus on olennainen. Yksinkertaisinta sopimusrikkomusten seurausten määrääminen ja tulkinta on silloin, kun niistä on nimenomaisesti sopimuksessa sovittu.

Suorituksen viivästyminen

Viivästys on kysymyksessä silloin, kun osapuoli ei täytä suoritusvelvollisuuttaan oikeaan aikaan. Tämä oikea‐aikaisuus on syytä määritellä osapuolten välisessä sopimuksessa, ellei tällaista määrittelyä ole tehty, voidaan katsoa, että suoritusvelvollisuus tulisi täyttää niin kutsutun kohtuullisen ajan kuluessa. Mikäli viivästys on olennainen, on toinen sopimusosapuoli oikeutettu purkamaan sopimuksen. Usein on syytä kuitenkin ennen purkamista asettaa sopimuskumppanille purku‐uhkainen lisäaika suorituksen tekemiseen.

Viivästykseen voidaan vedota senkin jälkeen, kun osapuoli on jo tehnyt suorituksensa. Tällöin on kuitenkin syytä reagoida mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun suoritus on tapahtunut, jotta oikeus vahingonkorvaukseen viivästyksen johdosta säilyisi.

Eräänä viivästyksen muotona voidaan nähdä niin kutsuttu ennakkoviivästys. Tämä ennakoitu sopimusrikkomus on käsillä silloin, osapuoli voi jo ennen suoritusajankohtaa päätellä, ettei sopimuksenmukaista suoritusta tule tapahtumaan, pohjautuen esimerkiksi tietoihin sopimuskumppanin toiminnasta tai taloudellisesta tilanteesta.

Myös ennakkoviivästyksen ollessa käsillä, voi purkamisoikeus tulla kyseeseen. On kuitenkin huomattava, että esimerkiksi kauppalaki asettaa purkuoikeuden käyttämiselle rajoituksia, eikä osapuolella ole oikeutta purkaa sopimusta, jos sopimuskumppani asettaa vakuuden suorituksensa täyttämisestä. Ennakkoviivästyksen kohdalla voidaan usein myös pidättäytyä omasta suorituksesta. Tätä ei kuitenkaan voida tulkita sopimusosapuolen omaksi viivästykseksi.

Suorituksessa oleva virhe

Laatuvirhe

Virhe suorituksessa voi ilmetä hyvin monella ja erilaisella tavalla. Usein sopimuksen kohde voi olla vioittunut fyysisesti, jolloin puhutaan laatuvirheestä. Tämän lisäksi virhe voi ilmetä oikeudellisena virheenä, tarkoittaen jonkun kolmannen oikeutta sopimuksen kohteeseen tai vallintavirheenä, jolloin lainsäädäntö tai viranomaismääräykset estävät sopimuksen kohteen käytön tavalla, josta on sopimuksessa sovittu.

Virhettä ja sen laatua arvioitaessa on ensimmäisenä kiinnitettävä huomio osapuolten väliseen sopimukseen. Virhettä arvioidaan siis lähtökohtaisesti nimenomaan sen mukaisesti, mistä alun perin on sovittu. On kuitenkin huomattava, ettei läheskään aina sopimuksen kohteesta ja sen sisällöstä ole täysin tarkasti sovittu, jolloin huomioon on otettava yleisiä virheellisyyden arvioinnissa käytettäviä periaatteita ja normeja. Muissa sopimuksissa kuin kuluttajasopimuksessa virhesääntely on usein ns. tahdonvaltaista eli sääntely jättää osapuolille paljon varaa sopimuksen kohteen virheellisyyden määrittelyyn.

Mikäli virheellisyyden kriteereistä ei ole sovittu mitään, voidaan lähteä siitä, että tavaran on sovelluttava sellaiseen käyttötarkoitukseen, joihin tällaisia tavaroita yleisesti käytetään. Lisäksi tavaran on sovelluttava myös ostajan erityistarkoituksiin, jos myyjä on ollut näistä kaupantekohetkellä tietoinen. Lisäksi sopimuksen kohteen on vastattava

myyjän ostajalle esittämää näytettä tai mallia ja olla pakattu asianmukaisesti, jos tällainen pakkaaminen on tarpeen.

Virhearvioinnin ajankohtaa mietittäessä on huomioon otettava sopimuksen suoritushetken lisäksi myös mahdolliset myöhemmät ajankohdat, jolloin virhe havaitaan. Virhevastuu voi syntyä sopimusosapuolelle joko sen vuoksi, että virhe on ollut sopimuksen kohteessa jos suoritushetkellä, mutta ilmennyt vasta myöhemmin tai tilanteessa, jossa sopimusosapuoli vastaa suorituksen laatuominaisuuksista tietyn vähimmäisajan, esimerkiksi laitteelle annetun takuun kestoajan. Takuun antaminen ei kuitenkaan ole edellytys virhevastuun syntymiselle, sillä sopimuksen kohteen on joka tapauksessa kestettävä niin sanottua tavallista käyttöä oli sille annettua myyjän puolesta takuuta tai ei.

Suorituksessa oleva virhe ei aina koske ainoastaan fyysisiä kohteita koskevia sopimuksia. Laatuvirheitä voidaan joutua punnitsemaan myös aineettomien suoritusten, kuten erilaisten palvelujen, erityisesti asiantuntijapalveluiden kohdalla.

Oikeudellinen virhe ja vallintavirhe

Sopimuksen kohteessa saattaa fyysisten laatuvirheiden lisäksi ilmetä myös oikeudellisia tai vallintavirheitä. Tällöin sopimuksen kohde on ulkoisesti moitteeton, mutta sopimusosapuoli ei kuitenkaan sopimuksen perusteella saavuta sellaista asemaa, johon hän olisi päässyt virheettömän suorituksen toteutuessa. Oikeudellisen virheen kohdalla sopimuksen kohdetta rasittaa jokin ulkopuolisen oikeus. Tämä oikeus voi olla esimerkiksi kolmannelle kuuluva omistusoikeus tai mahdollisesti myös omistuksenpidätysoikeus. On kuitenkin muistettava ettei esimerkiksi kolmannella oleva omistuksenpidätysoikeus aiheuta virhevastuuta, jos tästä oikeus on nimenomaisesti tuotu esiin sopimuksessa ja se on otettu huomioon. Jos sopimuksen mukainen suoritus tai sopimuksen kohteen käyttö estyy lainsäädännöstä tai viranomaismääräyksistä johtuvan kiellon / rajoituksen takia, on kyseessä vallintavirhe.

Irtaimen kauppa

Irtaimen kaupan piiriin voidaan katsoa kuuluvan kaikki muu omaisuus paitsi kiinteistöt ja niihin liittyvät oikeudet. Tämä siis jättää irtaimen kaupan piriin kaikenlaiset esineet sekä myös osakkeet. Suomen sisällä käytävään irtaimen kauppaan sovelletaan elinkeinoharjoittajien välillä kauppalakia, kuluttajakaupassa kuluttajansuojalakia.

Virhearviointi irtaimen omaisuuden kaupassa lähtee sen arvioinnista, poikkeaako tavara ominaisuuksiltaan siitä, mitä on sovittu. Tämän lisäksi tavaran, ollakseen virheetön, on vastattava niitä tietoja, jotka myyjä on tavarasta antanut suullisesti, kirjallisesti tai muuten markkinoinnissaan. Irtaimen kaupassa tavara on mahdollista myydä myös niin kutsutuin ”sellaisena kuin se on ehdoin”. Tällöin tavaran voidaan katsoa olevan virheellinen jos tavara ei
a) vastaa siitä annettuja tietoja,
b) myyjä on jättänyt antamatta tiedon olennaisesta seikasta, josta ostaja saattoi olettaa saavansa tiedon tai
c) tavara on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostaja on voinut hinta ynnä muut seikat huomioon ottaen edellyttää.

Sellaisena kuin se on –ehdoin myyty tuote ei siten kokonaan vapauta myyjää virhevastuusta. Jos tavaran ominaisuuksista ei ole erityisesti sovittu, tulee sen kuitenkin soveltua tarkoitukseen, johon kyseisenlaista tavaraa yleensä käytetään tai soveltua ostajan erityiseen käyttötarkoitukseen, jos myyjä on ollut tästä kaupantekohetkellä tietoinen.

Takuun merkityksestä

Takuu on tavaran valmistajan, maahantuojan tai myyjäliikkeen vapaaehtoisesti myöntämä lisäetu, jonka antaminen ei perustu lakiin. Takuulla tarkoitetaan sitä, että sen antaja sitoutuu tietyn ajanjakson aikana vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta tai sen muista ominaisuuksista. Jos tavara huonontuu takuuaikana ostajasta riippumattomasta syystä, katsotaan tavarassa olevan virhe, jonka takuun myöntäjän tulee korjata. Epäselvyystilanteissa takuun myöntäjällä on näyttövelvollisuus. Jos takuuajan myöntäminen perustuu maksuun, kysymyksessä on usein vakuutus. Tällaista suojaa ei saa kutsua takuuksi.

Kuluttajakaupassa tavaran valmistaja, maahantuoja ja myyjäliike ovat vastuussa virheestä, vaikka tavaralle ei anneta takuuta. Takuun myöntäminen ei rajoita muuta kuluttajan suojaksi säädettyä virhevastuuta, ja myyjällä säilyy vastuu tuotteen riittävästä kestoiästä takuuajan jälkeenkin. Tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja ei ole määritelty kuluttajansuojalainsäädännössä. Myyjäliikkeellä on ensisijainen vastuu tavaran virheestä, vaikka valmistaja tai maahantuoja olisi myöntänyt tuotteelle takuun, ellei liike ole ennen sopimuksen syntymistä siitä erikseen irtisanoutunut.

Perustietoa tekijänoikeudesta 8/2011

Perustietoa tekijänoikeudesta 8/2011

Tekijänoikeus voidaan määritellä oikeudeksi määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus‐ tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen. Teokset ja teoslajit joita voidaan tekijänoikeudella suojata, on lueteltu tekijänoikeuslaissa. Tekijänoikeus syntyy sille, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen. Täysin mekaanisesti tai kopioimalla synnytettyjä teoksia ei voida suojata tekijänoikeudella, vaan teoksen on ilmennettävä tekijänsä persoonallisuutta.

Suomessa teoksen luojana voi olla ainoastaan luonnollinen henkilö, ei koskaan oikeushenkilö eli yritys. Jos teos syntyy yhteistyössä usean henkilön voimin, on kyseessä yhteisteos, johon kaikilla tekijöillä on yhteisesti tekijänoikeus. Lisäksi on huomattava, että työsuhteessa syntyneen teoksen tekijänoikeuden on yleisesti katsottu kuuluvan työnantajalle. Tästä ei kuitenkaan ole varsinaista lainsäännöstä, paitsi työsuhteessa luotujen tietokoneohjelmien kohdalla. Tällöin tekijänoikeus ohjelmistoon ja siihen välittömästi liittyvään teokseen siirtyy työnantajalle.

Niinpä esimerkiksi työsopimuksessa on syytä sopia siitä, että tekijänoikeus työntekijän työsuhteessa luomiin teoksiin siirtyy työnantajalle. Yrityksen liiketoiminnassa syntyy päivittäin tekijänoikeuden suojaamia teoksia kuten muistioita, suunnitelmia, piirustuksia ja niin edelleen.

Tekijänoikeudella suojataan pääasiallisesti teoksen ns. ilmiasua. Teoksen sisältöä kuten aihetta, motiivia tai perusideaa ei sinänsä suojata, vaan kuka tahansa saa kirjoittaa kirjan samasta aiheesta kuin toinenkin. Tekijänoikeus ei Suomessa edellytä rekisteröintiä, teoksen luominen yksin riittää synnyttämään oikeuden.

Tekijänoikeuden sisältö voidaan jakaa taloudelliseen ja moraaliseen puoleen. Taloudelliset oikeudet antavat tekijälle oikeuden määrätä toiminnoista teoksensa suhteen sekä samalla kieltää muilta tietyt toiminnot koskien teostaan. Taloudelliset oikeudet voidaan jakaa oikeuteen saattaa teos yleisön saataville sekä oikeuteen valmistaa teoskappaleita.

Tekijänoikeuden moraaliseen puoleen kuuluvat ns. isyysoikeus, respektioikeus sekä luoksepääsyoikeus. Isyysoikeus velvoittaa esittämään tekijän nimen hyvän tavan mukaisesti silloin, kun hyödynnetään teoksen luomia taloudellisia oikeuksia. Respektioikeuden nojalla tekijä voi vastustaa sellaista teoksen muuttamista tai julkaisemista, joka on omiaan loukkaamaan tekijänkunniaa. Tämän tekijänkunnian loukkaus ratkaistaan aina tapauskohtaisesti ja objektiivisesti. Luoksepääsyoikeudella viitataan tekijän oikeuteen päästä näkemään ja jäljentämään aiemmin omistuksestaan luovuttamaansa teoskappaletta.

Tekijänoikeuden tuomaa yksinoikeutta on kuitenkin lainsäädännössä rajoitettu. Nämä rajoitukset löytyvät tekijänoikeuslaista.

Tekijänoikeuden perusteita

Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saamiseksi teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys eli yltää teostasoon. Suojattu teos on tekijänsä luovan työn omaperäinen tulos.

Tekijänoikeus syntyy kun teos on luotu. Tekijänoikeuden saaminen ei edellytä rekisteröintiä, ilmoitusta tai muunlaisen muotovaatimuksen täyttämistä.

Tekijänoikeus ei suojaa aihetta, ideaa, metodia, periaatetta, tietosisältöä tai juonta. Tekijänoikeus tuottaa tekijälle sekä taloudellisia että hänen henkilöönsä liittyviä oikeuksia.

Taloudelliset oikeudet

Taloudellisia oikeuksia koskevan perussäännöksen mukaan tekijällä on yksinomainen oikeus määrätä teoksen kappaleiden valmistamisesta ja teoksen saattamisesta yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus‐ tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.

Teoksen kappaleiden valmistamista on sen tallentaminen ja kopioiminen millä tahansa teknisellä menetelmällä, myös siirtäminen laitteeseen, jolla teos voidaan toisintaa. Teos saatetaan yleisön saataviin, kun

  • se välitetään yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihin sisältyy myös teoksen välittäminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana;
  • se esitetään julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle;
  • sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen; taikka
  • sitä näytetään julkisesti teknistä apuvälinettä käyttämättä.

Julkisena esittämisenä ja yleisölle välittämisenä pidetään myös esittämistä ja välittämistä ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille.

Moraaliset oikeudet

Tekijällä on myös moraalisia oikeuksia. Teosta käytettäessä tekijän nimi on ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei myöskään saa muuttaa sellaisella tavalla tai saattaa yleisön saataviin sellaisessa yhteydessä, että tämä loukkaa tekijän omalaatuisuutta tai kirjallista tai taiteellista arvoa.

Tekijänoikeuden rajoitukset

Tekijänoikeuteen on laissa tehty monia rajoituksia. Rajoitukset perustuvat sivistyksellisiin tai muihin tärkeisiin yhteiskunnallisiin syihin, mutta niitä on tehty myös käytännöllisistä syistä. Rajoitussäännökset on sijoitettu tekijänoikeuslain 2 lukuun.

Rajoitusten laajuus vaihtelee. Useimmissa tapauksissa tekijänoikeus on säädetty väistymään ja tietty teoksen käyttäminen sallitaan ilman tekijän lupaa ja korvausta maksamatta. Parissa tapauksessa sallitaan käyttäminen niin sanotun pakkolisenssisäännöksen nojalla ilman tekijän lupaa mutta korvausta vastaan.

Tärkeimmät tekijänoikeuden rajoitukset koskevat yksityiseen käyttöön tapahtuvaa kopiointia, opetustoiminnassa sekä arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa tapahtuvaa teosten käyttöä, kopiointia vammaisten tarpeisiin, myytyjen teosten edelleen myyntiä, siteeraamista, julkistettujen taideteosten käyttämistä sekä teosten käyttämistä tiedotustarkoituksiin.

Sopimuslisenssijärjestelmä

Eräissä tapauksissa, kun kysymys on lupien myöntämisestä suuren oikeudenhaltijajoukon puolesta suojatun aineiston massakäyttöön, tekijänoikeuden toimivuutta on edistetty ns. sopimuslisenssijärjestelmällä, joka pohjautuu kollektiivisiin neuvotteluihin ja sopimuksiin. Kun käyttäjän ja lukuisia suomalaisia oikeudenhaltijoita edustavan järjestön välillä on tehty sopimus, käyttäjä saa sopimuslisenssisäännöksen nojalla käyttää sellaistenkin oikeudenhaltijoiden teoksia, joita järjestö ei edusta.

Voimassaoloaika

Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Tekijänoikeus voidaan luovuttaa eräin poikkeuksin ja oikeus voi myös siirtyä perintönä, avio‐oikeuden tai testamentin nojalla sekä esimerkiksi lisenssisopimuksen välityksellä.

Lähioikeudet

Tekijänoikeuslain 5 luvussa säädetään eräistä tekijänoikeutta lähellä olevista oikeuksista, joista keskeisimmät ovat esittävän taiteilijan, äänitallenteen tuottajan, kuvatallenteen tuottajan, radio‐ ja televisioyrityksen sekä valokuvaajan oikeudet. Näitä kutsutaan yleisesti lähioikeuksiksi.

Lähioikeuksien suojakohteena ei ole teos vaan muu suoritus: teoksen esitys, äänitallenne, kuvatallenne, radio‐ ja televisiolähetyksen signaali, sekä valokuva. Lähioikeuksien suoja on tekijänoikeuden kaltainen mutta joissakin suhteissa rajoitetumpi. Näiden oikeuksien suoja‐aika on 50 vuotta ja se lasketaan esitys‐, tallentamis‐, julkaisemis‐, lähetys‐ tai valmistamisvuodesta.

Lähioikeuksiin kuuluu edellä mainittujen lisäksi myös luettelon ja tietokannan valmistajan suoja. Huomattavaa panostusta edellyttänyttä tietokantaa sekä sellaista luetteloa, taulukkoa tai muuta vastaavaa työtä, johon on yhdistelty suuri määrä tietoja, suojataan kopioimista ja yleisön saataviin saattamista vastaan. Suoja on voimassa 15 vuotta työn valmistumisvuodesta tai yleisön saataviin saattamisvuodesta.

Tekijänoikeuden loukkaaminen

Tekijänoikeuden loukkaaminen on rangaistava teko, josta voidaan tuomita joko tekijänoikeuslain 56 a §:n mukaisesti sakkoa tai vakavammissa tapauksissa rikoslain 49 luvun 1 §:n mukaisesti sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Vuoden 2006 alusta laittomien tallenteiden maahantuonti yksityiskäyttöön on ollut kiellettyä.

Luvattomasta käytöstä suoritettavasta hyvityksestä, vahingon korvaamisesta ja laittomien kappaleiden menettämisestä valtiolle on tekijänoikeuslaissa erityissäännöksiä.

Teosten tekninen suoja

Tekijänoikeuslain 5 a luvussa ovat säännökset teknisistä toimenpiteistä ja oikeuksien sähköisistä hallinnointitiedoista. Tekijänoikeuslain 50 a §:n mukaan tehokkaita teknisiä toimenpiteitä ei saa kiertää. Tehokkailla teknisillä toimenpiteillä tarkoitetaan esimerkiksi kopiosuojauksia, jotka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teosten kopioimista ja joilla tämä tavoiteltu kopiosuojaus saavutetaan. Kiertämistä on sellainen suojauksen purkaminen, jossa suojausmenetelmä tehdään tehottomaksi tai sen toimintaan vaikutetaan niin, ettei se enää toimi tarkoitetulla tavalla. Teknisten toimenpiteiden kiertämisen ohella myös tällaisen kiertämisen mahdollistavien tai helpottavien laitteiden, tuotteiden tai osien valmistaminen ja levittäminen on kielletty. Oikeuksien sähköisiä hallinnointitietoja ovat teoksen kappaleessa tai teosta välitettäessä ilmenevät tiedot, joilla tunnistetaan teos, tekijä tai oikeuksien muu haltija taikka jotka ovat tietoja teoksen käyttöehdoista. Tällaisia tietoja ei tekijänoikeuslain 50 d §:n mukaan saa poistaa tai muuttaa.

Kansainvälinen soveltaminen

Tekijänoikeuslainsäädäntöä sovelletaan Suomesta peräisin oleviin suojan kohteisiin. Suojan ulottaminen muista maista peräisin oleviin kohteisiin on järjestetty kansainvälisillä sopimuksilla.

Osakassopimuksista 3/2011

Osakassopimuksista 3/2011

Usein törmään asiakkaiden kysymykseen, kannattaisiko heidän laatia osakassopimus vai ei. Toisaalta monille ei ole selvää, mistä osakassopimuksessa voidaan sopia ja mitä niissä yleensä sovitaan. Jäljempänä käsittelen osakeyhtiön ja sen osakkaiden osakas‐sopimusta ja yleisimpiä tilanteita, joita varten osakassopimus kannattaa laatia sekä yleensä osakassopimukseen otettavia sopimusehtoja.

Miksi osakassopimus yleensä laaditaan

Osakassopimus kannattaa yleensä laatia, kun osakeyhtiössä on useampia kuin yksi osakkeenomistaja. Osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestykseen otetut määräykset eivät yleensä ole riittäviä kattamaan tai säätelemään yrityksen ja sen omistajien välisiä suhteita tai omistajien keskinäisiä suhteita. Myös ulkopuoliset rahoittajat tai (pääoma)sijoittajat edellyttävät usein rahoituksen tai pääomasijoituksen ehtona, että yhtiöllä ja sen osakkailla on osakassopimus.

Osakassopimuksella sovitaan yleensä osapuolten välisestä yhteistyöstä yhtiön hallinnoimisessa ja johtamisessa sekä liiketoiminnan harjoittamisesta ja kehittämisestä. Tämä yleensä selkeyttää sopijapuolille toisten sopijapuolten näkemyksiä siitä, mihin ollaan sitoutuneita ja miten liiketoimintaa halutaan kehittää. Osakassopimuksella pyritään yleensä myös turvaamaan yhtiön vähemmistöosakkaiden vaikutusmahdollisuuksia yhtiön toiminnassa. Osakassopimuksella ei voida kuitenkaan rajoittaa osakkaan tai yhtiön vastuuta ulkopuolisiin nähden.

Osakassopimuksen keskeiset kohdat

Alla on esitelty keskeisimpiä osakassopimusten elementtejä, joiden käyttö ja sisältö vaihtelevat merkittävästi riippuen yhtiön kehitysvaiheesta ja omistuspohjasta. Osakas‐sopimus laaditaan aina tiettyä yritystä ja sen osakkaita varten, joten alla esitettyjen kohtien lisäksi sovitaan yleensä myös muista asioista.

Sopimuksen osapuolina ovat yleensä kaikki osakkeenomistajat tai osa heistä. Myös yhtiö on syytä ottaa sopimuksen osapuoleksi, jos kaikki osakkeenomistajat ovat mukana sopimuksessa. Muutoin yhtiö ei itse tule sidotuksi sopimusjärjestelyyn, mikä voi jatkossa aiheuttaa ongelmia.

Sopimuksen päämäärä ja tavoitteet kannattaa määritellä sopimuksen alkuun sillä se auttaa erimielisyystilanteessa sopimuksen tulkinnassa. Sopimuksen liitteeksi kannattaa myös ottaa yhtiön liiketoimintasuunnitelma. Tämä selventää yhtiön liikeideaa ja sitouttaa osakkaat myös noudattamaan sitä.

Osakkeiden panttauskiellosta tulee myös ottaa määräys osakassopimukseen, jotta näin estettäisiin osakkaiden siirtyminen tarkoitetun omistajapiirin ulkopuolelle. Vaikka osakassopimuksen määräys ei sidokaan vilpittömässä mielessä olevaa panttauksen saajaa, osakkeet pantannut osakkeenomistaja syyllistyy sopimusrikkomukseen ja on näin vahingonkorvausvelvollinen aiheutuneesta vahingosta.

Yhtiön hallinnosta ja toimielinten valinnasta on syytä sopia osakassopimuksessa, sillä yhtiöjärjestyksen määräykset yleensä jättävät suurimpien osakkeenomistajien armoille yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan valinnan. Yleensä sovitaan siitä, että osakkailla on oikeus hallituspaikkaan ja sovitaan tarkemmin mihin hallituksen päätöksiin tarvitaan kaikkien osakkaiden suostumus ja mihin riittää määräenemmistö.

Päätöksenteosta yhtiön hallituksessa tai yhtiökokouksessa. Yleensä sovitaan äänioikeuden käyttämisestä ja esim. enemmistöperiaatteen tiukentamisesta ja suuremman määräenemmistön tai jopa yksimielisyyden vaatimuksesta tietyissä päätöstilanteissa. sovitaan vaikutusmahdollisuudesta avainhenkilöiden valitsemiseen ja palkkaukseen sekä kannustusjärjestelmistä.

Osakkaiden työpanos yhtiössä ja osakkaiden työpanoksestaan saama kompensaatio kannattaa sopia osakassopimuksessa, jotta kaikille sopijapuolille on selvää, ketkä työskentelevät täyspäiväisesti yhtiössä ja ketkä ovat enemmänkin sijoittajia. Usein sovitaan myös osakkaiden vastuualueet yhtiön toiminnasta. Toisaalta myös toimitusjohtajan ja hallituksen välisiä toimivaltasuhteita voidaan määritellä osakassopimuksessa osakeyhtiölain sallimissa puitteissa

Immateriaalioikeudet (IPR) ja tietotaito ja näiden siirtämisestä yritykselle kannattaa sopia esim. seuraavasti. Yhtiön toiminnan yhteydessä syntyneet tai syntyvät immateriaalioikeudet (ml. patentit, hyödyllisyysmallit, tekijänoikeudet ja muut aineettomat oikeudet) sekä tekninen osaaminen ja tietämys (taitotieto) on syntynyt ja syntyy Yhtiölle ja kaikki siihen liittyvät oikeudet säilytetään Yhtiön oikeuksina ja suojataan parhaalla mahdollisella tavalla sovellettavan lain osoittamissa rajoissa. Kaikista Yhtiön projekteista ja toimeksiannoista tulevat mahdolliset immateriaalioikeudet, joita ei ole sovittu siirrettäväksi Yhtiön asiakkaalle tulee jättää Yhtiön käyttöön ja omaisuudeksi, mikäli voimassa oleva lainsäädäntö tämän mahdollistaa. Vastaavat määräykset kannattaa ja tulee ottaa myös työsopimuksiin. Tämän kohdan sisältö vaihtelee huomattavasti yrityksen toimialan ja toiminnan mukaan.

Yhtiön rahoituksesta ja osakepääoman muutoksista sovitaan yleensä osakassopimuksessa. Aloittavien yhtiöiden ja yhtiöiden, joihin tehdään pääomasijoituksia, rahoitusjärjestelyistä sovitaan hyvinkin yksityiskohtaisesti osakassopimuksessa. Vähintään kannattaa sopia siitä, missä määrin osakkeenomistajat ovat velvollisia sijoittamaan yhtiöön pääomaa tai lainaamaan yhtiölle tai antamaan vakuuksia yhtiön puolesta.

Yhtiön varojen jakamisesta tai käyttämisestä lähipiirirahoituksena. Yleensä sovitaan varojenjaon periaatteista tai osakkaille annettavan rahoituksen, kuten osakaslainojen tai ‐vakuuksien ehdoista yms. sovitaan osakkaan vastuuttamisesta, kuten osakkaan velvollisuudesta lisäpanostuksiin (maksullinen osakeanti, vakuudet tms.), yhtiön oman pääoman tason vaarantuessa tms

Osingonjaosta ja osingonjakopolitiikasta kannattaa sopia osakassopimuksessa. Varsinkin aloittavissa yhtiöissä on tavanomaista sopia, että yhtiö ei jaa osinkona ensimmäisinä toimintavuosinaan ja että jatkossa osinkoa jaetaan tietty osuus vuotuisesta voitosta tai jaettavissa olevista voittovaroista.

Uusien osakkaiden liittymisestä yhtiöön ja ehdoista sekä menettelytavoista, joilla se on mahdollista voidaan sopia osakassopimuksessa. Mikäli osakassopimus laaditaan tilanteessa, jossa yhtiöön on liittymässä uusia osakkaita, tulee järjestelyssä ottaa huomioon uusien osakkaiden ja vanhojen osakkaiden väliset suhteet ja toisaalta molempien tahojen suhteet itse yhtiöön.

Kilpailukielto ja salassapitovelvollisuus. Yleensä osakkaat sitoutuvat olemaan kilpailematta yhtiön kanssa ja että he eivät mene osakkaaksi tai muutoin toimi yhtiön kanssa kilpailevassa yrityksessä. Salassapitositoumus yhtiöön ja sen toimintaan liittyvistä tiedoista otetaan yleensä osakassopimukseen. Nämä tulee vahvistaa sopimussakolla.

Osakkaan yhtiöstä eroaminen ja sen vaatimat menettelytavat on syytä sopia osakassopimuksessa. Yleensä rajoitetaan myös mahdollisuutta luovuttaa yhtiön osakkeita muille kuin nykyisille osakkeenomistajille.

Osakkeiden myynti. Menettelytavoista silloin, kun yhtiön osakekanta tai määräysvalta on tarkoitus siirtää ulkopuoliselle ostajalle, tulee myös sopia osakassopimuksessa. Yleensä sovitaan, että hallitus tai jotkut osakkaat voivat neuvotella yhtiön koko osakaskannan myynnistä ja jos tietty määräosa (2/3 tai 4/5 tms.) osakkaista kannattaa osakkeiden myyntiä, on muilla osakkailla myötämyyntivelvollisuus samaan osakekohtaiseen hintaan ja samoilla ehdoilla. Vastaavasti vähemmistöosakkaita turvataan yleensä myötämyyntioikeudella, eli näillä on oikeus myydä omat osakkeensa ostajalle samaan hintaan ja vastaavilla ehdoilla, kuin määräysvallan myyneillä osakkailla.

Lunastuslauseke. Osakassopimuksessa tulee aina sopia osakkeiden lunastusmenettelystä ja lunastushinnasta. Näihin järjestelyihin liittyy yleensä myös yhtiöjärjestykseen otettava lunastuslauseke ja suostumuslauseke osakkeiden hankkimiseksi sekä mahdollinen yhtiön oikeus lunastaa omia osakkeitaan. Lunastettavien osakkeiden hinta tulee määritellä selkeästi tai määritellä selkeä laskentakaava, jolla lunastushinta lasketaan. Yleensä olen suositellut menettelyä, jossa sovitaan laskentaperusteista ja erimielisyystilanteessa riippumaton KHT tilintarkastaja määrittelee hinnan annetun laskentaperusteen mukaan ja osapuolet sitoutuvat tähän tulokseen. Pelkkä käyvän arvon käyttäminen johtaa varmasti pitkälliseen riitaan.

Erimielisyyksien ratkaisumekanismit ja vahingonkorvausvelvollisuus kannattaa sopia osakassopimuksessa esimerkiksi välimiesmenettelyä noudattaen tai muulla nopealla ja ei‐julkisella menettelytavalla.

Osakassopimuksen rikkominen

Osakassopimukseen sovelletaan sopimusoikeuden yleisiä periaatteita. Tärkein niistä on sopimusvapauden periaate. Se tarkoittaa, että tällaiset sopimukset ovat lähtökohtaisesti osapuolia sitovia. Sopimuksen rikkominen merkitsee sopimusrikkomusta. Siitä saattaa puolestaan seurata vahingonkorvausvelvollisuus ja oikeus purkaa osakassopimus.

Sopimussakko. Kun esimerkiksi äänestyssopimuksen rikkomisesta mahdollisesti seuraavan vahingon määrän osoittaminen on erittäin vaikeaa, osapuolet sopivat usein sopimussakosta, joka on luonteeltaan etukäteen sovittu vahingonkorvaus. Sopimusta rikkoneen sopijapuolen on ainakin pääsääntöisesti suoritettava sovittu sopimussakko, vaikka loukattu osapuoli ei voisikaan osoittaa tarkkaa vahingon määrää. Voidaan myös sopia siitä, onko sopimussakko lopullinen korvaus vai voidaanko normaaleilla vahingonkorvausta koskevilla perusteilla vaatia sopimussakon lisäksi korvattavaksi muukin vahinko.

Sopimussakkolausekkeella pyritään tyypillisesti sopimusrikkomuksia ennalta ehkäisevään vaikutukseen, ja se toimiikin tällaisena yleensä varsin hyvin. Lausekkeesta saattaa rikkomustilanteessa kuitenkin tulla vaikeasti tulkittava riidan kohde. Riitelyn tarve voi vähentyä, jos sopimussakkolausekkeen laukeaminen edellyttää sopimusrikkomuksen olennaisuutta tai muuta kynnystä ja loukatun osapuolen tulee välittömästi huomauttaa sopimusrikkomuksesta. Tässä voidaan antaa rikkoneelle myös lyhyt määräaika korjata rikkomuksensa.

Mallisopimukset ja osakassopimuksen laatiminen

Osakassopimuksen laatimiseksi on olemassa monia mallisopimuksia, ohjeita ja tarkistuslistoja. Osakassopimukset laaditaan kuitenkin aina yksittäisen yrityksen ja sen omistajien yksilöllisiä tarpeita varten, joten mallisopimukset eivät sellaisenaan koskaan sovellu allekirjoitettaviksi.

Sen sijaan nämä ovat hyödyllisiä oikein käytettynä. Näistä näkee erilaisia vaihtoehtoja yhtiön ja osakkaiden välisten suhteiden järjestelemiseen ja ne myös auttavat sopimusta suunniteltaessa ja sopimusneuvotteluissa muistamaan, mitä kaikkea sopimuksessa tulisi huomioida. Usein osakassopimusta laadittaessa joudutaan myös muuttamaan yhtiön yhtiöjärjestystä ja sovittamaan nämä asiakirjat vastaamaan toisiaan. Osakassopimuksella sovitaan aina merkittävistä taloudellisista arvoista ja ne on yleensä tarkoitettu pitkäkestoisiksi, joten niiden laatimiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota ja käyttää ainakin sopimuksen viimeistelyssä asiantuntevan lakimiehen apua.

Immateriaalioikeudet teknologian hyödyntämisessä 11/2010

Immateriaalioikeudet teknologian hyödyntämisessä 11/2010

Yleistä

Ihmisten luovan henkisen työn tuloksilla on aina oma arvonsa. Yksi osa tästä arvosta on moraalinen arvo ja toinen taloudellinen arvo. Näitä arvoja ylläpitämään ja suojaamaan on kehittynyt aineettomia eli immateriaalioikeuksia. Immateriaalioikeuksilla ei suojata ideaa, ajatusta sinänsä, vaan sen omaperäistä ilmenemismuotoa. Immateriaalioikeudet jakaantuvat tekijänoikeuksiin ja teollisoikeuksiin. Tekijänoikeus syntyy automaattisesti, kun taas teollisoikeuksien syntymisen ehtona on yleensä oikeuden rekisteröinti viranomaisen pitämään rekisteriin. Suomessa tällainen viranomainen on Patentti‐ ja rekisterihallitus (PRH). Teollisoikeuksista merkittävimpiä ovat

‐ patenttioikeus,
‐ tavaramerkkioikeus,
‐ mallioikeus,
‐ hyödyllisyysmallioikeus ja
‐ toiminimioikeus.

Teknologian hyödyntämisessä ollaan käytännössä aina tekemisissä immateriaalioikeuksien kanssa. Usein menestyksellisen teknologiaprojektin lopputulos on innovaatio, joka on immateriaalioikeudellisesti suojattu. Immateriaalioikeudet muodostavat teknologiayritysten liiketoiminnan perustan. Sen vuoksi niihin on kiinnitettävä runsaasti huomiota ja päätettävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa niiden suojaamiseen ja käyttöön liittyvät toimintaperiaatteet. Ammattilaiset puhuvatkin erityisestä yrityksen IPR‐strategiasta (IPR = Intellectual Property Rights eli immateriaalioikeudet). Pienenkin teknologiayrityksen on syytä sisällyttää esimerkiksi liiketoimintasuunnitelmaansa IPRstrategiaa koskeva jakso, jossa kuvataan, miten yritys varmistaa immateriaalioikeuksiin liittyvien kysymysten hyvän hoidon.

Teknologiaprojekteissa merkittävimmät pohdittavat immateriaalioikeudelliset kysymykset liittyvät toisaalta taustaoikeuksien hankintaan ja toisaalta oikeuksiin projektin tuloksiin, ns. tulosoikeuksiin. Suunnittelemalla näihin osa‐alueisiin liittyvien erityiskysymysten ratkaisut mahdollisuuksien mukaan etukäteen voidaan välttää monia vakavia ongelmia. Varsinkin tulosoikeuksien käytön suunnittelu on elimellinen osa yrityksen strategista suunnittelua.

Taustaoikeuksien hankinta

Täysin uusia ideoita maailmassa syntyy hyvin harvoin. Useimmat ideat pohjautuvat johonkin, jota joku on jo ajatellut aikaisemmin. Nämä aikaisemmat ajatukset ovat monissa tapauksissa erilaisten oikeuksien suojaamia. Tällaisia oikeuksia kutsutaan taustaoikeuksiksi.

Taustaoikeudet voivat olla eri tyyppisiä immateriaalioikeuksia. Tutkimus‐ ja tuotekehitysprojektien kannalta merkityksellisimpiä oikeuksia ovat monesti aikaisemmin myönnetyt patentit. Myös taustamateriaaliin kohdistuvilla tekijänoikeuksilla saattaa olla merkitystä.

Kunkin projektin analysointivaiheessa on aiheellista ottaa selvää ja kirjata muistiin ne aikaisemmat ideat ja materiaalit, joiden pohjalta omia ideoita on tarkoitus työstää ja hyödyntää. Jo projektin analysointivaiheessa on otettava selvää, kohdistuuko näihin aikaisempiin ideoihin ja materiaaleihin joidenkin muiden tahojen oikeuksia. Varsinkin uutuustutkimus paljastaa usein, että asia on näin. Tällöin yrityksen on joko pyrittävä hankkimaan oikeus käyttää projektissaan kyseisiä oikeuksia, esimerkiksi toisen patenttia, tai muokattava omaa projektiaan siten, että toisten oikeuksien rajoittamia ideoita ja materiaaleja ei tarvita. Uutuustutkimuksesta löytyy lisätietoa mm. patentti‐ ja rekisterihallituksesta.

Taustaoikeuksien hankinta tapahtuu solmimalla sopimuksia (yleensä lisenssisopimuksia) niiden kanssa, joilla on oikeus luovuttaa kyseisiä oikeuksia. Oikeuksista joutuu tavanomaisesti maksamaan rahallisen korvauksen (rojalti).

Jos tutkimus‐ ja kehityshanke toteutetaan kahden tai useamman yrityksen yhteistyönä, on tavanomaista sopia, että projektin toteuttamisessa tarvittavat taustaoikeudet (esimerkiksi oikeus tietokoneohjelmien käyttöön tai patentoituun keksintöön) annetaan yhteistyökumppaneiden käyttöön korvauksetta edellyttäen, että myös projektin tulosten hyödyntämisessä päästään kaikkia tyydyttävään lopputulokseen. Näitäkin seikkoja on tarpeellista pohtia jo hankkeen alkuvaiheessa.

EU‐rahoitteisissa hankkeissa edellytetään, että tausta‐ ja tulosoikeuksien käytöstä hankkeessa sovitaan tietyllä tavalla. Tällä viranomaiset tavoittelevat sitä, että T&Kprojektin yhteydessä osallistujat sitoutuvat jakamaan keskenään tietojaan, siis siirtämään teknologista tietoa hankkeen puitteissa osallistujalta toiselle.

Projektin tulosten jakaminen, juridinen suunnittelu

Tutkimus‐ ja kehitysprojekteissa on aina tarkoitus saada jonkinlaisia tuloksia aikaan. Yritykset tavoittelevat tavanomaisesti kaupalliseen hyödyntämiseen sopivaa uutta tuotetta tms. Projektiin mahdollisesti osallistuvat tutkimuslaitokset ja oppilaitokset tavoittelevat niille asetettujen yleisten tavoitteiden, kuten tieteen, tutkimuksen ja kehitystoiminnan edistämisen, täyttämistä. Tämä voi tapahtua varsinkin erilaisia tieteellisiä julkaisuja ja opinnäytetöitä tuottamalla.

Projektiin osallistuvien tahojen intressit suhteessa projektilla tavoiteltaviin tuloksiin saattavat poiketa toisistaan ja mennä ristikkäin. Kun kuitenkin tavoiteltavat tulokset ovat syy projektin aloittamiseen, on syytä pyrkiä sopimaan selkeästi tulosten jakaantumisesta osallistujien kesken siten, että kaikkien edut tulevat kohtuullisella tavalla huomioonotetuiksi. Tulosten hyödyntämiseen liittyvistä keskeisistä asioista on aina pyrittävä sopimaan jo projektin alussa. Näissä neuvotteluissa on parhaassa asemassa yritys, joka on etukäteen suunnitellut mahdollisimman hyvin, miten se käytännössä tahtoo hyödyntää projektin tuloksia.

Asiaan on syytä paneutua, vaikka yritys tekisi tutkimus‐ ja kehitystyötä omin päinsä, ilman yhteistyökumppaneita. Tällöinkin yrityksen sisällä selvitettävä, saako projektiin osallistuva henkilöstö oikeuksia syntyviin tuloksiin vai siirtyvätkö kaikki oikeudet yritykselle. T&K‐hankkeita toteuttavan yrityksen on käytännössä tarpeen kehittää johdonmukainen toimintatapa työsuhdekeksintöjen osalta. Kun pelisäännöt on ennalta sovittu yrityksen sisällä esimerkiksi työsopimukseen sisältyvän vakioehdon mukaisiksi, vältytään monilta turhilta sotkuilta ja kiistoilta.

Yrityksen tavoitteena on luonnollisesti saada mahdollisimman laajat oikeudet tuloksien hyödyntämiseen. Lisäksi toiveena on usein, että tulokset eivät tulisi kilpailijoiden tietoon saati sitten julkisuuteen. Kehitystyön tulosten jakautuminen eri yritysten kesken voi myös edellyttää sovittelua. Tutkimuslaitokset ja oppilaitokset ovat usein kiinnostuneet toisaalta lisärahoituksesta työlleen ja toisaalta mahdollisuudesta julkaisuihin ja opinnäytetöihin.

Muita juridisessa suunnittelussa pohdittavia asioita ovat ainakin projektin eri osapuolten tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet projektin toteuttamisen aikana ja jälkeen, erityisesti eri osapuolten vastuu projektin seurauksena syntyvistä kustannuksista ja muista velvollisuuksista muita osapuolisia ja ulkopuolisia kohtaan.

IPR-oikeuksien kaupallistaminen 11/2010

IPR-oikeuksien kaupallistaminen 11/2010

Yleistä

Yritystoiminnan ensisijainen tarkoitus on tuottaa rahassa mitattavaa tulosta. Tavoitteita voi tosin olla monia muitakin. Rahassa mitattavaa tulosta syntyy sillä, että yrityksen tuottamia tavaroita tai palveluita myydään asiakkaille käypää korvausta vastaan. Tätä varten yrityksen tuottamat hyödykkeet on ensin pitänyt muuttaa kaupallisesti hyödynnettäviksi eli ne on tullut kaupallistaa. Tämä voi tapahtua toisaalta tuotteistamalla ja toisaalta erilaisin juridisin keinoin. Seuraavassa keskitytään lähinnä tutkimus‐ ja kehitystoiminnan tulosten kaupallistamisen juridiikkaan, mutta sama perusasetelma toimii myös muunlaisessa kaupallistamisessa.

Yritystoiminnan piirissä tehtyjen tutkimus‐ ja kehitysprojektien tulosten kaupallistamisen tavasta on hyvä olla jonkinlainen käsitys jo ennen projektin käynnistymistä. Tarkat menettelytavatkin saatetaan sopia jo esimerkiksi konsortiosopimuksessa. Aina ei voi kuitenkaan tietää parasta menettelytapaa etukäteen, ja saavutettavat tuloksetkin voivat poiketa merkittävästi suunnitellusta. Muutoinkaan kaikkea ei voi tai kannata sopia liian aikaisessa vaiheessa. Siksi kaupallistamisvaiheessa tarvitaan yleensä uusia sopimuksia. On kuitenkin syytä korostaa, että tulosten kaupallistaminen ei kuitenkaan ole tutkimus‐ ja kehitysprojektista kokonaan erillinen kysymys. Jos projektia aloitettaessa ei ole sovittu riittävän täsmällisesti esimerkiksi siitä, kuka saa tuloksiin omistusoikeuden ja kuka esimerkiksi rajoittamattoman käyttöoikeuden, saattaa tulosten kaupallistaminen olla eri tahojen ristiriitaisten tavoitteiden vuoksi vaikeaa.

Vaihtoehtoisia kaupallistamistapoja

Projektin tulosten kaupallistaminen voi tapahtua monella eri tavalla. Sen voi tehdä kokonaisuudessaan itse esimerkiksi valmistamalla patentoitua tuotetta ja markkinoimalla sen suoraan asiakkaille. Kaupallistamisen voi myös antaa joko osittain tai kokonaisuudessaan toisten tehtäväksi. Kaikissa näissä eri toimintavaihtoehdoissa tarvitaan erilaisia sopimuksia.

Projektin tuloksena syntynyttä hyödykettä voidaan tuottaa itse. Tällöin sen markkinointi voidaan myös hoitaa itse, tai käyttää agentteja ja/tai jälleenmyyjiä. Jälleenmyyntisopimus eroaa agenttisopimuksesta juridisesti siinä, miten jälleenmyyjä ja agentti myyvät kyseessä olevaa tavaraa tai palvelua eteenpäin. Agentin ja jälleenmyyjän juridinen ero on siinä, että agentti solmii sopimukset ostajan kanssa päämiehensä eli esimerkiksi hyödykkeen tuottajan nimissä. Näin myyntisopimuksen osapuoliksi tulevat tuottaja ja ostaja. Jälleenmyyjä taas solmii sopimukset omissa nimissään, eli myyntisopimuksen osapuoliksi tulevat jälleenmyyjä ja ostaja.

Tavarakaupassa tämä tarkoittaa yksinkertaistaen siis sitä, että jälleenmyynnissä jälleenmyyjä omistaa myymänsä tavaran, kun taas agentista ei missään vaiheessa tule tavaran omistajaa sen siirtyessä ostajalle edelliseltä omistajalta. Kun kyseessä on yksinmyyntioikeus, on tarkoituksena antaa myyjälle yksinoikeus myydä sovittua tavaraa tai palvelua sopimusalueella. Sillä, kuka myytävän tavaran omistaa, on merkitystä mm. jaettaessa myyntiin tai myymättä jäämiseen liittyviä kaupallisia ja juridisia riskejä. Tavaran omistukseensa ottava jälleenmyyjä ottaa suuremman riskin, joskin riskin tarkkaan jakautumiseen voidaan vaikuttaa käytettävän sopimuksen määräyksillä.

Sekä agenttia että jälleenmyyjää käytettäessä tarvitaan lisäksi sopimus tuottajan ja agentin tai jälleenmyyjän välillä. Tässä sopimuksessa määritellään tuottajan ja agentin tai jälleenmyyjän tehtävät, oikeudet, velvollisuudet ja varsinkin oikeudet maksuihin ja korvauksiin.

Sopimuksen merkitys ratkeaa sen sisällön perusteella. Sopimuksen pelkkä kutsuminen jälleenmyyntisopimukseksi ei tee siitä jälleenmyyntisopimusta, mikäli sopimuksen sisältö vastaa kuitenkin agenttisopimusta.

Kaupallistaminen kokonaisuudessaan tai jotkin sen osat voidaan myös antaa muiden tehtäväksi tai tehdä yhteistyössä muiden kanssa. Projektin tulokset voidaan myydä eteenpäin, niihin voidaan antaa käyttöoikeus korvausta vastaan, tulosten hyödyntämiseen voidaan perustaa yhteisyritys, tuloksien perusteella syntyneet tuotteet voidaan valmistaa itse ja saattaa markkinoille toisen yrityksen tuotteiden osana tai ohessa ym. Kaikissa tapauksissa tarvitaan omat sopimukset. Tulosten myyntiin tarvitaan myyntisopimus, käyttöoikeuden tai muun oikeuden antamiseen lisenssisopimus, yhteistyöhön toisen yrityksen tuotevalikoiman yhteydessä tai ohella OEM‐sopimus, yhteisyrityksen perustamiseen konsortiosopimus, joint venture ‐sopimus, yhtiön perustamissopimus tai jokin muu sopimus halutun toimintamuodon mukaan.

Varsin tavanomaisia ovat erilaisia käyttöoikeuksia antavat lisenssisopimukset. Niiden sisältö vaihtelee mm. sen mukaan, onko lisensoitava tietämys suojattu/suojattavissa joko tekijänoikeuden tai rekisteröinnin (patentti ym.) perusteella vai ei.

Kun juridisessa ja kaupallisessa suunnittelussa todetut asiat on saatu selvitettyä, tulee laatia niiden mukaan tarvittavat sopimukset. Sopimuksiin tulee sisällyttää ainakin juridisessa suunnittelussa päätetyt asiat, sekä riittävän kattavasti muu suunniteltu. Näin pyritään estämään muutoin syntyviä ongelmia.

Sopimusten laadinta on tarkkuutta ja asiantuntemusta vaativaa työtä. Suomalainen, eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettaa monenlaisia rajoituksia sille, mistä voidaan sopia, millä tavoin voidaan sopia, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa siitä, jos jotakin asiaa ei ole sovittu laisinkaan. Tästä syystä sopimuksia laadittaessa on usein aiheellista käyttää apuna siihen erityistä koulutusta saaneita ja kokemusta omaavia henkilöitä eli lakimiehiä. Nyrkkisääntö on, että mitä merkittävämmästä hankkeesta yrityksen kannalta on kysymys, sen todennäköisemmin asiantuntijan käyttö on tarpeellista.

Mallisopimuksista ja vakioehdoista 11/2010

Mallisopimuksista ja vakioehdoista 11/2010

Sopimusten laadinta on tarkkuutta ja asiantuntemusta vaativaa työtä. Suomalainen, Eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettaa monenlaisia rajoituksia sille, mistä asioista voidaan sopia, millä tavoin niistä voidaan sopia, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa siitä, jos jotakin asiaa ei ole sovittu laisinkaan. Sopimuksia voidaan tulkita sopimustekstin kirjaimen perusteella tai arvioiden sitä, mitä sopijoiden katsotaan tarkoittaneen sopimuksellaan.

Sekä vakioehtoihin että mallisopimuksiin liittyy useita ongelmia. Ne on yleensä laadittu jonkin osapuolen näkökulmaa erityisesti ajatellen. Tällöin sopimusteksti on muotoiltu kyseisen osapuolen kannalta edulliseksi ja taas vastaavasti muiden osapuolten kannalta mahdollisesti vähemmän edulliseksi. Siksi on aina syytä kiinnittää huomiota siihen, kuka vakioehdot tai mallisopimuksen on laatinut ja mihin tarkoitukseen. Laatijasta voi pyrkiä päättelemään, kenen kannalta edulliseksi sopimusehdot on pyritty laatimaan.

Vakioehdot

Tavanomaista on osapuolten välillä sopimusta kirjattaessa viitata sopimuksessa joihinkin vakioehtoihin osana sopimusta: ”Tähän sopimukseen sovelletaan…” tai muulla vastaavalla tavalla. Tällöin sopimuksessa mainituista vakioehdoista tulee osa sopimusta osapuolten välillä.

Vakioehdot ovat jonkin yrityksen omaan käyttöönsä tai järjestön jäsentensä tai yleiseen käyttöön laatimia sopimustekstejä. Niissä on pyritty laatimaan usein toistuviin sopimuksiin yleispätevät ehdot, joita tarvittaessa muutetaan tai täydennetään osapuolten välillä neuvotellulla sopimusasiakirjalla.

Vakioehtoja on aiheellista käyttää lähinnä usein toistuvissa, standardimaisissa sopimuksissa. Sopimuksia laadittaessa on usein turvallisinta käyttää apuna siihen erityistä koulutusta saaneita ja kokemusta omaavia henkilöitä eli lakimiehiä. Nyrkkisääntö on, että mitä merkittävämmästä hankkeesta yrityksen kannalta on kysymys, sen todennäköisemmin asiantuntijan käyttö on tarpeellista.

Laajimmin asiakkaani ovat käyttäneet IT2000 sopimusehtoja, joista tänä vuonna julkaistiin uudet IT2010 sopimusehdot sekä Konsulttitoiminnan Yleiset Sopimusehdot KSE 1995.

IT2010 sopimusehtoja voidaan mielestäni hyvin käyttää sopimisen pohjana IT‐alan palvelu‐ ja ohjelmisto sekä järjestelmätoimituksista sovittaessa. Sekä IT‐toimittajayrityksiä että niiden asiakkaita edustavien järjestöjen yhdessä laatimat sopimusehdot ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluille. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset toimitukset ja palvelut eroavat merkittävästi toisistaan. IT2010 ehdot eivät välttämättä kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin sopimuksiin ja niistä voi ja eräissä tapauksissa pitääkin poiketa.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään esim. IT2010 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista toimituksen keskeisistä ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Konsulttitoiminnan Yleiset Sopimusehdot KSE1995 ovat hyvin ”konsulttiystävällisesti” laadittu ja siten konsultit pyrkivät mahdollisimman usein saamaan ne sopimuksen osaksi. Jos olet myymässä konsulttina tai suunnittelijana palveluitasi niin nämä kannattaa yrittää saada sopimuksen osaksi. Toisaalta, jos olet ostamassa palveluita, niin silloin kannattaa käydä huolella läpi KSE 1995 ehdot ainakin viivästysseuraamusten ja vahingonkorvausrajoitusten osalta ja katsoa pitääkö näistä ehdoista poiketa sopimuksessa.

Lisäksi julkisen sektorin toimijat vaativat yleensä omien toimitusehtojensa (esim. JHS2007) käyttämistä. Myös jotkut suuryritykset ovat suhtautuneet kielteisesti IT2000 ehtojen ja KSE 1995 ehtojen käyttämiseen. Nämä poikkeukset eivät kuitenkaan vähennä näiden ehtojen käyttökelpoisuutta.

Mallisopimuksista

Mallisopimus on jonkin tahon laatima esimerkkisopimus. Mallisopimuksia käytetään usein pohjana kirjoitettaessa yksilöllisesti suunniteltuja ja neuvoteltuja sopimuksia. Mallisopimuksia löytyy erilaisista asiakirjamallikokoelmista, etujärjestöiltä, neuvontaorganisaatioilta ym. Internetistäkin saattaa löytyä mallisopimuksia, joiden alkuperästä on joskus vaikeaa saada selkoa.

Muistilista on tyypillisesti lista tärkeimmistä sopimukseen sisällytettävistä asioista. Tällaista muistilistaa voi verrata mallisopimuksen eri kohtien otsikoiden listaan.

Valmiiden sopimusehtojen käyttäminen saattaakin aiheuttaa ongelmia. Ne on tavanomaisesti tehty standarditilanteisiin, jolloin niissä ei oteta huomioon kunkin yksittäistapauksen erityisongelmia. Yksittäistapauksissa käytettyihin sopimusehtoihin perustuvat mallisopimukset puolestaan saattavat sisältää erityisehtoja, jotka eivät laisinkaan sovellu käytettäväksi joissakin muissa yhteyksissä. Valmiiden mallisopimusten käyttö itse laadittujen sopimusten pohjana saattaa näistä syistä johtuen olla monesti jopa vaarallista.

Edes itselle läheisen tahon laatimiin sopimusehtoihin ei kuitenkaan ole syytä luottaa sokeasti. Niiden soveltuvuus kulloinkin kyseessä olevaan erityistapaukseen voi olla puutteellinen. Nyrkkisääntö on, että mallisopimus ei sinänsä kelpaa allekirjoitettavaksi. Yleensä sopimuksentekotilanteeseen liittyy aina erityisseikkoja, jotka on otettava sopimuksessa huomioon.

Hyödyllisimmillään mallisopimukset ovat silloin, kun ne on laadittu yrityksen omiin tarpeisiin huomioiden sen toimintaan ja tavoitteisiin liittyvät yksityiskohdat. Tähän ei varsinkaan pk‐yrityksillä kuitenkaan ole useinkaan varaa.

Mallisopimuksen suurin hyöty on, että se tarjoaa lähtökohdan neuvotteluille ja toimii muistilistana siitä, mistä asioista olisi sovittava. Mallisopimuksia ja muistilistoja voi käyttää erityisesti muistin tukena sopimuksessa sovittavia asioita suunniteltaessa ja neuvoteltaessa sekä esimerkkeinä neuvottelun mahdollisesta lopputuloksesta.

Teknologiajuridiikan sanastoa 11/2010

Teknologiajuridiikan sanastoa 11/2010

Agenttisopimus: Agenttisopimuksessa sovitaan tavasta, jolla myytävän tavaran tai palvelun asiakkaalle myyvä taho toimii. Siinä myyvä taho eli agentti solmii myyntisopimukset ostajien kanssa päämiehen eli agenttisopimuksen toisen osapuolen nimissä. Tavarakaupassa tämä tarkoittaa yksinkertaistaen siis sitä, että agentista ei missään vaiheessa tule tavaran omistajaa sen siirtyessä ostajalle edelliseltä omistajalta.

Immateriaalioikeudet: Aineettomat oikeudet eli immateriaalioikeudet (englanniksi intellectual property rights, IPR) ovat oikeuksia ihmisten luovan henkisen työn tuloksien omaperäisiin ilmenemismuotoihin. Ne jakaantuvat tekijänoikeuteen ja teollisoikeuksiin. Teollisoikeuksista taloudellisesti tärkeimpiä ovat patenttioikeus, mallioikeus, hyödyllisyysmallioikeus, tavaramerkkioikeus ja toiminimioikeus.

Joint venture: Joint venture eli yhteisyritys tarkoittaa kahden tai useamman yrityksen yhteistä, yhteiseen lukuun toimivaa erityistä yritystä, joka on perustettu jatkuvaksi tarkoitettua toimintaa varten. Joissakin tapauksissa tosin joint venture –termiä saatetaan käyttää myös konsortioista.

Jälleenmyyntisopimus: Jälleenmyyntisopimuksessa sovitaan sopimuksen kohteena olevan tavaran tai palvelun myyntitavasta. Jälleenmyyntisopimuksessa jälleenmyyjä solmii myyntisopimukset ostajien kanssa omissa nimissään. Tavarakaupassa tämä tarkoittaa yksinkertaistaen siis sitä, että jälleenmyynnissä jälleenmyyjä omistaa myymänsä tavaran.

Know how: know how eli tietotaito tarkoittaa jonkin asian valmistamiseen tarpeellista tietämystä, mukaan lukien keksinnöt ja tekniset menetelmät. Know howsta puhutaan erityisesti silloin, kun kyseessä oleva tietämys on sellaista, että se ei saa eikä voi saada suojaa immateriaalioikeudellisesti. Know how –lisenssisopimuksella lisenssinsaaja saa oikeuden hyödyntää know howta.

Konsortio: Konsortio on yritysten jonkin erityisen, tilapäisen hankkeen toteuttamista varten muodostama projektiorganisaatio. Konsortio voi olla juridiselta muodoltaan tilapäinen työyhteenliittymä. Suurissa projekteissa se voi olla myös yhtiö, kuten avoin yhtiö tai osakeyhtiö. Projektin tarkoitus on tyypillisesti yhteisen tutkimus- ja tuotekehittelyhankkeen toteuttaminen tai yhteisesti toteutettava toimitus. Konsortiosopimus solmitaan sopimuksen osapuolten yhdessä toteuttaman projektin puitteiden ja hallinnon määrittelemiseksi.

Käyttöoikeus: Käyttöoikeus, englanniksi access right, tarkoittaa rajattua hyödyntämisoikeutta johonkin oikeudellisesti suojattuun asiaan, kuten esimerkiksi tekijänoikeuden suojaamaan teokseen. Käyttöoikeuden tarkka sisältö riippuu siitä, mitä osapuolten kesken on kussakin yksittäistapauksessa sovittu.

Lisenssisopimus: Lisenssisopimuksessa jonkin asian oikeudenomistaja antaa toiselle eli lisenssinsaajalle oikeuksia lisensoitavan asian hyödyntämiseen sovitulla tavalla. Tyypillisiä lisensoinnin kohteita ovat patentit, tekijänoikeus ja know how. Tavanomaisesti oikeudesta maksetaan korvaus. Korvaus voi olla kertakorvaus, toistuva korvaus, osuus lisenssinsaajan saamasta hyödystä eli rojalti tai näiden yhdistelmä. Tavallisesti luovutettava oikeus on laadultaan käyttöoikeus. Oikeuksien omistaja voimyös myydä kaikki oikeutensa, jolloin ei ole kysymys lisensoinnista vaan oikeuksien kaupasta.

Mallisopimus: Mallisopimus on jonkin tahon laatima esimerkkisopimus. Mallisopimuksia käytetään usein pohjana kirjoitettaessa yksilöllisesti suunniteltuja ja neuvoteltuja sopimuksia. Mallisopimuksia löytyy erilaisista asiakirjamallikokoelmista, etujärjestöiltä, neuvontaorganisaatioilta ym. Mallisopimuksia on suositeltavaa käyttää lähinnä muistin tukena sopimuksessa sovittavia asioita suunniteltaessa ja neuvoteltaessa sekä esimerkkeinä neuvottelun mahdollisesta lopputuloksesta.

Muistilista: Muistilista on tyypillisesti lista tärkeimmistä sopimukseen sisällytettävistä asioista. Tällaista muistilistaa voi verrata mallisopimuksen eri kohtien otsikoiden listaan.

OEM‐sopimus: Nimitystä OEM‐ (original equipment manufacturer) sopimus käytetään yleensä sopimuksesta, jossa kaksi yritystä sopii joko a) ostajan omiin tuotteisiin liitettävän osatuotteen alihankinnasta, b) ostajan myymään kokonaisuuteen liitettävän yksittäisen oheislaitteen valmistuksesta, tai c) ostajan omalla tavaramerkillään eteenpäin (jälleen‐)myymän tuotteen sopimusvalmistuksesta. OEMsopimuksille on tavanomaista, että lopputuote tai kokonaisuus myydään ostajan tavaramerkillä ja nimellä. Valmistajan nimi ei välttämättä tule lainkaan lopputuotteen tai kokonaisuuden ostajan tietoon. OEM‐sopimuksia solmitaan tyypillisesti suuren, laajoja kokonaisuuksia tai laajaa tuotesarjaa valmistavan ja/tai markkinoivan yrityksen sekä pienemmän yrityksen välillä. Tällöin pienellä yrityksellä on mahdollisuus saada tuotteitaan markkinoille käyttäen hyväksi suuren ja/tai maineikkaan yrityksen markkinakanavia.

Patentti: Patentti on patenttioikeuden rekisteröimällä saatu yksinoikeus ammattimaisesti hyödynnettävissä olevan keksinnön hyödyntämiseen. Keksinnöksi ei katsota pelkästään löytöä, tieteellistä teoriaa tai matemaattista menetelmää, taiteellista luomusta, suunnitelmaa, sääntöä tai menetelmää älyllistä toimintaa, peliä tai liiketoimintaa varten, tietokoneohjelmaa eikä tietojen esittämistä. Patentoitavan keksinnön tulee olla uusi ja erota olennaisesti aikaisemmin tunnetusta.

Rojalti: Rojalti on rahakorvaus, jonka jonkin oikeuden hyödyntäjä maksaa hyödynnetyn oikeuden omistajalle. Rojaltin määrä lasketaan suhteellisena osuutena hyödyntäjän kyseisen oikeuden avulla saamasta rahatuotosta. Rojaltin maksaminen perustuu yleensä sopimukseen oikeuden omistajan ja oikeuden hyödyntäjän välillä. Tyypillisiä tällaisia sopimuksia ovat mm. erilaiset lisenssisopimukset.

Sopimus: Sopimus on sen osapuolten välinen, sitova tahdonilmaisu. Se aiheuttaa osapuolille oikeuksia ja velvollisuuksia. Sopimuksen on perinteisesti katsottu muodostuvan kahdesta tahdonilmaisusta, tarjouksesta ja siihen annetusta myöntävästä vastauksesta. Joidenkin näkemysten mukaan sopimuksen voi katsoa syntyvän myös vähitellen, neuvotteluprosessin tuloksena tai seurauksena sopimuksen välittömästi perustavista tosiseikoista. Viimeksimainittu liittyy mm. automaattisen laitteen välityksellä tehtyihin sopimuksiin. Sopimus voi olla kirjallinen tai suullinen. Oikeustieteessä tunnetaan myös muita sopimuksen muotoja.

Taustaoikeudet: Taustaoikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia tutkimus‐ ja kehitysprojektin lähdeaineistoon (background). Taustaoikeudet voivat olla eri tyyppisiä immateriaalioikeuksia. Tutkimus‐ ja kehitysprojektien kannalta merkityksellisimpiä oikeuksia ovat monesti aikaisemmin myönnetyt patentit. Myös lähdeaineistoon kohdistuvilla tekijänoikeuksilla saattaa olla merkitystä. Projektin toteutuksessa tarpeellisten taustaoikeuksien hankinta tapahtuu solmimalla sopimuksia (yleensä lisenssisopimuksia) niiden kanssa, joilla on oikeus luovuttaa kyseisiä oikeuksia tai sopimalla asiasta konsortiosopimuksessa konsortion jäsenten kesken. Oikeuksista joutu yleensä maksamaan rahallisen korvauksen (rojaltin). Konsortiosopimuksissa tosin sovitaan usein tarpeellisten taustaoikeuksien antamisesta maksutta toisten osapuolten käyttöön.

Tulosoikeudet: Tulosoikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia projektin tulosaineistoon (foreground). Tulosoikeudet voivat olla eri tyyppisiä immateriaalioikeuksia. Erityishuomiota on aiheellista kiinnittää siihen, miten tulosoikeudet jakautuvat projektin osapuolien välillä tasapuolisesti. Asiasta on syytä sopia osapuolten kesken.

Tekijänoikeus: Tekijänoikeus on yksinomainen oikeus teoksen hyödyntämiseen. Teoksia ovat muodoltaan itsenäiset ja omaperäiset kirjalliset ja taiteelliset teokset. Teoksia voivat olla mm. kirjoitukset, kuvat, taideteolliset tuotteet ja tietokoneohjelmat.

‐ Vakioehdot: Vakioehdot ovat jonkin yrityksen omaan käyttöönsä tai järjestön jäsentensä tai yleiseen käyttöön laatimia sopimusehtojen kokoelmia. Niissä on pyritty laatimaan usein toistuviin sopimuksiin yleispätevät ehdot, joita tarvittaessa muutetaan tai täydennetään osapuolten välillä neuvotellulla sopimusasiakirjalla. Vakioehdot sekä mahdolliset yksilöllisesti neuvotellut lisäykset muodostavat yhdessä vakiosopimuksen. Tavanomaista on osapuolten välillä sopimusta kirjattaessa viitata sopimuksessa joihinkin vakioehtoihin osana sopimusta: ”Tähän sopimukseen sovelletaan…” tai muulla vastaavalla tavalla. Tällöin sopimuksessa mainituista vakioehdoista tulee osa sopimusta osapuolten välillä. Sisällöltään ankaria ja yllättäviä vakioehtoja tulee sopimustekstissä korostaa, jotta niiden sitovuus olisi kiistaton.

Välimiesoikeus: Välimiesoikeus on yksittäistä riita‐asiaa ratkaisemaan nimetty, yhdestä tai useammasta välimiehestä koostuva kokoonpano. Välimiesoikeutta voidaan käyttää riidan ratkaisussa osapuolten välisellä sopimuksella joko riidan jo synnyttyä. Sen käyttämisestä mahdollisten tulevien riitojen ratkaisussa voidaan sopia jo esim. jotakin sopimusta vasta solmittaessa, sopimukseen liitettävällä maininnalla. Välimiesoikeus ei ole varsinainen tuomioistuin, mutta pääsääntöisesti sen ratkaisut sitovat riidan osapuolia juridisesti. Mikäli välimiesoikeuden käytöstä on sitovasti sovittu, tuomioistuin ei enää voi ratkaista riitaa. Välimiesoikeus on tuomioistuinta usein merkittävästi nopeampi, sitä käytettäessä asia pysyy usein varmemmin poissa julkisuudesta ja välimiesten oikea valinta voi taata ratkaisijoiden asiantuntemuksen suhteessa riidan aiheeseen.

Osakeyhtiön purkamisesta ja sen verotuksesta 8/2010

Osakeyhtiön purkamisesta ja sen verotuksesta 8/2010

Yrittäjän lopettaessa liiketoimintansa vapaaehtoisesta, hän yleensä pyrkii myymään yrityksensä. Usein ostaja haluaa kuitenkin ostaa vain liiketoiminnan, jolloin yrittäjälle jää jäljelle yleensä vanha osakeyhtiö, jossa suurimpana varallisuuseränä on liiketoiminnan luovutuksesta saatu kauppahinta. Joskus liiketoiminta on myös niin yrittäjään henkilönä sitoutunutta, että sille ei luontevasti löydy ostajaa. Tällöin liiketoiminnan myyneet tai lopettaneet yrittäjät joutuvat päättämään, mitä tehdä jäljelle jääneelle osakeyhtiölle, ja toisaalta miettimään kuinka kauppahinnan saisi osakeyhtiöstä mahdollisimman kevyesti verotettuna nostettua yrittäjälle. Jos yrittäjällä ei ole tarvetta saada kauppahintaa välittömästi henkilökohtaiseen käyttöönsä, hän voi pitää osakeyhtiön ”säästöporsaanaan” ja käyttää sitä omana sijoitusyhtiönään ja nostaa sieltä vuotuiset osingot. Tässä artikkelissa keskityn kuitenkin osakeyhtiön purkamiseen ja sen verokohteluun yleisellä tasolla. Purkamisen yhteydessä yrittäjän kannattaa aina käyttää omaa tilintarkastajaansa tai juristia verotuksen arvioimisessa ja/tai pyytää verottajalta ennakkoratkaisua.

OSAKEYHTIÖN VAPAAEHTOINEN PURKAMINEN MENETTELYNÄ

Kun osakeyhtiö on päättänyt lopettaa toimintansa, se asetetaan yleensä selvitystilaan. Selvitystilaan asettamisesta päättää yhtiökokous. Toimintansa lopettanut yhtiö ei yhtiöoikeudellisesti lakkaa olemasta, ellei sitä pureta selvitysmenettelyn kautta.

Selvitystilaan asettaminen voi johtua myös osakeyhtiölain muista tai yhtiöjärjestyksen määräyksistä. Selvitysmenettelyn tarkoituksena on realisoida yhtiön omaisuus ja selvittää yhtiön velat. Tämän jälkeen osakas saa osakkeilleen tulevan osuuden yhtiölle jäävästä nettovarallisuudesta (jako‐osa). Jos yhtiön varat eivät riitä velkojen maksuun, selvitysmiehen on luovutettava yhtiö konkurssiin. Osakeyhtiö katsotaan puretuksi, kun selvitysmies on antanut lopputilityksen yhtiökokouksessa. Purkamisesta tehdään vielä ilmoitus kaupparekisteriin. Purkamismenettely on mahdollista toteuttaa noin kuudessa kuukaudessa, mikäli velkojat eivät sitä vastusta ja osakkeenomistajat ovat yksimielisiä.

Yhtiön asettaminen selvitystilaan

Osakeyhtiö asetetaan purkamista varten selvitystilaan. Säännökset menettelystä ovat OYL 20 luvussa. Selvitystila voi olla vapaaehtoinen tai pakkoselvitys. Tässä artikkelissa käsitellään ainoastaan vapaaehtoista selvitysmenettelyä.

Selvitysmenettelyn tarkoituksena on yhtiön varallisuusaseman selvittäminen, tarpeellisen omaisuusmäärän muuttaminen rahaksi, velkojen maksaminen sekä ylijäämän suorittaminen osakkeenomistajille tai muille sen mukaan kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Selvitysmenettely päättyy yhtiön purkautumiseen silloin, kun selvitysmiehet esittävät lopputilityksen yhtiökokouksessa. purkamisesta tehdään vielä ilmoitus kaupparekisteriin liikkeen lakkaamisen rekisteröimiseksi.

Purkamismenettelyssä yhtiön normaali toiminta ajetaan alas. Yhtiö on selvitystilan aikanakin kelpoinen tekemään sopimuksia ja myös ottamaan uutta velkaa. Pääsääntöisesti yhtiön liiketoiminta kuitenkin on lopetettava yhtiön joutuessa selvitystilaan, koska menettely tähtää omaisuuden realisointiin ja velkojen maksamiseen sekä säästön laskemiseen jako‐osien maksamiseksi.

Päätöksen osakeyhtiön vapaaehtoisesta purkamisesta tekee yhtiökokous. Päätökseen tarvitaan vähintään kahden kolmasosan enemmistö kokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista, ellei yhtiöjärjestyksessä edellytetä suurempaa enemmistöä. Samalla valitaan yksi tai useampi selvitysmies huolehtimaan purkamismenettelystä.

Selvitysmenettely

Osakeyhtiön purkaminen johtaa yhtiön lakkaamiseen, jolloin sen oikeussubjektius eli ‐ henkilöys sammuu. Selvitysmies ilmoittaa rekisteriin selvitysmenettelyn alkamisesta ja myös tekee rekisteriviranomaiselle (PRH) hakemuksen julkisesta haasteesta yhtiön velkojille. Julkista haastetta voidaan hakea jo samalla, kun tehdään ilmoitus selvitystilasta ja selvitysmiehistä, taikka myöhemmin, mutta sitä tulee kuitenkin hakea viipymättä. Tässä haasteessa yhtiön (tuntemattomille) velkojille määrätään aika (ns. määrä‐ tai paikalletulopäivä), jolloin näiden viimeistään tulee ilmoittaa rekisteriviranomaiselle yhtiöltä olevat erääntyneet tai erääntymättömät saatavansa. Lisäksi julkista haastetta koskeva kuulutus julkaistaan virallisessa lehdessä viimeistään kolme kuukautta ennen määräpäivää. Tarkoituksena on saada selville yhtiön velkojen ja vastuiden määrä. Jos velkoja jättää ilmoittamatta saamisestaan, eikä saaminen ollut aikaisemmin yhtiölle tunnettu, saamisoikeus lakkaa.

Selvitysmies laatii tarvittaessa tilinpäätöksen siltä selvitystilaa edeltäneeltä ajalta, jolta tilinpäätöstä ei vielä ole esitetty yhtiökokouksessa. Tilinpäätös annetaan mahdollisten tilintarkastajien tarkastettavaksi, ja sen jälkeen se esitetään yhtiökokouksessa yhdessä tilintarkastuskertomuksen kanssa.

Selvitysmiehen tulee realisoida tarpeelliset varat velkojen maksamiseksi. Tätä varten selvitysmies muuttaa julkisen haasteen määräpäivän jälkeen yhtiön varoja rahaksi tarpeellisessa määrin velkojen maksamiseksi. Kaikki tiedossa olevat velat maksetaan. Jos velka on riitainen, erääntymätön tai sitä ei muusta syystä voida vielä maksaa, tarpeelliset varat pannaan erilleen.

Julkisen haasteen määräpäivän jälkeen, kun velat on maksettu tai mainitulla tavalla varoja laitettu erilleen näitä varten, selvitysmies jakaa yhtiön omaisuuden jäännöksen eli säästön. Osakkeenomistajalla on oikeus saada osakkeilleen tuleva osuus yhtiön nettoomaisuudesta, ellei yhtiöjärjestyksessä ole yhtiön varojen käyttöä koskevaa muunlaista määräystä.

Selvitysmies laatii ja antaa tehtävänsä suoritettuaan lopputilityksen yhtiökokoukselle. Lopputilitys käsittää kertomuksen selvitysmiehen hallinnosta ja selostuksen yhtiön omaisuuden jaosta sekä tilintarkastajan lausunnon lopputilityksestä ja tilinpäätöksestä. Näiden toimien jälkeen selvitysmies kutsuu osakkeenomistajat yhtiökokoukseen tarkastamaan ja hyväksymään lopputilityksen.

Lopputilitys ilmoitetaan rekisteröitäväksi kahden kuukauden kuluessa kokouksesta. Selvitysmiehen tulee myös tehdä purkamisilmoitus kaupparekisteriin. Yhtiö katsotaan puretuksi kuitenkin jo, kun selvitysmies on esittänyt lopputilityksen yhtiökokouksessa. Purettu yhtiö ei voi poistamisen jälkeen hankkia oikeuksia eikä tehdä sitoumuksia. Jos yhtiölle ilmaantuu uusia varoja, selvitystä on jatkettava.

Jako‐osan maksaminen osakkaille

Osakkeenomistajilla on oikeus saada omistuksensa mukainen osuus yhtiön omaisuuden säästöstä. Yhtiöjärjestyksessä voi olla määräys myös siitä, että varat tulee jakaa jollekin muulle taholle kuin osakkeenomistajille.

Selvitysmiehen tulee realisoida yhtiön omaisuutta sen verran kuin on tarpeen yhtiön velkojen maksamiseksi ja selvityskulujen suorittamiseksi. Selvitysmies voi päättää, mitä omaisuutta myydään ja miten omaisuuden myynti tapahtuu. Jako‐osa maksetaan rahassa, elleivät kaikki osakkeenomistajat suostu siihen, että jako‐osana annetaan muuta omaisuutta, niin sanottu in natura ‐jako‐osa. Osakkeenomistajalle voidaan hänen suostumuksellaan siirtää jako‐osan yhteydessä myös yhtiön velkoja, mutta velallisen vaihtumiseen on tällöin saatava velkojan hyväksyminen. Samoin osakkeenomistajalle voidaan hänen suostumuksellaan siirtää jako‐osana myös yhtiön saatava.

Pääsääntöisesti jako‐osa annetaan selvitysmenettelyn loppuvaiheessa. Selvitysmies voi kuitenkin turvaavaa vakuutta vastaan antaa ennakkoa osakkeenomistajan jakoosuudesta. Tällaisen ennakkojako‐osan maksaminen edellyttää, että selvitysmies arvioi ja ennakoi huolellisesti lopullisen jako‐osan määrän ja vaatii osakkeenomistajalta turvaavan vakuuden.

OSAKEYHTIÖN PURKAMINEN VEROTUKSESSA YLEISESTI

Purkautuvan osakeyhtiön verotus

Alla käsitellään elinkeinotoimintaa harjoittavan osakeyhtiön purkamista. Purkautuvan osakeyhtiön verotus tapahtuu viimeisen kerran purkautumiseen päättyvältä verovuodelta. Purkaminen merkitsee yhtiön elinkeinotoiminnan lopettamista, minkä yhteydessä yhtiö luovuttaa pois kaiken omaisuutensa. Purkautumisen ajankohtana pidetään päivää, jolloin selvitysmies antaa yhtiökokoukselle lopputilityksen. Purkautumisen verovaikutukset kohdennetaan lopputilitysvuoteen.

Purkautuvan osakeyhtiön verotuksessa kaikki omaisuus arvostetaan käypään arvoon; vaihto‐, sijoitus‐, ja käyttöomaisuuden sekä muun omaisuuden luovutushinnaksi katsotaan omaisuuden todennäköistä luovutushintaa vastaava määrä, eli käypä arvo.

Luovutushinnan laskemisesta johtuu, että yhtiölle syntyy verotettavaa tuloa normaalisti kolmella tavalla;

1) ennakkona tehdyt kulukirjaukset – poistot ‐ palautuvat verotettavaan tulon
2) omaisuuden hankkimisen jälkeen syntynyt, ns. passiiviinen arvonnousu – todennäköisen luovutushinnan ja hankintamenon erotus – verotetaan yhtiön tulona
3) tehdyt varaukset purkautuvat

Vastaavasti purkaminen voi realisoida omaisuuden myyntitappioita, jos poistamaton hankintamenon osa on todennäköistä luovutushintaa suurempi.

Yhtiön liiketoiminta voidaan myös luovuttaa varoineen ja velkoineen jako‐osan ennakkona. Tällöin luovutuksen katsotaan tapahtuneen silloin, kun liiketoiminta on tosiasiallisesti luovutettu jako‐osan ennakkona. Jako‐osan ennakkona luovutettavan omaisuuden käypä arvo katsotaan sen verovuoden tuotoksi, jonka aikana luovutus on tosiasiallisesti tapahtunut.

Oikeuskäytännössä yhteisön oman toiminnan perusteella syntynyttä liikearvoa, toiminimeä tai asiakasrekisteriä ei ole pidetty sellaisena omaisuutena, jonka käypä arvo olisi tuloutettava yhtiötä purettaessa. Kuitenkin, jos liikearvosta osa muodostuu erikseen luovutettavissa olevista aineettomista varallisuuseristä (kuten kustannusoikeuksista, patenteista, tavaramerkeistä taikka valmistus‐, malli‐ tai lisenssioikeuksista), tämän osan käypä arvo on tuloutettava. Yhtiön verotuksessa vahvistetut tappiot ja käyttämättömät yhtiöveron hyvitykset eivät siirry jako‐osan saajalle. Yhtiön tekemät varaukset tuloutuvat purkautumisvuoden verotuksessa.

Purkautuvan osakeyhtiön henkilöosakkaan verotus

Kun purkautuvan osakeyhtiön osakas saa osakkeitaan vastaan jako‐osan, on kysymyksessä vaihto; osakkeet vaihdetaan yhtiön nettovaroista säästöstä, saatavaan jako‐osaan. Henkilöosakkaan saamaan jako‐osaan sovelletaan luovutusvoittoverotuksen säännöksiä.

Jako‐osana saadun omaisuuden hankintamenoksi katsotaan käypä arvo saannon hetkellä. Jakoosana saatu omaisuus arvostetaan samaan arvoon kuin mikä luetaan sen luovutushinnaksi purkautuvan yhtiön viimeisessä verotuksessa (ks. yllä). Kun purkautuvan yhtiön verotuksessa arvostaminen yleissäännön mukaan tehdään käyvästä arvosta, myös osakkeenomistaja saa kirjata hankintamenoksi käyvän arvon.

Jako‐osan saantoajankohta on normaalisti sen yhtiökokouksen päivä, jolloin selvitysmies on esittänyt lopputilityksen. Jos varallisuutta on jaettu jako‐osan ennakkona, katsotaan saantoajankohdaksi jako‐osan luovutushetki. Jos jako‐osana on saatu kiinteistö tai arvopapereita, osakkaalle syntyy varainsiirtoverovelvollisuus.

Purkuvoitto (luovutusvoitto)

Jos saadun jako‐osan käypä arvo on suurempi kuin osakkeiden hankintameno, erotus on osakkeenomistajan tuloa (purkuvoittoa). Osakeyhtiön purkamisesta syntyvä voitto on veronalaista pääomatuloa. Pääomatulon tuloveroprosentti vuonna 2010 on 28 %.

Henkilöosakkaan luovutusvoittoa laskettaessa jako‐osuuden käyvästä arvosta vähennetään TVL:n säännösten mukaan joko osakkeiden todellinen hankintameno tai osakkeiden omistusajan perusteella määräytyvän ns. hankintameno‐olettaman (20 % tai 40 %) mukainen määrä, jos se on todellista hankintamenoa suurempi. Hankintameno‐olettama on 40 %, jos osakkeet on omistettu yli kymmenen vuotta ja 20 %, jos osakkeet on omistettu alle kymmenen vuotta.

Efektiivinen verokanta yli kymmenen vuotta omistetuista osakkeista on siis (28 % x (1‐40%)) 16,8 %, ja alle kymmenen vuotta omistetuista osakkeista (28 % x (1‐20%)) 22,4 %.

Luovutustappio

Jos jako‐osuus on osakkeiden hankintamenoa pienempi ja osakkeet ovat yksityistä omaisuutta, syntyy luovutustappio. Henkilöomistajan verotuksessa purkutappioon sovelletaan TVL 50 §:n luovutustappiota koskevia säännöksiä, joiden mukaan purkutappio voidaan vähentää vain omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta verovuonna ja kolmena seuraavana vuotena sitä mukaa kun voittoa kertyy.

Uudet IT2010 sopimusehdot 5/2010

Uudet IT2010 sopimusehdot 5/2010

Uudet IT2010 sopimusehdot julkaistiin 19.5.2010. Olen käytännössä koko lakimiesurani toiminut IT‐alan oikeudellisen asioiden kanssa. Ensin teleyhtiöiden asioissa ja viime vuodet yritysten asioissa, joiden liiketoiminta liittyy jollain tavoin televerkon avulla ja ”päällä” tarjottaviin palveluihin. Osallistuin asiasta järjestettyyn seminaariin ja alla on muutamia huomioita uusista IT2010 –sopimusehdoista.

Muutoksen taustasta ja sopimusehtojen merkityksestä

Uudet ehdot perustuvat IT2000 sopimusehdoille, jotka on päivitetty uudistuksella vastaamaan alan teknistä kehitystä ja uudistuneita sopimuskäytäntöjä. IT2000‐sopimusehtoja on käytetty laajasti yritysten ja yhteisöjen välisessä kotimaisessa tietotekniikka‐alan tuotteiden ja palvelujen kaupassa sekä käyttöoikeuden luovutuksessa. Valtaosa IT2000‐sopimusehtojen käyttäjistä on ollut pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Uusien sopimusehtojen ensisijaisena tarkoituksena on helpottaa IT‐alan sopimusten tekemistä ja alentaa sopimisesta aiheutuvia kustannuksia.

Näitä voidaan mielestäni hyvin käyttää sopimisen pohjana IT‐alan palvelu‐ ja ohjelmisto sekä järjestelmätoimituksista sovittaessa. Sekä IT‐toimittajayrityksiä että niiden asiakkaita edustavien järjestöjen yhdessä laatimat sopimusehdot ovat hyvä pohja sopimusneuvotteluille. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksittäiset toimitukset ja palvelut eroavat merkittävästi toisistaan. IT2000 ehdot eivät välttämättä kuitenkaan sellaisenaan sovellu kaikkiin sopimuksiin ja niistä voi ja eräissä tapauksissa pitääkin poiketa. Lisäksi julkisen sektorin toimijat vaativat yleensä omien toimitusehtojensa (esim. JHS2007) käyttämistä. Myös jotkut suuryritykset ovat suhtautuneet kielteisesti IT2000 ehtojen käyttämiseen. Nämä poikkeukset eivät kuitenkaan vähennä uusien ehtojen tarpeellisuutta ja käyttökelpoisuutta.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään IT2010 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista toimituksen keskeisistä ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Huolellisesti laaditun sopimuksen tärkeyttä ei voi liian vähän korostaa, kun kyseessä on hiemankaan laajempi IT‐alan hankintasopimus tai järjestelmäsopimus. Vaikka osapuolet päätyisivätkin käyttämään IT2010 sopimusehtoja, tulee sopimuksen kohde määritellä tarkasti. Yleensä suosittelen tästä erillisen palvelukuvauksen laatimisesta. Vastaavasti toimitusaikataulu (projektisuunnitelma) ja sopimuksen voimassaolo samaten kuin hinta ja maksuehdot on sopijapuolten määriteltävä. Sopimusta neuvottelevien on suositeltavaa harkita tarvetta sopia tapauskohtaisesti mahdollisista IT2010‐sopimusehtoja täydentävistä, tarkentavista tai niistä poikkeavista ehdoista. Poikkeavan sopimisen tarvetta voi olla esimerkiksi tietosuojaa, tietoturvaa tai vastuunrajoituksia koskevien sopimusehtojen osalta.

IT2010 Ehtojen rakenne ja keskeiset muutokset

IT2010 ehdot koostuvat yleisistä sopimusehdoista ja joukosta seitsemästä eri sopimustyyppiä koskevat erityisehtoliitteestä, lisäksi on julkaistu jokaista erityistyyppiä varten oma mallisopimuspohja ja malli salassapitosopimukseksi. Lisäksi ehtoihin on otettu oletusarvoiset ehdot tietoturva‐ ja tietosuojakysymyksistä. Reklamointiaikoja ja määräaikoja, joilla asetetaan osapuolille velvollisuus toimia, on useassa kohdassa lyhennetty. Ehdoissa on huomioitu avoin lähdekoodi ja tietojärjestelmätoimitukset, joista on laadittu omat erityisehdot.

Uutena ovat myös tietoverkon välityksellä toimitettaviin palveluihin sovellettavat erityisehdot, jotka on laadittu erityisesti SaaS‐palveluja (Software as a Service) ajatellen. Osaksi IT2010 ehtoja on laadittu myös palvelutasokuvauksen (SLA – Service Level Agreement) malli.

Tarkoituksena on, että IT2010 YSE yleiset sopimusehdot –liite liitetään kaikkiin sopimuksiin, joissa käytetään IT2010‐sopimusehtoja. Sopimusta ja Yleisiä sopimusehtoja täydennetään erityisehdoilla, esim. IT2010 EOY erityisehtoja ohjelmistojen ylläpitopalveluista. Soveltamisjärjestyksen osalta erityisehtoliitteissä on todettu, että erityisehtoja sovelletaan ensisijaisesti suhteessa yleisiin sopimusehtoihin,

Yleisten sopimusehtojen osalta muutoksia on tullut esimerkiksi korvausvelvollisuutta ja riitojen ratkaisua koskeviin sopimuskohtiin. Riitojen ratkaisussa on siirrytty alan kauppatavan mukaisesti ensisijaisesti välimiesmenettelyyn. Tämän kirjoituksen kanssa samaan aikaan olen kirjoittanut oman artikkelin välimiesmenettelystä, joka on luettavissa kotisivuiltamme kohdasta kirjoituksia (www.jarisotka.fi ‐> Kirjoituksia).

Lisäksi ehtoihin on otettu oletusarvoiset ehdot tietoturva‐ ja tietosuojakysymyksistä. Reklamointiaikoja ja määräaikoja, joilla asetetaan osapuolille velvollisuus toimia on useassa kohdassa lyhennetty.

Tietojärjestelmien ja asiakaskohtaisten ohjelmistojen toimitukset (EJT)

Sopimusehdoissa on huomioitu tietojärjestelmätoimitukset sekä avoin lähdekoodi. Lisäksi ehtoihin on tehty lukuisia muita markkinakäytännön kehittymisestä johtuvia tarkistuksia. IT2000‐ sopimusehtojen asiakaskohtaisten ohjelmiston toimituksiin tarkoitetut EAT‐ehdot laajennettiin koskemaan myös tietojärjestelmien toimittamista. Lisäksi sopimusehdoissa otettiin huomioon avoimen lähdekoodin käytön yleistyminen.

Tietojärjestelmien toimitusprojektit eroavat paljon toisistaan ja niihin sisältyy enemmän riskejä kuin standardituotteiden toimituksiin. Tämän vuoksi osapuolten tulisi kiinnittää erityistä huomiota toimituksen projektisuunnitelmaan sekä osapuolten rooleihin ja vastuunjakoon. EJT erityisehtojen ja YSE sopimusehtojen lisäksi tulee huomiota kiinnittää järjestelmäkuvaukseen, käyttöympäristöön, palvelukuvaukseen yms. Sopijapuolten tulisi sopia tarkasti myös toimituksen aikataulusta tarvittavista resursseista sekä toimituksen vaiheista ja hyväksymismenettelyistä.

Tietoverkon välityksellä toimitettavat palvelut (ETP)

IT2010‐sopimusehdoissa on ensimmäistä kertaa tietoverkon välityksellä toimitettaviin palveluihin sovellettavat erityisehdot. Nämä palvelut voivat olla erilaisia cloud computing ‐palveluja. Erityisehdot on laadittu erityisesti SaaS‐palveluja (Software as a Service) ajatellen, mutta niitä voi soveltuvin osin käyttää myös muunlaisten palvelujen, kuten sovellusvuokrauksessa eli ASPpalveluiden (Application Service Provider) toimittamisessa.

Näissä sopimuksissa osapuolten tulisi kiinnittää erityistä huomiota toimituksen kohteeseen osapuolten rooleihin ja vastuunjakoon. ETP erityisehtojen ja YSE sopimusehtojen lisäksi tulee huomiota kiinnittää järjestelmäkuvaukseen, käyttöympäristöön, palvelukuvaukseen yms. Sopijapuolten tulisi sopia tarkasti myös toimituksen aikataulusta tarvittavista resursseista sekä toimituksen vaiheista ja hyväksymismenettelyistä sekä palvelutasokuvaukseen. Muuta huomioitavaa on asiakkaan aineiston luovuttaminen, varmuuskopiointi, voimassaolo ja myötävaikutusvelvollisuuden päättyminen.

Lähtökohtana on, että osapuolet määrittelevät palvelun sisällön, palveluajat ja palvelutasot sopimusrungossa tai sen liitteessä. Ellei näistä ole sovittu noudatetaan toimittajan kulloinkin voimassaolevia ehtoja. Palvelutasokuvausta määriteltäessä voidaan käyttää palvelutasokuvauksen (SLA – Service Level Agreement) mallia.

Jos osapuolet päätyvät käyttämään IT2010 ehtoja sellaisenaan, tulee asioista sovittua noudattaen alalla vakiintuneita käytäntöjä ja yleensä kaikista keskeisistä toimituksen ehdoista tulee jollain tavalla sovittua näinkin. Toisaalta osapuolille ei näin tule yllättäviä tai kohtuuttomia ehtoja sopimukseen. Näinkin voidaan toimia, mutta jos sopimus on arvoltaan suuri tai sen kohde monimutkainen esim. järjestelmätoimitus, tulisi osapuolten miettiä tarkasti mitä niiden tulisi sopia vakioehdoista poiketen tai niitä täydentäen.

Hankintalain muutokset 2010 5/2010

Hankintalain muutokset 2010 5/2010

Julkisten hankintojen uudet kynnysarvot voimaan 1.6.2010

Hankintalain muutoksen myötä kynnysarvot kaksinkertaistuvat. Poikkeuksen tekevät rakennusurakat ja käyttöoikeusurat. Näiden kynnysarvoa nostetaan 100 000 eurosta 150 000 euroon. Kansallisten kynnysarvojen nostamiseen ryhdyttiin, kun eduskunta esitti asiaa kannanotossaan hankintalakiselonteosta. Yrittäjäjärjestöt ja yksityisen terveydenhoitoalan palveluntuottajat vastustivat kynnysarvojen korottamista.

Kesäkuun alusta lähtien kansallinen kynnysarvo tavara‐ ja palveluhankinnoille, käyttöoikeussopimuksille ja suunnittelukilpailuille on 30.000 euroa (nykyään 15.000 euroa). Terveydenhoitoja sosiaalipalveluiden ja koulutuspalveluiden yhteishankinnoille kynnysarvo on 100.000 (50.000) euroa sekä rakennusurakoille ja käyttöoikeusurakoille 150.000 (100.000) euroa.

Lain muutos ei käytännössä kuitenkaan tarkoita, että kynnysarvojen alle jäävät hankinnat jäisivät kilpailuttamatta. Hankintayksiköillä on käytännössä omat ohjeensa, joiden mukaan myös kynnysarvojen alle jäävät hankinnat tulee kilpailuttaa. Näistä hankinnoista ei kuitenkaan voi valittaa markkinaoikeuteen. Sen sijaan niistä voi kyllä tehdä aiempaan tapaan kunnallisvalituksen tai hallintovalituksen. Näillä valituksilla ei kuitenkaan käytännössä ole vaikutusta tehdyn hankintapäätöksen muuttamiseen tai niillä ei voida puuttua jo tehtyyn hankintasopimukseen. Näillä valituksilla voi olla vaikutusta hankintayksikön tulevaan toimintaan, mutta en usko näiden valitusten tekijälle, jos se on tarjousmenettelyyn osallistunut yritys, aiheutuvan hyötyä valittamisesta ko. hankintayksikön tulevia hankintoja silmälläpitäen.

Myös valittamiseen ja hankintapäätöksen korjaamiseen tulee muutoksia

Aiemman lain mukaan markkinaoikeudelle tehtiin hakemus ja uuden lain mukaan markkinaoikeudelle tehdään valitus hankintayksikön päätöksestä. Lain muutoksella ei ole vaikutusta siihen, ketkä voivat tehdä hankintayksikön päätöksestä valituksen. Hankintaa koskevan asian voi edelleen saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee.

Menettelyn muuttaminen muutoksenhauksi ei vaikuta siihen kenellä on oikeus tehdä valitus hankintayksikön päätöksestä. Tästä on tullut minulle muutamia kyselyitä ja asiakkailleni on ollut epäselvää, kenellä on valitusoikeus hankintapäätöksestä, joten siitä muutamalla sanalla.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä asianosaisena on pidetty lähinnä alalla toimivaa yrittäjää, jolla on tai olisi ollut mahdollisuus saada oma tarjouksensa hyväksytyksi oikein toteutetussa hankintamenettelyssä. Alalla toimiminen on riittänyt asianosaisaseman edellyttämän oikeudellisen intressin perusteeksi erityisesti niissä tapauksissa, joissa oikeussuojapyyntö perustuu hankinnan kilpailuttamisen laiminlyömiseen. Hakijana on voinut olla myös toimittaja, jonka hankintayksikkö on muutoin lainvastaisesti jättänyt tarjousmenettelyn ulkopuolelle. Tilanteissa, joissa hankintayksikkö on kilpailuttanut hankinnan hankintasäännösten edellyttämällä tavalla, alalla toimiva yrittäjä on oikeuskäytännössä katsottu asianosaiseksi lähtökohtaisesti vain, jos yrittäjä on antanut tarjouskilpailussa tarjouksen tai jos yrittäjä on ainakin voinut osoittaa pyrkineensä osallistumaan tarjouskilpailuun.

Myös valitusaika on säilynyt ennallaan, eli valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Siis muustakin päätöksestä kuin hankintakilpailun lopputuloksesta voi valittaa. Valitusta ei kuitenkaan voi tehdä hankintayksikön sellaista päätöksestä tai muusta ratkaisusta, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua.

Hankintaoikaisu ja suorahankinnasta ilmoittaminen

Hankintayksikkö voi myös itse tehdä hankintaoikaisun. Tällöin hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Toisin kuin nykyään uuden päätöksen tekeminen tai ratkaisun korjaaminen ei edellytä asianosaisen suostumusta. Päätöstä tai ratkaisua ei kuitenkaan voida korjata hankintaoikaisuna, jos hankintasopimus on tehty.

Hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Hankintayksikön on ilmoitettava hankintaoikaisun vireille tulosta välittömästi niille, joita asia koskee. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintayksikkö voi itse ottaa hankintapäätöksen tai ratkaisun korjattavakseen 60 päivän kuluessa siitä, kun hankintaoikaisun kohteena oleva päätös tai ratkaisu on tehty.

Hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. Vastaavasti hankinnanoikaisun vireilläololla ei estä markkinaoikeutta käsittelemästä asiaa.

Lain muutoksella pyritään myös lisäämään suurten, EU‐kynnysarvon, ylittävien suorahankintojen avoimmuutta ennen hankintasopimuksen tekemistä. Hankintaa tekevää hankintayksikkö voi vapaaehtoisesti ilmoittaa julkisesti sähköisessä HILMA‐hankintailmoitusjärjestelmässä, että se tekee suorahankinnan eli hankinnan ilman julkista kilpailutusta. Muilla yrityksillä on tällöin kaksi viikkoa aikaa valittaa päätöksestä. Tämä jäänee kuitenkin kauniiksi pyrkimykseksi, sillä ilmoittamatta jättämisestä ei ole mitään sanktioita. Miksi hankintayksikkö siis tekisi ilmoituksen, josta voisi valittaa, kun ilmoittamisesta ei ole sille mitään hyöytä ja siihen ei ole pakkoa.

Päätös hankinnasta, valitusosoitus ja oikaisuohje voidaan antaa myös sähköpostitse

Hankintayksikön tekemä päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje on annettava tiedoksi kirjallisesti niille, joita asia koskee. Käytännössä tämä tarkoittaa tarjouskilpailuun osallistuneita. Päätös edellä mainittuine asiakirjoineen voidaan antaa tiedoksi käyttäen ehdokkaan ja tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa. Käytettäessä sähköistä yhteystietoa ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon sinä päivänä, jolloin mainitut asiakirjat sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa hankintayksikön on merkittävä viestiinsä erikseen tieto viestin lähettämispäivästä.

Markkinaoikeudelle uusia välineitä hankintojen valvontaan

Julkisten hankintojen valvonta muuttuu myös siten, että markkinaoikeus saa käyttöönsä uusia seuraamuksia: hankintasopimuksen tehottomuusseuraamuksen, seuraamusmaksun ja sopimuskauden lyhentämisen.

Näitä sovelletaan vain vakavissa, EU‐kynnysarvojen ylittävien hankintojen menettelysääntöjen rikkomuksissa kuten laittomissa suorahankinnoissa. Hankintasopimuksen tehottomuusseuraus voi koskea vain vielä täyttämättä olevia sopimusvelvoitteita. Hankintayksikölle voidaan myös määrätä valtiolle maksettava sakon kaltainen seuraamusmaksu tai sopimuskauden lyhentäminen.

Verkostoitumisesta ja alihankkijoiden keskinäisistä sopimuksista 3/2010

Verkostoitumisesta ja alihankkijoiden keskinäisistä sopimuksista 3/2010

Minua työllistävät erilaiset verkostot ja pk‐yritysten alihankintasopimukset isompien yritysten kanssa sekä näiden alihankkijayritysten keskinäiset sopimukset. Verkostoitumisesta puhutaan uutena tapana vastata markkinoiden vaatimukseen. Tämä verkostoituminen tai alihankinta toisilta samalla tai läheisellä toimialalla toimivalta yritykseltä ei ole mitään uutta Suomessa. Sen sijaan hankintayksiöiden kasvaminen, kansainvälistyminen ja uudet vaatimukset alihankkijoille sekä anglo‐amerikkalainen sopimuskulttuuri, jossa kaikista mahdollisista asioista sovitaan hyvin yksityiskohtaisilla sopimuksilla, on.

Isot konepaja‐ ja teknologiateollisuuden yritykset ovat keskittäneet valmistuksessa alihankintojaan yhä suuremmille alihankkijoille ja keskimääräiset hankinnat ovat kooltaan kasvaneet. Tämä sama trendi on nyt käynnissä myös suunnittelu‐ ja kehitystyön alihankinnoissa. Tämä tuo alihankinnassa toimiville yrityksille paineita kahdellakin tavalla. Ensinnäkin riippuvuus yhdestä tai muutamista asiakkaasta kasvaa ja riskit sitä myötä. Toisaalta näiden alihankkijoiden on pakko hakea kumppaneita toisista alihankkijoista, jotta nämä yhdessä voisivat tarjota yhä suurempia suunnittelu‐ ja kehitystöitä alan isoille yrityksille.

Tälle alihankkijoiden yhteistyölle on monia muotoja. Yritykset voivat fuusioitua keskenään tai ostaa toisensa ja saavuttaa näin riittävät resurssit. Toinen yleisempi tapa on alihankkijoiden keskinäinen alihankinta tai erilaiset yhteenliittymät, esimerkiksi perustamalla yhteisyritys tarjoamaan isommista projekteista, joka ostaa omistajiltaan alihankintana tarvittavan työn ja osaamisen. Jäljempänä en keskity omistukselliseen yhteistyöhön vaan alihankintaan.

Keskustelussa unohtuu yleensä se tosiasia, että isot yritykset haluavat tehdä sopimuksia vain yhden yrityksen, eivät yhteenliittymän tai verkoston kanssa. Näin ollen joku verkoston yrityksistä joutuu toimimaan ns. Verkostoveturina ja ottamaan päävastuun sopimuksen toteuttamisesta ja kantamaan riskin siitä, jos toimitus ei ole sovitunlainen tai tapahdu oikeassa ajassa.

Isot yritykset vaativat sopimuksissaan usein kohtuuttomilta tuntuvia sitoumuksia alihankkijoiltaan. Tällä en tarkoita perinteisiä kaupallisia ehtoja, kuten hintaa, toimitusaikaa tai laatuvaatimuksia, vaan alihankkijoiden toimintamahdollisuuksia rajoittavia ehtoja, eli kilpailukieltoa, oikeuksien siirtämistä hankkijalle, salassapitoa ja rajoituksia käyttää tehdyn työn tuloksia ja kertynyttä tietotaitoa myöhemmin.

Useasti näitä hankintoja tekevät insinöörit insinööreiltä, jotka kyllä hallitsevat teknisen ja taloudellisen puolen ja näistä asioista pystyvät osapuolet itsekin neuvottelemaan. Mutta alihankintasopimuksien muut kohdat ovat kilpailukiellon ja muilta alihankkijan toimintavapautta rajoittavilta osin yleensä hankintayrityksen lakiasiainosaston laatimia ja ne on laadittu siten, että hankkija saa varmasti kaikki oikeudet työhön ja että tietotaito ei leviä alihankkijalta mihinkään. Tätä varmistetaan vielä huomattavilla sopimussakko‐ ja vahingonkorvausklausuuleilla. Nämä sopimuskohdat ovat yleensä laadittu maksimaalinen omien etujen varmistaminen mielessä, eikä suinkaan ajatellen yksittäistä hankintaa ja sen erityispiirteitä. Karrikoidusti sanoen alihankkija ei saisi koskaan tehdä mitään suunnittelutyötä hankkijan kilpailijalle tai käyttää mitään projektissa kehitettyjä ratkaisuja, käytettyjä taustaoikeuksia tai tietoa kellekään muulle tehtävässä työssä, koskaan.

Alihankkijalla on mahdollisuus neuvotella näistä ja sen tuleekin sopimusneuvotteluissa keskittyä myös näihin ei‐kaupallisiin kohtiin ja käyttää tässä apunaan ulkopuolista juristia. Nämä eivät aina ole kiveen hakattuja, vaan näistäkin voidaan usein neuvotella. Kilpailukieltoa on esimerkiksi mahdollisuus usein rajata se koskemaan vain tiettyä toimialaa, eikä sen sijaan kieltää suunnittelun tulosten ja kertyneen tietotaidon kategorinen käyttö kaikkialla. Esimerkiksi hankkija saattaa hyväksyä sen että kilpailukielto koskee metsäteollisuutta, mutta ei konepajateollisuutta tai kemianteollisuutta.

Alihankkijoiden keskinäisistä sopimuksista

Yritysten verkostoituessa keskenään ja jakamalla myös suunnittelu‐ ja kehitystyötä keskenään tulisi näiden myös laatia keskinäiset sopimukset joissa sovitaan vastuista, velvollisuuksista ja riskien jaosta. Tämä on erityisesti Verkostoveturin etujen mukaista.

Jos tutkimus‐ ja kehityshankkeeseen tai toimitukseen osallistuu useita yrityksiä, on tavanomaista laatia konsortiosopimus, jossa näistäkin asioista sovitaan. Yleensä hankkiva yritys tuo oman ehdotuksensa konsortiosopimuspohjaksi. Konsortiosopimukset ovat projektin sisällöstä ja osallistujista riippuen hyvin erilaisia, mutta niissäkin tulee voida neuvotella myös alihankkijan toimintavapautta tulevaisuudessa rajoittavista kohdista.

Jo projektin tarjoamis‐ ja suunnitteluvaiheessa tulisi miettiä em. kysymyksiä, esimerkiksi ottamalla pohjaksi hankkijoiden yleisesti käyttämät sopimusehdot ja miettimällä sitten alihankkijoiden keskinäistä työnjakoa ja sopimisen tarvetta. Tässä vaiheessa on usein hyödyllistä laatia verkoston kesken puitesopimus keskinäisestä työnjaosta. Tämä senkin vuoksi, etteivät nämä asiat sitten tulisi yllättäen vastaan kun sopimuksen saanut Verkostoveturi sopii ”aliurakoista” toisten alihankkijoiden kanssa.

Verkostoveturin oma alihankinta‐ tai projektisopimus määrittää lopullisesti verkoston välisen sopimisen tarpeen. Verkostoveturin tulisi ”vierittää” sopimusvelvollisuudet myös sen alihankkijoille. Näissä sopimuksissa, tulisi ottaa huomioon myös edellä mainitut ei‐kaupalliset sopimusehdot. Tämä yksityiskohtaisuuden vaatimus pienten yritysten keskinäisille sopimuksille tuntuu usein kohtuuttomalta ottaen huomioon myös alihankinnan arvon, mutta se on tarpeen jos Verkostoveturi haluaa turvata oman asemansa. Alihankintasopimuksen tekevä yritys kun yleensä vastaa myös omien alihankkijoidensa töistä kuin omastaan.

Tämä yksityiskohtaisuus vaatii ensimmäisissä sopimuksissa huomattavasti yritysten johdon aikaa ja kuluja aiheutuu usein ulkopuolisen juristin käytöstä. Tämä työ tulisi kuitenkin nähdä olennaisena osana liiketoiminnan tavanomaista kehittämistä. Pk‐yrityksen kannalta sopimusasiat ja niihin liittyvät yksityiskohdat tuntuvat usein ylivoimaisen vaikeilta selvitettäviksi. Erityisesti teknologiahankkeissa näiden kysymysten käsittelyä ei ole syytä vältellä. Kun oikeudellisten kysymysten huolellisesta suunnittelusta muodostuu käytäntö, myös suhteelliset kustannukset pienevät ja yrityksen oma asema sekä varsinainen suunnittelutyö on varmemmalla pohjalla.

Asioiden suunnittelu ja sopiminen myös eri verkostoyritysten oikeuksien ja velvollisuuksien näkökulmasta antaa tarpeellista ryhtiä ja painokkuutta koko projektille sekä sitouttaa siihen osallistuvia tahoja aivan toisella tavoin kuin löysät ”kahvipöytäpuheet”.

KKO:n ennakkoratkaisut tekijänoikeusloukkauksista Finreactor vertaisverkkoasiassa 8/2010

KKO:n ennakkoratkaisut tekijänoikeusloukkauksista Finreactor vertaisverkkoasiassa 8/2010

KKO:n ennakkoatkaisuissa oli kyse Finreactor ‐vertaisverkkopalveluun liittyvien vastuukysymysten arvioinnista. Verkoston kautta jaettiin musiikkia, elokuvia ja tietokoneohjelmistoja. Verkon käyttäjät olivat ns. kuvaustiedoston avulla saaneet palvelimelta tietoa muiden käyttäjien koneella olevista sisältötiedostoista ja kopioineet aineistoa suoraan tietokoneilta jakaen sitä samalla omilta koneiltaan toisille käyttäjille.

Ratkaisussa KKO 2010:47 oli kysymys verkoston ylläpitäjien vastuusta sekä tekijänoikeuden haltijoille suoritettavasta kohtuullisesta hyvityksestä. KKO:n mukaan Finreactorverkostossa oli kyse verkon ylläpitäjien ja käyttäjien välisestä yhteistoiminnasta, joka tähtäsi ja johti tekijänoikeuksien haltijoiden taloudellisten oikeuksien laajamittaiseen loukkaukseen. Vastaajat olivat olleet tietoisia tästä toiminnan tarkoituksesta ja he olivat verkon ylläpitotoimillaan osallistuneet verkossa toteutettuihin tekijänoikeusloukkauksiin yhdessä verkon käyttäjien kanssa aiheuttaen näin tekijän‐ ja avunantajavastuun sekä korvausvelvollisuuden.

Ratkaisussa KKO 2010:48 otettiin kantaa sen käyttäjän vastuuseen, joka oli toimittanut verkkoon kuvailutiedostoja (torrent‐tiedostoja). KKO totesi, että kuvaustiedostojen vieminen verkkoon on ollut avainasemassa siinä, että sisältötiedostoja on verkon toimintaperiaatteen mukaisesti voitu levittää verkon käyttäjien tietokoneilta toisille. Viedessään kuvaustiedostoja Finreactor ‐verkkoon vastaaja oli tiennyt aineistoon kohdistuneesta kysynnästä ja siitä, että kuvaustiedostoja vastaavat sisältötiedostot tulevat ilman oikeudenhaltijan lupaa leviämään tiedostojenjakoverkossa ja että tähän johtaa ratkaisevasti juuri hänen oma menettelynsä. Vastaaja oli näin ollen tahallaan loukannut tekijänoikeuksia saattamalla teoksia yleisön saataville ja syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen.

Finreactor ‐tiedostojenjakoverkosta

Vastaajat olivat yhdessä eräiden muiden kanssa ylläpitäneet Finreactor‐tiedostojenjakoverkkoa, jossa on jaettu verkon käyttäjien kesken tekijänoikeudella suojattuja tiedostoja ilman tekijänoikeuden haltijoiden lupaa. Järjestelmän toiminta on perustunut siihen, että tiedostoja sanotussa tiedostojenjakoverkossa tietokoneilleen ladanneet käyttäjät ovat jakaneet niitä samanaikaisesti koneiltaan myös toisille käyttäjille. Verkossa jaetut tiedostot eivät siis ole olleet välittömästi saatavissa vastaajien ylläpitämältä verkkopalvelimelta vaan palvelimella olleen niin sanotun torrent‐ eli kuvaustiedoston avulla verkon käyttäjien tietokoneilta.

Tiedostojenjakoverkon toimintaperiaatteita on asiassa kuvattu seuraavasti: Verkon käyttäjä on otettuaan omalta tietokoneeltaan yhteyden vastaajien ylläpitämän verkon seurantapalvelimeen saanut palvelimelta kuvaustiedoston välityksellä tiedon muiden käyttäjien koneilla olleista sisältötiedostoista. Ladatessaan haluamiaan sisältötiedostoja, kuten musiikkia, elokuvia tai pelejä, omalle koneelleen käyttäjä ei enää ole ollut yhteydessä seurantapalvelimeen vaan toisten käyttäjien koneisiin. Seurantapalvelimella on ollut tietoja verkon käyttäjien koneilla olevista tiedostoista, niiden latauksista ja jakotapahtumien määristä. Palvelimen avulla on teknisesti valvottu käyttäjäkohtaista sisältötiedostojen lataamisten ja jakamisten välistä suhdetta eli niin sanottua ratiolukua. Järjestelmän tehokas toiminta ja suuren tietojensiirtonopeuden saavuttaminen ovat edellyttäneet, että tiedostoja itselleen kopioineet käyttäjät ovat myös jakaneet toisille omalla tietokoneellaan olevia tiedostoja.

Verkoston ylläpitäjien (rikos)vastuu

Korkein oikeus totesi, että tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa mainitun teoskappaleiden levittämisen yleisön keskuuteen on oikeuskäytännössä edeltäkin ilmenevin tavoin katsottu koskevan myös sellaista menettelyä, jossa suojattua aineistoa on sähköisessä muodossa tarjottu yleisölle kopioitavaksi. Korkein oikeus katsoo, ettei tekijänoikeuslaissa säädetyn oikeudenhaltijan suojan tule olla riippuvainen laittoman jakelun teknisestä toteuttamistavasta. Myös tekijänoikeuslain 46 §:ssä, 46 a §:ssä ja 48 §:n 2 momentissa tarkoitettuna levittämisenä on pidettävä tallenteiden sähköistä jakelua yleisölle. Vastaavasti tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kappaleen valmistamisena on pidettävä teoksen kopioimista sähköisessä muodossa tietokoneeseen tai muuhun laitteeseen. Edellä esitettyyn nähden Korkein oikeus katsoo, että Finreactor‐ verkossa tapahtunutta suojattujen teosten jakelua ja kopiointia voidaan arvioida tekoaikana voimassa olleen lain mukaan teoskappaleiden levittämisenä ja valmistamisena. Ottaen huomioon jakelutoiminnan laajuus ja myös se, että tiedostoja itselleen ladanneet käyttäjät ovat samalla toimineet tiedostojen jakelijoina, kysymys ei ole ollut sellaisesta muutaman kappaleen valmistamisesta yksityistä käyttöä varten, joka tekijänoikeuslain 56 a §:n 2 momentin nojalla ei olisi rangaistavaa.

Finreactor‐tiedostojenjakoverkon kaltaisessa verkkoympäristössä tiedostojen levittämiseen ja kopioimiseen liittyvät toimet on hajautettu ylläpitäjien ja käyttäjien kesken. Verkon käyttäjät ovat itse kopioineet sisältötiedostoja suoraan toistensa tietokoneilta sekä samanaikaisesti jakaneet omalta tietokoneeltaan tiedostoja toisille käyttäjille. Tiedostojenjakoverkon ytimenä on toiminut vastaajien ylläpitämä palvelin, jossa on ollut tietoja jaettavina olevista sisältötiedostoista, niiden osoitteista sekä käyttäjien kopiointi‐ ja jakomääristä. Palvelimeen tallennetut kuvaustiedostot ovat osoittaneet verkossa kulloinkin jaettavana olleiden sisältötiedostojen tarjonnan. Kuvaustiedostot ovat olleet välttämätön väline niin sisältötiedostojen hakemista kuin niiden kopioimistakin varten.

Tiedostojenjakoverkko on perustettu siinä nimenomaisessa tarkoituksessa, että verkossa voidaan tehokkaasti jakaa tekijänoikeudella suojattuja tiedostoja verkon käyttäjien kesken. Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa tiedostojenjakelutoimintaa on tarkasteltava kokonaisuutena eikä siihen osallistuneiden vastuuta tule arvioida erillisinä tekoina. Verkon ylläpitäjien sekä verkkoon kuvaus‐ ja sisältötiedostoja toimittaneiden käyttäjien osallisuutta tekijänoikeusrikkomukseen on kuitenkin yleisten rikosoikeudellisten periaatteiden mukaisesti arvioitava sen perusteella, ovatko kyseisen henkilön toimet olleet merkittäviä tiedostojen luvattoman levittämisen ja kopioinnin kannalta ja onko hän toiminut yhteisymmärryksessä muiden toimijoiden kanssa.

Finreactor‐verkko on muodostunut usean henkilön yhteistoiminnan tuloksena. Verkon toiminta on ollut suunnitelmallista ja perustunut selkeään työnjakoon. Verkon ylläpitäjät ovat hallinnoineet palvelinta ja voineet määrätä siihen tallennetuista kuvaustiedostoista muun muassa poistamalla niitä palvelusta. Kuvaustiedostot ovat liittyneet yksilöityihin sisältötiedostoihin, ja juuri kuvaustiedostojen välityksellä yksittäiset sisältötiedostot on saatu verkon käyttäjien tietokoneilta muiden käyttäjien ulottuville. Verkon tehokas toiminta on edellyttänyt myös verkon käytön ja käyttäjien valvontaa, jolla on pyritty varmistamaan sekä uuden ja kiinnostavan aineiston saaminen että myös tiedonsiirron nopeus. Verkon ylläpitäminen ja käytön hallinnoiminen ovat olleet keskeisiä toimia suojattujen teosten saattamiseksi yleisön saataviin ja kopioitaviksi.

Vastaajat olivat osallistuneet Finreactor‐verkon ylläpitoon muun muassa hallinnoimalla palvelimella olleita kuvaustiedostoja sekä ohjaamalla ja valvomalla sisältötiedostojen riittävän aktiivista jakamista. Heidän toimensa verkon ylläpitäjinä ovat olleet olennaisia verkossa tapahtuneiden lukuisten yksittäisten tekijänoikeuden loukkausten toteutumisen kannalta. Heidän yhteisenä tarkoituksenaan on ollut ylläpitää tehokasta järjestelmää teosten laitonta jakamista ja kopiointia varten. He ovat tunteneet järjestelmän toimintatavan ja olleet selvillä omasta asemastaan verkon ylläpitäjinä sekä oman toimintansa merkityksestä koko järjestelmän toimivuuden kannalta.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoi, että vastaajat olivat ylläpitämällä yhdessä Finreactor‐tiedostojenjakoverkkoa tahallisesti loukanneet asianomistajien tekijänoikeuslakiin perustuvia oikeuksia siten, että he ovat yhdessä toistensa ja verkon käyttäjien kanssa osallistuneet suojattujen teosten kappaleiden levittämiseen yleisön keskuuteen ja niiden valmistamiseen. Näin menetellessään he olivat syyllistyneet tekijöinä tekijänoikeuslain 56 a §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädettyyn tekijänoikeusrikkomukseen.

Hyvitysvastuun peruste

Asiassa sovellettavan tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaan se, joka käyttää teosta vastoin mainittua lakia, on velvollinen suorittamaan käyttämisestä tekijälle kohtuullisen hyvityksen. Vakiintuneen tulkinnan mukaan hyvitystä määrätään, kun menettelyllä loukataan lain 2 §:ssä tarkoitettua tekijän yksinomaista oikeutta määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Hyvitysvastuun syntyminen ei edellytä, että tekijänoikeut ta olisi loukattu tahallisesti tai tuottamuksellisesti taikka että teoksen käyttäjälle olisi kertynyt oikeudettomasta menettelystään taloudellista hyötyä.

Tiedostojenjakoverkon ylläpitäjinä vastaajien katsottiin syyllistyneen tekijöinä tekijänoikeusrikkomukseen, koska he ovat yhdessä toistensa ja verkon käyttäjien kanssa rikkomuksen tunnusmerkistön toteuttavalla tavalla levittäneet ja valmistaneet suojattujen teosten kappaleita. Tällä menettelyllään he ovat loukanneet oikeudenhaltijoille mukaan kuuluvia oikeuksia ja siten käyttäneet suojattuja teoksia myös hyvitysvastuun perustavalla tavalla. Koska kysymys on ollut palvelun ylläpitäjien ja käyttäjien suunnitelmallisesta yhteistoiminnasta laajamittaisten tekijänoikeusloukkauksien toteuttamiseksi, hyvitysvastuun tulee lähtökohtaisesti olla toimijoiden kesken yhteisvastuullista.

Tekihäjänoikeuslain mukaisen hyvityksen määrä verkoston ylläpitäjien osalta

Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaisen kohtuullisen hyvityksen tarkoituksena on osaltaan saattaa tekijänoikeuden haltija siihen asemaan, jossa hän olisi ollut ilman tekijänoikeuden loukkausta. Hyvitystä määrättäessä on lähtökohdaksi oikeuskäytännössä vakiintunut se vastike, jolla teoksen käyttäjä olisi voinut hankkia oikeudenhaltijalta luvan käyttää teosta.

Korkein oikeus katsoi, että kohtuullisen hyvityksen lähtökohtana tulisi sinänsä olla hinnoittelu siinä jakelutavassa, joka lähinnä vastaisi loukkauksessa toteutunutta menettelyä. Finreactortiedostojenjakoverkossa tekijänoikeudella suojattuja teoksia on jaettu ja kopioitu sähköisesti. Teosten tai tallenteiden tällaiseen jakelutapaan perustuvista myyntihinnoista tai käyttökorvauksista ei asiassa ole esitetty selvitystä. Niiden sijasta oikeudenhaltijat ovat esittäneet hyvityksen määräämisen perusteeksi sen, että jokaisesta elokuvan, televisiosarjan, tietokonepelin ja ‐ ohjelman latauskerrasta on suoritettava fyysisestä teoskappaleesta vähittäiskaupassa peritty arvonlisäverollinen vähittäismyyntihinta sekä musiikin osalta äänilevyn arvonlisäveroton tukkuhinta.

Tässä tapauksessa tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ollut laajaa, ja se on pyritty kohdistamaan käyttäjien haluamiin teoksiin, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tekijänoikeuksien haltijoille. Suuri osa teoksista on luvattoman jakelun ja kopioimisen jälkeen päätynyt oletettavasti verkon käyttäjäkunnan käyttöön, minkä vuoksi teosten luvaton käyttö on vähentänyt niiden kappaleiden menekkiä laillisessa kaupassa. Tämä ja myös seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva.

Verkon käyttäjät ovat ladanneet teosten sisältötiedostoja toisiltaan ilman verkon ylläpitäjien välitöntä myötävaikutusta varsinaisessa kopiointivaiheessa. Finreactor‐verkon toimintaperiaatteen vuoksi Vastaajat eivät verkon ylläpitäjinä ole lähtökohtaisesti voineet vaikuttaa siihen, kuinka monta kertaa jokin tiedosto on kaiken kaikkiaan ladattu verkossa. Verkon toimintaperiaatteesta on seurannut, että yksittäisten tiedostojen kopiointi on ylläpitäjien kannalta tapahtunut hallitsemattomasti. Ylläpitäjät eivät ole toimineet ansiotarkoituksessa eivätkä saaneet taloudellista hyötyä verkon ylläpidosta tai toisten suorittamista tiedostojen lataamisista.

Kokonaisharkinnassaan Korkein oikeus katsoi, ettei Vastaajien yhteisvastuullisesti vastattavan hyvityksen määränä voida pitää oikeudenhaltijoiden esittämien vaatimusten mukaisia määriä sellaisenaan. Hyvityksen kohtuullisuutta tässä tapauksessa arvioidessaan Korkein oikeus päätyy siihen, että edellä mainittujen vastaajien yhteisvastuullisen hyvityksen määrä on muiden kuin musiikkitiedostojen osalta 15 prosenttia asianomaisten oikeudenhaltijoiden vaatimista vähittäismyyntihintoihin pohjautuvista määristä ja musiikkitiedostojen osalta 25 prosenttia asianomaisten oikeudenhaltijoiden vaatimista tukkuhintoihin pohjautuvista määristä. Koska kuitenkin musiikkitiedostoja koskevassa Teoston vaatimuksessa on kysymys yksinomaan tekijöille maksettavasta käyttökorvauksesta, Korkein oikeus katsoo, että edellä mainittujen vastaajien yhteisvastuullisesti vastattava kohtuullisen hyvityksen määrä on 50 prosenttia tukkuhintojen pohjalta vaaditusta määrästä.

Vastaajat velvoitettiin yhteisvastuullisesti suoritettamaan tekijänoikeuslain tarkoitettua hyvitystä asianomistajille (Teosto, ÄKT, EMI yms.) yhteenä yli 400.000 euroa.

Kuvailutiedon verkostoon toimittaneen käyttäjän vastuu

A oli toimittanut internetissä ylläpidettyyn Finreactor‐tiedostojenjakoverkkoon ns. torrenttiedostoja, joiden avulla verkon käyttäjät olivat voineet ladata tietokoneilleen tekijänoikeuden suojaamia pelitiedostoja verkosta muualta kuin A:n tietokoneelta. A:n katsottiin luvattomasti saattaneen suojattuja pelitiedostoja yleisön saataviin ja siten syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen.

Virallisen syyttäjän syytteestä, johon Activision Publishing, Inc., Electronic Arts Inc., Nokia Oyj ja Vivendi Universal Games Nordic AB (jäljempänä asianomistajat) olivat yhtyneet, käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli tahallaan saattanut tekijänoikeuden suojaamia teoksia ilman oikeudenhaltijoiden lupaa tietoverkossa Finreactor‐nimistä tiedostojenjakopalvelua käyttämällä yleisön saataville. A:n saataville asettamia teoksia oli ladattu verkosta yhteensä 225 kertaa.

A:n osalta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, että hän oli saattanut Finreactortiedostojenjakoverkon käyttäjien saataville tekijänoikeuden suojaamien pelitiedostojen kuvaustiedostoja, joiden avulla käyttäjät olivat voineet ladata pelitiedostoja tietokoneilleen verkosta muualta kuin A:n tietokoneelta. Syyttäjä on katsonut A:n tällä menettelyllään loukanneen asianomistajille tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan kuuluvaa yksinoikeutta määrätä teoksistaan saattamalla ne yleisön saataviin. Asiassa oli kysymys ennen muuta siitä, oliko A syyllistynyt tekijänoikeusrikkomukseen.

Tekijänoikeuslain 2 §:n mukaan tekijällä on yksinoikeus määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin mukaan yksi tapa saattaa teos yleisön saataviin on teoskappaleen levittäminen, joka tarkoittaa yleensä nimenomaan teoksen fyysisten kappaleiden edelleen jakamista. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1999:115 tekijänoikeuden haltijalle kuuluvan levittämisoikeuden loukkaamisena pidettiin kuitenkin myös menettelyä, jossa elektronisen postilaatikon tietokoneelleen perustanut ja sitä ylläpitänyt henkilö oli sallinut käyttäjien kopioida postilaatikosta tietokoneohjelmistoja.

Oikeuskäytännössä on perinteisesti katsottu tekijänoikeuden loukkaamiseen perustuvan vastuun edellyttävän sitä, että henkilö itse määrää teoksesta tekijänoikeuslain 2 §:n vastaisella tavalla valmistamalla siitä kappaleita tai saattamalla sen yleisön saataviin. Vastuun perusteena ei ole pidetty esimerkiksi sitä, että teoskappaleita luovutetaan toiselle henkilölle edelleen yleisölle luovuttamista varten (KKO 1999:8).

Korkein oikeus totesi, että tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa mainitun teoskappaleiden levittämisen yleisön keskuuteen on oikeuskäytännössä edeltäkin ilmenevin tavoin katsottu koskevan myös sellaista menettelyä, jossa suojattua aineistoa on sähköisessä muodossa tarjottu yleisölle kopioitavaksi. Korkein oikeus katsoo, ettei tekijänoikeuslaissa säädetyn oikeudenhaltijan suojan tule olla riippuvainen laittoman jakelun teknisestä toteuttamistavasta ja että Finreactor‐ verkossa tapahtunutta suojattujen teosten jakelua voidaan arvioida tekoaikana voimassa olleen lain mukaan teoskappaleiden levittämisenä.

Kuvailutiedoston verkostoon toimittaneen rikosoikeudellinen vastuu

Finreactor‐tiedostojenjakoverkon kaltaisessa verkkoympäristössä tiedostojen levittämiseen ja kopioimiseen liittyvät toimet on hajautettu ylläpitäjien ja käyttäjien kesken. Verkon käyttäjät ovat itse kopioineet sisältötiedostoja suoraan toistensa tietokoneilta sekä samanaikaisesti jakaneet omalta tietokoneeltaan tiedostoja toisille käyttäjille. Tiedostojenjakoverkon ytimenä on toiminut palvelin, jossa on ollut tietoja jaettavina olevista sisältötiedostoista, niiden osoitteista sekä käyttäjien kopiointi‐ ja jakomääristä. Palvelimeen tallennetut kuvaustiedostot ovat osoittaneet verkossa kulloinkin jaettavana olleiden sisältötiedostojen tarjonnan. Verkon käyttö tiedostojen jakamiseen on merkinnyt tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin (404/1961) tarkoittamaa teoskappaleiden muuta levittämistä yleisön keskuuteen. Näin on tapahtunut ilman tekijänoikeuden haltijoiden lupaa ja siten näiden yksinoikeutta loukaten. Osallistuminen tällaista tavoitetta palvelevan järjestelmän toimintaan voi olla tekijänoikeudellisesti merkityksellistä ja merkitä osallisuutta tekijänoikeusrikkomukseen.

Arvioitaessa Finreactor‐verkkoon kuvaustiedostoja toimittaneen henkilön rikosoikeudellista vastuuta on kiinnitettävä huomiota asianomaisen osuuteen rikoksen toteuttamisessa ja hänen tietoisuuteensa oman toimintansa merkityksestä sisältötiedostojen luvattomassa levittämisessä. Rikosoikeudellista vastuuta ei poista yksin se, että tiedostojenjakoverkon teknisen toteuttamistavan vuoksi tekijän välitön osallistuminen sisältötiedostojen jakamis‐ ja kopiointitapahtumiin ei ole ollut tarpeen.

A ei ole itse pitänyt syytteessä tarkoitettuja sisältötiedostoja eli pelejä omalla tietokoneellaan eikä sallinut toisten tiedostojenjakoverkon käyttäjien kopioida niitä koneeltaan. Hän on kuitenkin siirtänyt muualta löytämänsä pelien kuvaustiedostot nyt kysymyksessä olevaan tiedostojenjakoverkkoon nimenomaisena tarkoituksenaan saattaa pelit muiden verkon käyttäjien saataviin.

Kuvaustiedoston vieminen Finreactor‐verkkoon ei ole vielä sellaisenaan ollut riittävää sisältötiedostojen saattamiseksi verkon käyttäjien saataviin, vaan lisäksi on edellytetty kuvaustiedostoa vastaavan sisältötiedoston tarjolla oloa Finreactor‐verkon käyttäjien koneilla. Toisaalta juuri kuvaustiedostojen vienti Finreactor‐verkkoon on ollut avainasemassa siinä, että sisältötiedostoja on verkon toimintaperiaatteen mukaisesti voitu levittää verkon käyttäjien tietokoneilta toisille. Sisältötiedostoihin viittaavilla kuvaustiedostoilla on yksilöity ne sisältötiedostot, jotka ovat olleet verkossa tarjolla kopioitaviksi, ja kuvaustiedostojen välityksellä yksittäiset sisältötiedostot on myös saatu verkon käyttäjien tietokoneilta muiden käyttäjien ulottuville. Koska yksilöityjä sisältötiedostoja koskevat kuvaustiedostot ovat siten olleet välttämättömiä sisältötiedostojen yleisön saataviin saattamisen kannalta, kuvaustiedoston verkkoon toimittamista on pidettävä Finreactor‐verkossa tehtyjen oikeudenloukkausten kannalta tekijänoikeudellisesti ja tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellisenä toimena.

KKO katsoi, että A on ollut Finreactor‐verkon rekisteröitynä käyttäjänä perehtynyt käyttämäänsä järjestelmään, joka on perustunut verkon ylläpitäjien ja käyttäjien yhteistoimintaan tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen levittämiseksi verkon käyttäjille tehokkaasti ja kustannuksetta. A oli näin ollen tiennyt kuvaustiedostot Finreactor‐verkkoon viedessään peleihin kohdistuneesta kysynnästä ja siitä, että kuvaustiedostoja vastaavat sisältötiedostot tulevat verkon toimintaperiaatteiden mukaisesti ilman oikeudenhaltijoiden lupaa leviämään tiedostojenjakoverkossa, samoin kuin siitäkin, että siihen johtaa ratkaisevasti juuri hänen oma menettelynsä.

A oli siten tahallaan loukannut asianomistajien tekijänoikeuksia saattamalla tekijänoikeuden suojaamia teoksia yleisön saataviin. Näin menetellessään A on syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun tekijänoikeusrikkomukseen, josta hänelle määrättiin sakkorangaistus.

Nämä sivut on tarkoitettu ainoastaan tiedottamiseen. Sivuilla esitettävät tiedot eivät muodosta oikeudellisia tai muitakaan neuvoja eikä niitä tule pitää neuvoina. Emme vastaa toimenpiteistä, joihin on ryhdytty näiden sivujen tai niillä olevien artikkelien tietojen nojalla.